K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
No tämä nyt ei liity Bojanin ja Sadien suhteeseen mitenkään.
-eri
Itse asiassa oleskeluluvat koskee toki heitäkin. Heillä on tietysti resursseja kikkailla niiden välillä, mutta aina sellainen aikatauluttaminenkaan ei toimi optimaalisesti, kun on ne omat työt hoidettavana eikä niiden ajankohtaa voi päättää aina itse. Mutta joka tapauksessa raha ratkaisee näissä, kun sen avulla on mahdollisuus siirtyä kolmen kuukauden välein toiselle mantereelle tai mitä nyt milloinkin edellytetään.
 
vierailija
Mä en silti lähtisi heti kaatamaan Bn ja Sn mahdollista suhdetta kun tuskin Blle on mitenkään vaikeaa matkustaa muutaman kerran vuodessa jenkkeihin. Ja Sllä saattaa olla kiinnostusta/mahdollisuuksia siirtyä Britteihin näyttelemään.
No mut ehkä se on jo kaatunut, se suhde siis 🤷‍♂️, sanoi tuo juoru.
Mut siihen liittyen niin jännä että loppukeväästä ja alkukesästä Bojan oli piilossa ja jos jotain nähtiin niin sanottiin olevan väsyneen ja huonosti voivan näköinen, Ruissia lukuunottamatta. Nyt sit taas viimeisimmät on näyttänyt, että on taas enemmän entinen itsensä. Palannut someen, hyvinvoiva, iloinen, hupsu jne. Että kun tarinoita kehitellään niin olkaa hyvä, tästä voi aloittaa.
 
vierailija
No mut ehkä se on jo kaatunut, se suhde siis , sanoi tuo juoru.

Joo tietysti suhde voi olla kaatunut tai sitä ei koskaan ollutkaan. Mutta ei mun mielestä tuollaista suhdetta voi suoraan torpatakaan, kyllä sellaisen saa toimimaan.
 
vierailija
Mä en ensin edes tajunnut että kyseessä oli sama paita! Vaikka toi on ollut Krisin päälläkin yksi mun lemppareista niin katsoin vaan että onpas Jan taas hottis valkoisessa topissa. Ja siis näin jopa sen pitsin siinä enkä silti tajunnut Niin eri vibat noissa kahdessa on, että sama vaatekin näyttää ihan eriltä
Mä olen jumittunut näihin kuviin. 😂Eri viba todellakin vaikka paita on sama, mutta se asettuu heidän päälleen ihan eri tavoin. Krisin hentoisemman kropan päällä paita on väljä ja ikäänkuin laskeutuu (voisi sanoa että roikkuu), Jančin isomman ja lihaksikkaamman ylävartalon päällä se istuu tiukemmin ja suorastaan nuolee kroppaa.🥵 Sopii hyvin molemmille, mutta onhan Jan tuossa todella kuuma.
 
vierailija
No mut ehkä se on jo kaatunut, se suhde siis , sanoi tuo juoru.
Mut siihen liittyen niin jännä että loppukeväästä ja alkukesästä Bojan oli piilossa ja jos jotain nähtiin niin sanottiin olevan väsyneen ja huonosti voivan näköinen, Ruissia lukuunottamatta. Nyt sit taas viimeisimmät on näyttänyt, että on taas enemmän entinen itsensä. Palannut someen, hyvinvoiva, iloinen, hupsu jne. Että kun tarinoita kehitellään niin olkaa hyvä, tästä voi aloittaa.
Joo huomannut saman! Eilenkin oli tosi hyvällä tuulella ja hyppi just niitten tanssijoiden kanssa ennen esitystä ja pelleili Janin kanssa jne. Mietin, että ehkä jokin paine on nyt hartioilta pois tai jotain?
 
vierailija
Mä olen jumittunut näihin kuviin. Eri viba todellakin vaikka paita on sama, mutta se asettuu heidän päälleen ihan eri tavoin. Krisin hentoisemman kropan päällä paita on väljä ja ikäänkuin laskeutuu (voisi sanoa että roikkuu), Jančin isomman ja lihaksikkaamman ylävartalon päällä se istuu tiukemmin ja suorastaan nuolee kroppaa. Sopii hyvin molemmille, mutta onhan Jan tuossa todella kuuma.
Minun mielestä toi paita ei sovi yhtään Janille. Eikä kyllä ole mitenkään kuumakaan.
 
vierailija
Tää on aika julmasti sanottu kun just on kesän aikana lehdissä ollut useampikin juttu kuinka ihmiset eivät todellakaan ole voineet jatkaa yhdessäoloa kun toiselle ei ole myönnetty oleskelulupaa vaikka perheessä on yhteisiä lapsia jne.
No sori jos pahoitin sun mielen, se ei ollut tarkoitus. Todellakin tiedän, ettei sitä oleskelulupaa heltiä tuosta vaan, prosessit on pitkiä ja hankalia sekä maksavat usein maltaita. Joskus kuitenkin voisit miettiä, että tarkoittiko toinen juuri noita asioita ja pitääkö kaikki ottaa negatiiviselta kantilta. Mä lähinnä puhuin kahdesta vapaasta ihmisestä, joilla ei ole lapsia. Tarkoitin sitä, että molemmat matkustelevat ja voivat halutessaan tavata vaikka ranskassa tai vierailla toisen luona. Se mitä he haluavat suhteelta ja mihin se etenee ja minkälaisia haasteita se tuo eteen, on sitten toinen asia.
 
vierailija
Sadien varallisuudella ihan varmasti irtoaisi hänelle oleskelulupa Sloveniasta tai Bojanille Amerikasta jos olisivat naimisissa ja olisi lapsia.
Sloveniasta en tiedä, mutta ainakaan Suomeen ei pelkällä varakkuudella saa oleskelulupaa. Toimeentulon täytyy toki olla turvattu ja ainakin joitakin kulttuuri/taidetöitä varten saa työluvankin, mutta muuten superrikas on ihan samassa jamassa kuin keskituloinenkin hakija. Mutta tämä tuskin olisi heille ongelma, koska se varakkuus tosiaan mahdollistaa sen että maasta toiseen voi siirtyä silloin kun lupaseikkojen takia täytyy.
 
Yhteistyössä