vierailija
IS: päälirjotus kirjoittajalta joka ei uskalla kertoa edes nimeään lobatessaan MaRaa ja muuta eli keinoelämää:
Pääkirjoitus: Nyt pitää valmistella todellista rokotepassia – kolmella piikillä vapauteen
"On valmistauduttava omikronaallon jälkeiseen aikaan.
On jo aika valmistella aikaa omikronin jälkeen. Kokemukset koronapassista olivat hyvät. Ihmiset uskalsivat lyhyen hetken liikkua tilaisuuksissa ja tavata toisiaan lähes kuin ”ennen vanhaan”. Ravintoloitsijat ja tapahtumanjärjestäjät olivat tyytyväisiä. He pääsivät paikkaamaan toistuvien rajoituskausien aikana huvenneita kassojaan. Työntekijöitä voitiin kutsua takaisin.
Tämä askel on uskallettava ottaa uudestaan.
Syksyn koronapassikäytäntö ei ollut ongelmaton. Myös oireettomat rokotetut voivat joskus kantaa tautia ja tartuttaakin sitä. Vaarassa ovat ennen kaikkea samoissa tiloissa aikaansa viettävät rokottamattomat.
Euroopassa ollaan jo siirtymässä kireämpään käytäntöön esimerkiksi Saksassa ja Ranskassa. Toteutuksessa on eroja, mutta suunta on kohti kolmen rokotuksen rokotepassia.
Tähän pitää pyrkiä meilläkin. Testituloksen käytöstä ovien avaajana pitäisi luopua."
Koronarokotteet eivät estä Delta- ja Omikron-tartuntoja, tuskin estivät Alfaa, Gammaa ja muitakaan aiempia variantteja. Jopa Voipio-Pulkki tiedotustilaisuudessa torstaina kertoi että täyden rokoteannoksen saaneet levittävät tartuntoja siinä missä muutkin.
Koronapassi eli kulkutaudin levityslupa ei toimi, vaan se lisää koronatartuntoja, ollen kuin polttoainetta koronaroihulle. Se on siis negatiivinen koronatoimi, jonka takia se on tällä hetkellä telakalla Suomessa. Jos ja kun se palautetaan käyttöön tilanteen helpottaessa, tartunnat alkavat taas lisääntyä erityisesti hengitystieinfektiokaudella.
On todettu että ainakin delta ja omikron -variantti leviävät kahdesti ja kolmesti rokotetuissa siinä missä rokottamattomissakin, todennäköisesti myös aikaisemmat variantit.
Tätä todistavat Massachusettsin festarimassatartunnat, joista CDC uutisoi jo heinäkuussa, Britannian 5 000 koronapassillisen festarimassatartunta kesällä, Norjan-, Tanskan-, Espanjan koronapassillisten pikkujoulumassatartunnat, Lukon, Ässien, Tottenhamin jne. joukkuejoukkotartunnat, kolmasti rokotettujen Ruotsin kuninkaallisten tartunnat jne. jne.
Esim. Norjan pikkujoulumassatartunnassa kaikki tartunnan saaneet 140 henkilöä 70% juhlijoista olivat täysrokotettuja koronapassillisia, sekä tartuttajat että tartunnan saaneet. Tartunnoista noin 50% oli omikronia ja 50% deltaa, molemmat siis tarttuivat erittäin herkästi ja suurissa määrin täysrokotettuihinkin. Kyse ei siis ollut mistään harvinaisesta "läpivuodosta".
Koronarokotteet eivät estä käytännössä lainkaan koronatartuntoja, itse asiassa Tanskan ja Saksan data kertoo että omikrontartunnoista 90% on täyden rokoteannoksen saaneilla, joka on suurempi prosenttiosuus kuin maiden rokotekattavuus. Sen sijaan rokottamattomilla omikronia on ko. maissa runsaalla 8%:lla eli vain puolet heidän prosenttiosuudestaan väestössä.
Koronapassi on siis "lupa levittää ja tartuttaa" -lupa, jolla ei ole mitään tekemistä tartunnoilta suojaamisen kanssa. Se on luotu puhtaasti tekosyyksi, jolla voidaan pitää matkailu- ja ravintola-alan (MaRa) sekä tapahtuma-alan pahimmat koronalinkoriskibisnekset auki ja asiakkaissa huolimatta epidemiatilanteen vakavuudesta..
Sitä halutaan laajentaa työpaikoille, jotta myös työpaikkaruokalat ja pikkujoulukaudella ym. juhlapaikat pysyvät työpaikka-asiakkaissa.
Koronapassi eli kulkutaudin levityslupa on luotu suojelemaan bisneksiä covidilta ei ihmisiä.
Talous- ja elinkeinoelämä näyttävät tehneen vallankaappauksen luotuaan ja painostettuaan koronapassidiktatuurin dystopian meillä ja muualla EU:ssa sekä länsimaissa voimaan. "Business must go on" sanoo kaverikapitalisti ja kansalaisten perustuslailliset perusoikeudet viedään. Vittu tää kapitaali-imperiumi on mennyt sairaaksi.
Oikeisto-omisteinen uusliberalistinen mainosvaltamedia ajaa tätä agendaa suurpääoman Lennu-sylikoirana, hävetköön!
Pääkirjoitus: Nyt pitää valmistella todellista rokotepassia – kolmella piikillä vapauteen
Pääkirjoitus: Nyt pitää valmistella todellista rokotepassia – kolmella piikillä vapauteen
On valmistauduttava omikronaallon jälkeiseen aikaan.
www.is.fi