Eilen vihdoin ajauduttiin erokeskusteluun. Loppujen lopuksi se olikin kehityskeskustelu. Sitä kesti kaksi tuntia. Mies istu jakkaralla ja minä puunailin keittiötä samalla kun en olis pystyny puhumaan jos olis pitäny katsoa sitä. Tuli muuten tosi siisti keittiö. 
Kävin tihenevässä tahdissa vessassa niistämässä ja kovettamassa itteäni. Se oli paras keskustelu ikinä, mitä me on käyty. Mies ei kertaakaan korottanu ääntään, oli tosi rauhallinen ja kerrankin niin kuin aikuinen mies. Puhuttiin kaikki asiat mitkä mulla ahdistanut meidän suhteessa ja kaikkiin mies onnistui löytämään ratkaisun, kun sai miettiä niiden vessareissujen aikana. Kaikki asiat käsiteltiin, vaikka se sai välissä ihan kiskoa minusta mitkä asiat ahdistaa. Välissä se oli polvillaankin. Piti etäisyyttä ja oli kuitenkin vahvasti läsnä. Melkein ensimmäisiä asioita mitä sanoin oli että kaikki koskettelu ahdistaa.
Siinä kun juteltiin oli ihan niin kuin olis kuorinu sipulista kerroksia. Minun kerroksia. Minä ihan yllätyin , että sitten kun kaikki ongelmat oli käsitelty jäljelle jäi minun huono itsetunto. Mies sanoi, että se tulee rakastamaan minua lopun elämäänsä, vaikka miten kävis. Se ei voi pakottaa minua mihinkään, mutta toivoo että annan sen vielä yrittää muuttua ja olla se mies, jonka ansaitsen. Se ei edes halua muita naisia. Sen kun se sanoi, minä tunsin itseni läskiksi epäonnistujaksi ja kysyin, että miks kukaan tämmösen paskan haluais. Mies yritti kovasti tukea minun itsetuntoa siinä sitten.
Vasta viimeisen 15 minuutin aikana aloin miettiä, että olisi ehkä sittenkin mahdollista yrittää katsoa vielä miten käy. Siihen asti yritin epätoivoisesti kaivaa mielestäni joka ikisen epäkohdan minkä suinkin tunsin ahdistavan, että saisin miehen tajuamaan, että ei ole muuta ratkaisua kuin ero. Ja mies koko ajan epätoivoisesti koitti saada minut tajuamaan, ettei se halua menettää minua ja rikkoa meidän perhettä.
Oli aika uuvuttava keskustelu, mutta kasvun paikka meille molemmille. En tiä oisko ollu jonkinlainen väsytystaistelu. Loppujen lopuksi minä ymmärsin, että olen ollut liian ehdoton ja haaveillu yh-elämästä, koska aika on kullannut minun muistot siitä ajasta. Silti yhä pidän sitä vaihtoehtona. Minä sanoin viimeisen sanan: "Rakastan minäkin yhä sinua ja haluan yrittää vielä, mutta jos asiat ei oikeasti muutu niin minä en enää jaksa."
Keskustelun jälkeen saunottiin, laitettiin lapset nukkumaan ja katsottiin pitkästä aikaa yhdessä telkkarista yksi ohjelma. Mies ei yrittäny lähennellä minua ja oli selvää, että tätä riitaa ei sinetöidä seksillä. Kaikki halaukset ja kädestä pitämiset oli minun aloitteesta. Nyt kun hitaasti edetään niin voi olla varma, että minunkin haluni ja läheisyydentarpeeni palaa vielä takaisin. Oikeasti, osoittaa mieheltä suurta kypsymistä jos se jatkossakin on näin kärsivällinen minun kanssani.
Mutta se kaveri. Minun vanhin ystävä on ollut se, jonka kanssa olen eniten jutellut erosta. Yksi syy miksi olin niin ehdoton siitä eroamisesta on se, että tämä kaveri on tukenut minua vain ja ainoastaan siihen suuntaan. Sen mielestä ero on ainut ratkaisu huonoon suhteeseen. Sen oma eksä oli niin kamala ja viimeinen ero siitä niin rankka. Se on saanu päähänsä että minunkin mies on ihan parantumaton paskiainen, eikä se tajua mitä edistystä me eilen tehtiin. Nyt meillä on ystävyys ihan katkolla, kun loukkaannuin sen puheista ja se suuttu mulle. :|
Kävin tihenevässä tahdissa vessassa niistämässä ja kovettamassa itteäni. Se oli paras keskustelu ikinä, mitä me on käyty. Mies ei kertaakaan korottanu ääntään, oli tosi rauhallinen ja kerrankin niin kuin aikuinen mies. Puhuttiin kaikki asiat mitkä mulla ahdistanut meidän suhteessa ja kaikkiin mies onnistui löytämään ratkaisun, kun sai miettiä niiden vessareissujen aikana. Kaikki asiat käsiteltiin, vaikka se sai välissä ihan kiskoa minusta mitkä asiat ahdistaa. Välissä se oli polvillaankin. Piti etäisyyttä ja oli kuitenkin vahvasti läsnä. Melkein ensimmäisiä asioita mitä sanoin oli että kaikki koskettelu ahdistaa.Siinä kun juteltiin oli ihan niin kuin olis kuorinu sipulista kerroksia. Minun kerroksia. Minä ihan yllätyin , että sitten kun kaikki ongelmat oli käsitelty jäljelle jäi minun huono itsetunto. Mies sanoi, että se tulee rakastamaan minua lopun elämäänsä, vaikka miten kävis. Se ei voi pakottaa minua mihinkään, mutta toivoo että annan sen vielä yrittää muuttua ja olla se mies, jonka ansaitsen. Se ei edes halua muita naisia. Sen kun se sanoi, minä tunsin itseni läskiksi epäonnistujaksi ja kysyin, että miks kukaan tämmösen paskan haluais. Mies yritti kovasti tukea minun itsetuntoa siinä sitten.
Vasta viimeisen 15 minuutin aikana aloin miettiä, että olisi ehkä sittenkin mahdollista yrittää katsoa vielä miten käy. Siihen asti yritin epätoivoisesti kaivaa mielestäni joka ikisen epäkohdan minkä suinkin tunsin ahdistavan, että saisin miehen tajuamaan, että ei ole muuta ratkaisua kuin ero. Ja mies koko ajan epätoivoisesti koitti saada minut tajuamaan, ettei se halua menettää minua ja rikkoa meidän perhettä.
Oli aika uuvuttava keskustelu, mutta kasvun paikka meille molemmille. En tiä oisko ollu jonkinlainen väsytystaistelu. Loppujen lopuksi minä ymmärsin, että olen ollut liian ehdoton ja haaveillu yh-elämästä, koska aika on kullannut minun muistot siitä ajasta. Silti yhä pidän sitä vaihtoehtona. Minä sanoin viimeisen sanan: "Rakastan minäkin yhä sinua ja haluan yrittää vielä, mutta jos asiat ei oikeasti muutu niin minä en enää jaksa."
Keskustelun jälkeen saunottiin, laitettiin lapset nukkumaan ja katsottiin pitkästä aikaa yhdessä telkkarista yksi ohjelma. Mies ei yrittäny lähennellä minua ja oli selvää, että tätä riitaa ei sinetöidä seksillä. Kaikki halaukset ja kädestä pitämiset oli minun aloitteesta. Nyt kun hitaasti edetään niin voi olla varma, että minunkin haluni ja läheisyydentarpeeni palaa vielä takaisin. Oikeasti, osoittaa mieheltä suurta kypsymistä jos se jatkossakin on näin kärsivällinen minun kanssani.
Mutta se kaveri. Minun vanhin ystävä on ollut se, jonka kanssa olen eniten jutellut erosta. Yksi syy miksi olin niin ehdoton siitä eroamisesta on se, että tämä kaveri on tukenut minua vain ja ainoastaan siihen suuntaan. Sen mielestä ero on ainut ratkaisu huonoon suhteeseen. Sen oma eksä oli niin kamala ja viimeinen ero siitä niin rankka. Se on saanu päähänsä että minunkin mies on ihan parantumaton paskiainen, eikä se tajua mitä edistystä me eilen tehtiin. Nyt meillä on ystävyys ihan katkolla, kun loukkaannuin sen puheista ja se suuttu mulle. :|
