J
JONSERED Karhunkantaja
Vieras
Ruotsin poliisi metsästää puiden vihaajaa | Ulkomaat | YLE Uutiset | yle.fi
Ruotsin poliisi metsästää puiden vihaajaa
julkaistu eilen klo 23:47
Ruotsin poliisi etsii salaperäistä puiden vihaajaa, jonka vuoksi luonnonsuojelualueella Göteborgissa on jouduttu kaatamaan jo noin 2 300 puuta. Kaikkiaan alueella on vaurioitettu noin 6 000 puuta.
Svenska Dagbladet -lehden mukaan ilkivalta on jatkunut jo viisi-kuusi vuotta. Ilkivallantekijä viiltää puun rungon ympäri syvän viillon, jonka seurauksena puu kuolee. Lopulta puu joudutaan turvallisuussyistä kaatamaan.
Tekijää tai hänen motiiviaan ei tiedetä. Göteborgin kaupunki on luvannut palkkion tekijän jäljille johtavasta vihjeestä.
YLE Uutiset