Juho Rahkonen: Persuista jäljellä kokoomusta oikeistolaisempi tynkä, jolla ei ole asiaa suurten puolueiden joukkoon

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras

"Rahkonen muistuttaa, että perussuomalaisten kannatus on puolittunut eduskuntavaalien jälkeen.

Hänen mukaansa oikeistolaisten äänestäjien jääminen puolueeseen näkyy myös kyselyn tuloksissa.

– Tämä on se porukka, joka hyväksyy leikkaukset ja saksien heiluttelun. Soinilaiset ja vennamolaiset ainekset ovat virranneet Sdp:hen ja nukkuviin, Rahkonen arvioi.

Hänen mukaansa kyseessä on ikään kuin perussuomalaisten tynkä, joka menee kokoomuksesta oikealta ohi. Tällä linjalla perussuomalaisilla ei Rahkosen arvion mukaan ole asiaa suurten puolueiden joukkoon."


Saksien sijaan eilen SuomiAreenassa Teemu Keskisarjakin vaati jo vesuria hyvinvointivaltion leikkajaisiin. KUn taas mm. eliitin veroetujen tai elinkeinielämän miljarditukien leikkauksista hän ei maininnut muuta kuin oikeiston veropopulistina kirosi yleisesti veroja.

Persuihin on jääneet kovimpien koksupersujen "tynkä", jonka ideologia on kokoomuksen talousoikeistolaisuus ryyditettynä maahanmuuttovastaisuudella.

Eli maahanmuuttajien ohella köyhät, työttömät, matalatuloiset, duunarit, ay-liike, hyvinvointivaltio, julkiset peruspalvelut ja verot ovat koksupersutyngän vihollisia sekä vesurilla leikattavia.

Tällaisten arvojen kannattajia ei montaa prosenttia löydy, ehkä 3-5 %, jolla Purran koksupersut kisaa jatkossa pienporvaripuolueiden äänikuninkuudesta RKP:n ja KD:n kanssa.
 
Kunpa ex-kansanedustajien sopeutumissossutuki saataisiin leikkuriin ja pois, ennen kuin tämä persuti-tynkä putoaa kokoomuksen kyljestä eduskunnasta sinipersujen toisintona. Kaikki kokoomuksen siipimies-sinipersutit jäivät sopeutumissossutuelle 2019 eduskuntavaalien jälkeen ja Timo Soini nauttii sitä edelleen ja eläkeikään asti muiden tulojensa ohella.
 
OrpoPurran oikeistohallitus nosti palkansaajien verotuksen tänä vuonna 2025 korkeimmaksi 10-vuoteen kertoi EVA.

EVA: Suomalaisten verotus nousee ennätyskireälle tasolle - 17.12.2024
"Suomalaisten entisestäänkin kireä verotus kiristyy jälleen vuodenvaihteessa. Keskituloinen palkansaaja maksaa ensi vuonna [2025] tuloistaan ja kulutuksestaan enemmän veroa kuin kertaakaan viimeisten kymmenen vuoden aikana, selviää EVAn Verokoneen laskelmista.
Tulo- ja kulutusveroista laskettu keskituloisen palkansaajan kokonaisveroprosentti on nousemassa korkeammaksi kuin kertaakaan EVAn Verokoneen kymmenvuotisen historian aikana."


Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän ajatushautomo, ei siis todellakaan mikään oikeiston vastainen toimija.

SDP sen sijaan on luvannut alentaa pieni- ja keskituloisten palkansaajien verotusta. Vasemmistoliitto ja vihreät ovat kertoneet samaa kuten myös keskustapuolue. Toivottavasti saamme Antti & Antti punamultahallituksen.
 

Yhteistyössä