Jouluviemisistä asiaa

  • Viestiketjun aloittaja yks äiti
  • Ensimmäinen viesti
yks äiti
Niin nyt jo, täytyy olla ajoissa liikkeellä!

Meillä on kaveriperheiden kesken tapana viedä joulunaikaan jotain jouluviemisiä, ei kuitenkaan "ihan oikeita lahjoja". Eli joulukahvia, joulukarkkeja, kynttilä tms. Mitä uutta sitä voisi keksiä, ettei aina ois tuo kynttilä tai konvehtirasia?? Alkaa jo puuduttamaan!

Toinen sitten, kun tässä lähiaikoina on syntynyt lapsia ite kullekin ja aiemmin kun lapsia oli vain vähän, saatettiin viedä lapsellekin joku pieni lahja. Nyt sitten lapsia on jo niin monta, että jos kaikille ostaa lahjan, niin se tulee pian liian kalliiksi. Yhteistä sopimusta kavereiden kesken ei tästä asiasta olla tehty, ja tuntuis jotenki kiusalliselta ottaa asiaa puheeksi. Tyyliin, elkää ostako lahjoja meijän lapsille niin meijän ei tarte ostaa teille. :/

Oiskin ihana keksiä jotain sellaista jouluviemistä, mikä ois koko perheelle, mutta ei sellaista taida löytyä, kun lapset ovat vielä niin pieniä, 0-4 -vuotiaita kaikilla.

Parin pitkäaikaisimman kaverin kanssa on aina vaihdettu oikeita lahjoja, ja heille ajattelinkin tehdä tänä vuonna jotkut herkkukorit, joissa olisi sitten jotain myös heidän lapsilleen ja puolisoille.

Ideoita kehiin, varmaan samaa miettii moni muukin!
 
heh hee
Alkuperäinen kirjoittaja yks äiti:

EI VIELÄ JOULUA, KIITOS!!!!
 
yks äiti
Alkuperäinen kirjoittaja heh hee:

No älä aukaise jos ei kiinnosta! Otsikosta kyllä tuli selvästi esille, että tämä koskee joulua.
 
yks äiti
Alkuperäinen kirjoittaja Mutku:
musta oli ihana kun sisko teki meille sellasen ite maalatun katuharjan. eikä maksa hirveesti. joulu aiheisesti vielä maalaat. :)
Kerrotko tarkemmin? Miten se oli maalattu, se harjasosan "selkä" vissiin? Ja millähän maaleilla voi maalata? Mitä kuvioita yms? Ihana idea, en vaan ole kovin taiteellinen niin en osaa hahmottaa, että miten sen tekis!
 
leivo lapsille vaikka lusikkaleipiä :) laita nätisti pakettiin niin että pahvinpalasen päällystää kunnolla foliolla ja piparit siihen keoksi ja sellofaanilla sitten kiinni ja joulunauhasta rusetti päälle. (ei tarvi varmaan erikseen sanoa mikä se on maailman parhain pikkuleipä :p )

heh hee
Alkuperäinen kirjoittaja yks äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja heh hee:
Alkuperäinen kirjoittaja yks äiti:
Niin nyt jo, täytyy olla ajoissa liikkeellä!

Meillä on kaveriperheiden kesken tapana viedä joulunaikaan jotain jouluviemisiä, ei kuitenkaan "ihan oikeita lahjoja". Eli joulukahvia, joulukarkkeja, kynttilä tms. Mitä uutta sitä voisi keksiä, ettei aina ois tuo kynttilä tai konvehtirasia?? Alkaa jo puuduttamaan!

Toinen sitten, kun tässä lähiaikoina on syntynyt lapsia ite kullekin ja aiemmin kun lapsia oli vain vähän, saatettiin viedä lapsellekin joku pieni lahja. Nyt sitten lapsia on jo niin monta, että jos kaikille ostaa lahjan, niin se tulee pian liian kalliiksi. Yhteistä sopimusta kavereiden kesken ei tästä asiasta olla tehty, ja tuntuis jotenki kiusalliselta ottaa asiaa puheeksi. Tyyliin, elkää ostako lahjoja meijän lapsille niin meijän ei tarte ostaa teille. :/

Oiskin ihana keksiä jotain sellaista jouluviemistä, mikä ois koko perheelle, mutta ei sellaista taida löytyä, kun lapset ovat vielä niin pieniä, 0-4 -vuotiaita kaikilla.

Parin pitkäaikaisimman kaverin kanssa on aina vaihdettu oikeita lahjoja, ja heille ajattelinkin tehdä tänä vuonna jotkut herkkukorit, joissa olisi sitten jotain myös heidän lapsilleen ja puolisoille.

Ideoita kehiin, varmaan samaa miettii moni muukin!

EI VIELÄ JOULUA, KIITOS!!!!
No älä aukaise jos ei kiinnosta! Otsikosta kyllä tuli selvästi esille, että tämä koskee joulua.

Kait nyt saan tehdä mitä haluan ja kommentoida mitä haluan...jos tuosta vedät herneet nekkuun, niin siitä vaan....
Samantienhän voimme alkaa jutella ensi vuoden juhannuksesta???
 
Näin kirjakaupan tuulikaapissa myynnissä sellaisia talvisesti maalattuja lapioita. (siis isokokoisia - ei lasten muovilapioita :D ) Minusta aikas kivan oloisia. Lapio helppo vaikka "spreiata" metallimaalilla ja sitten siihen lapaosaan maalata vaikka hankea ja lumiukkoja ym helppoa. Itse ostelin jo tekstiilivärejä joulua silmällä pitäen. Jos kerrankin ehtisi tosiaan itse jotakin jouluviemisiä tekemään =) Ja itse leivotut suklaapiparit maistuvat lapsille ikään katsomatta....

Mieheni tuossa huikkasi, että se on sementtilapio, siis sellainen tasareunainen lapa :whistle:
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja heh hee:
Alkuperäinen kirjoittaja yks äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja heh hee:
Alkuperäinen kirjoittaja yks äiti:
Niin nyt jo, täytyy olla ajoissa liikkeellä!

Meillä on kaveriperheiden kesken tapana viedä joulunaikaan jotain jouluviemisiä, ei kuitenkaan "ihan oikeita lahjoja". Eli joulukahvia, joulukarkkeja, kynttilä tms. Mitä uutta sitä voisi keksiä, ettei aina ois tuo kynttilä tai konvehtirasia?? Alkaa jo puuduttamaan!

Toinen sitten, kun tässä lähiaikoina on syntynyt lapsia ite kullekin ja aiemmin kun lapsia oli vain vähän, saatettiin viedä lapsellekin joku pieni lahja. Nyt sitten lapsia on jo niin monta, että jos kaikille ostaa lahjan, niin se tulee pian liian kalliiksi. Yhteistä sopimusta kavereiden kesken ei tästä asiasta olla tehty, ja tuntuis jotenki kiusalliselta ottaa asiaa puheeksi. Tyyliin, elkää ostako lahjoja meijän lapsille niin meijän ei tarte ostaa teille. :/

Oiskin ihana keksiä jotain sellaista jouluviemistä, mikä ois koko perheelle, mutta ei sellaista taida löytyä, kun lapset ovat vielä niin pieniä, 0-4 -vuotiaita kaikilla.

Parin pitkäaikaisimman kaverin kanssa on aina vaihdettu oikeita lahjoja, ja heille ajattelinkin tehdä tänä vuonna jotkut herkkukorit, joissa olisi sitten jotain myös heidän lapsilleen ja puolisoille.

Ideoita kehiin, varmaan samaa miettii moni muukin!

EI VIELÄ JOULUA, KIITOS!!!!
No älä aukaise jos ei kiinnosta! Otsikosta kyllä tuli selvästi esille, että tämä koskee joulua.

Kait nyt saan tehdä mitä haluan ja kommentoida mitä haluan...jos tuosta vedät herneet nekkuun, niin siitä vaan....
Samantienhän voimme alkaa jutella ensi vuoden juhannuksesta???
joo no mee sinä puhumaan vaikka vapusta ihan sama. känkkäränkkäpäivä?
 
No en ole vetässy hernettä nekkuun, kerroinpahan vaan sinulle, että jos joulu tähän aikaan vuodesta on ongelma sinulle, niin älä avaa joulua koskevia viestejä, mitä sitä suotta ressaamaan itseään?

Vaikka saathan sinä kommentoida toki, ihan kuin minäkin saan tällä keskustelupalstalla kysyä ja kirjoittaa ihan mistä asiasta haluan! Enkä itsekään avaa keskusteluita, jotka minua eivät kiinnosta. Siksihän näissä jutuissa on tuo otsikko, niin voi helposti avata vain ne ketjut, jotka itseä kiinnostaa. :)
Ja kyllä minä mielelläni kuuntelen sinun juhannussuunnitelmasi, anna tulla vaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja yks äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja Mutku:
musta oli ihana kun sisko teki meille sellasen ite maalatun katuharjan. eikä maksa hirveesti. joulu aiheisesti vielä maalaat. :)
Kerrotko tarkemmin? Miten se oli maalattu, se harjasosan "selkä" vissiin? Ja millähän maaleilla voi maalata? Mitä kuvioita yms? Ihana idea, en vaan ole kovin taiteellinen niin en osaa hahmottaa, että miten sen tekis!
eli koko harja oli maalattu, siis se varsi ja se harja osa, siis kaikki puu osat. meillä oli punanen alus maali ja valkosia lumiukko hahmoja sitten siellä alhaalla harjas osassa. maalit.. en kyllä yhtään tiedä. mutta muistelin että joku akryyli maali?? oiskos hyvä en tiijä?? iite oon tehnyt yhden harjan joka oli tumman sininen ja alhaalla oli tähti kuvioita ja sitten punasella pohjalla oli valkosia lumihiutaleita. nää onnistuu vähän isommiltakin lapsilta tehdä. en mäkään todellakaan ole mikään taiteellinen.
 
Tee itse marmeladia.

Jos ei halua tähän vuoden aikaan lukea joulujuttuja niin ei kannata niitä tekstejä avata. Toiset ei halua tukkaputkella viipottaa sitten viimeisinä päivinä etsimässä lahjoja ... manata sitten kun joulu on vaan yhtä kiirettä.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Silvia Logo:
Toiset ei halua tukkaputkella viipottaa sitten viimeisinä päivinä etsimässä lahjoja ... manata sitten kun joulu on vaan yhtä kiirettä.
voi kun joku opettas tän mullekin ja potkis mut kerrankin ajoissa joululahjaostoksille!! mä inhoon joulua just kun viimesellä viikolla hirmu kiireellä juoksee kauppoja läpi eikä mitään enää löydä!
 
Yhteistyössä