Palstailu jäänyt vähän vähemmälle tällä viikolla, jouduttiin sitten jäämään yllättäen Tyksiin. Tonne vanhaan ketjuun kirjottelinkin sillon poitsun huonosta kasvusta mitä seurattiin neuvolassa. Kaikki vaan ihmetteli kun poika on niin ilonen ja pirteä eikä huuda, mutta ei vaan kasva.
Tiistaina 12. pvä oli painokontrolli neuvolassa, ja sinä edellisenä yönä poika sai taas sellasen limakohtauksen. Alko siis kakomaan ihan hulluna ja itkemään oikein paniikki-itkua, mä tietysti pelästyin hirveesti ja käänsin mahalleen ja kaivoin sitä limaa ulos suusta. Sen jälkeen rauhottuki kun sai nielun tyhjäks. Neuvolassa puhuin sitte asiasta ja alko vähän itkettäänkin kun olin niin huolissani et se tukehtuu vielä joku kerta. Lääkäri laitto päivystyslähetteen Tyksiin, mutta siinä oli vaan painosta, eikä sanaakaan siitä limasuudesta! :headwall:
Tyksissä sitte katottiin poikaa tutun lääkärin ja kandiliudan kanssa, ja taas kehuttiin kuin söpö ja terhakka poika on. Syöttöpunnituksessa söi 70 ml Tulos: antakaa lisämaitoo ja menkää kotiin, kontrolliin to 14. pvä. Limasuuteen ei otettu sen kummempaa kantaa kuin että kattellaan.
Torstaina mentiin polille, ja lääkäri huolestu hirveesti että on se kumma kun paino on tippunut yli 100 g. Mä olin tietysti pihalla kuin lumiukko ettei se mun mielestä niin oo. Kävi lopulta ilmi että se kandi joka tutki päivystyksessä oli merkannu painon väärin, joten niihin papereihin ei voinut luottaa. :headwall: Onneks neuvolakortissa oli todisteena 12. päivän oikea paino. Sitte se lääkäri vaan totes varottamatta "oon varannu paikan tuolta osastolta, käytte labrassa ja ultrassa ja sitte sinne".
Onneks tutkimukset oli kunnossa, ultrassakaan ei löytyny mitään. Poika kieto röntgenin naiset pikkusormensa ympärille ku vaan jokelteli ja hymyili niille onnellisena. Olihan se mukavaa kun hierottiin mahaa ja sai vielä sokerivettäkin kaupan päälle! Osastolla tehtiin syöttöpunnituksia ja tapettiin aikaa, päästiin vasta tänään kotiin vaikka kuin yritin puhua et voin mä sitä lisämaitoo kotonakin antaa. Eikä se limasuuden syykään selvinnyl, ilmeisesti vaan refluks-tyyppistä oireilua.
Reissun lopputulos: poika on laiska syömään. (Eli ei tuu vanhempiinsa!
) Syö tissistä sen mitä helposti tulee ja sitte kun pitäis nähdä vaivaa imuttelun suhteen ei viitti enää. On saanut kuitenki riittävästi ruokaa et on pirtee, ja jaksaa härvätä ja nukkua, mutta painon nousuun ei oo riittäny. Eli lisämaitoa vaan pullosta jatkossa.
Pientä sydämentykytystä aiheutti sekin kun lastenkirurgi ryntäs eilen aamulla huoneeseen ja rupes kopeloimaan pojan päätä. Sit se toteaa toiselle lääkärille että "mikä tässä on vikana" ja kysy multa "kuka tuosta päästä on ollu huolissaan?" Mä taas ihan pihalla ettei mulle kukaan oo mitään puhunu, johon se totes että "hyvä, ei pidäkään olla, ihan normaali se on" ja ryntäs ulos huoneesta. No, pääasia että se oli normaali, mutta en kyllä vieläkään tiedä mitä siinä epäiltiin tai keitä ne kirurgit oli...
Ton reissun opetus oli se, että nyt osaan olla entistäkin kiitollisempi kun poika on terve. Kirran osastolla näki ja kuuli
todella kurjia juttuja monelta vanhemmalta että pienet -ja vähän suuremmatkin- valvomiset ja itkuraivarit on ihan ok. Asettuipa asiat taas oikeisiin mittasuhteisiin.
Mutta nyt rupeen syventyyn siihen mitä teille tänne palstalle kuuluu!