Joulusaunasta *turhis*

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja saunojat!
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

saunojat!

Vieras
Niin että missäs vaiheessa aattoa te käytte joulusaunassa? :)

Vietämme ensimmäistä joulua asunnossa jossa meillä on oma sauna ja mietin että mihinköhän väliin tuota "kuuluisi" lämmitellä... Jouluateria syödään varmaan hyvissä ajoin (n.klo.16 kuten viime vuonnakin) ja sen jälkeen olisi lahjojen avaus. Meidän lapset on vielä pieniä ja siksi aikataulu on näin aikainen. Ehtivät sitten muksut nauttia paketeistaan ennen nukkumaan menoa. Olisikohan se sauna sitten viisainta lämmitellä vasta seitsemän-kahdeksan aikoihin? Tuskin päästään sinne miehen kanssa yhdessä muutenkaan vaan toisen täytyy pitää "sirkusta pystyssä"... :D
 
Meillä kotona käytiin aina ennen lahjojen avaamista ja jouluruuan syömistä, yleensä kahden aikaan iltapäivällä. Nykyään miehen kanssa käydään vasta illalla yhdeksän maissa, kun tullaan vanhemmiltani jouluaaton iltaa viettämään kotiin.

Ei kai siinä mitään vakiintunutta tapaa ole. Käy kun siltä tuntuu.
 
Ymmärrän että saunominen oli osa juhlaa silloin kun peseydyttiin kerran viikossa tai kahdessa.
En tajua, mitä tekemistä saunomisella on nykyisin osana juhlaa - meillä ainakin peseydytään joka päivä muutenkin.
 
Meillä on ollut tapana saunoa kolmen tienoilla samaisesta syystä kuin teilläkin, kun on haluttu saunoa lasten kanssa. Vanha tapahan on ollut että ensin saunaan ja sitten vasta syödään. Mutta jos haluatte päästä miehen kanssa varmasti yhdessä saunaan, niin lämmittäkää vasta kun lapset ovat jo nukkumassa.
 
Munkin käsittääkseni perinteeseen kuuluu ennen ruokaa käydä saunassa. Perustuu siis siihen kun ennen vanhaan peseydyttiin harvemmin ja sitten piti puhtaana päästä pyhäpöytään. Monella myös vihta säilötty joulusaunaa varten, että puhditaudutaan oikeen perusteellisesti tätä juhlaa varten. Jokainen tietysti tekee omat perinteensä :)
 
Me syödään kanssa klo 16. tai 17. ja kolmelta-neljältä on sauna. Perunat kiehuu sillä aikaa ja laatikot/possu on uunissa. Katan aina pöydän valmiiksi ennen saunaan menoa ja sitten pääseekin jäähdyttelyn jälkeen puhtosena syömään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja METSOLA:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Joulusaunassa käydään ennen ruokailua.
Puhtaana jouluherkuista kuuluu nauttia =)

kumman ruokailun? meillä on joulunakin lounas ja päivällinen

Siis ennen sitä kunnon ruokailua (kinkku, laatikot jne.).
Meillä on aattona lounaalla vain riisipuuro ja sekametelisoppaa.
 
hmm meilläkin on nyt ekaa kertaa sauna ja omakoti ja lapset yhdessä niin ehkäpä ekaksi aamulla ulkoilua sitten saunaan ja puuroa päiväunet ja heräämisen jälkeen syöntiä ja lahjoja yms... nam voikun tuli nälkä :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja METSOLA:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Joulusaunassa käydään ennen ruokailua.
Puhtaana jouluherkuista kuuluu nauttia =)

kumman ruokailun? meillä on joulunakin lounas ja päivällinen

Siis ennen sitä kunnon ruokailua (kinkku, laatikot jne.).
Meillä on aattona lounaalla vain riisipuuro ja sekametelisoppaa.

meilä on aatona aamulla puuro ja lounas ja päiällinen jouluruokaa
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
No en mä tajunnut yhtään että siellä käydään jo päivällä!! :D Vaikka parempi varmaan niin päin niin ei mene ilta ihan sekaisin...

Minä taas suosittelisin sitä lämpimästi, että menette miehen kanssa kahdestaan saunaan, kun lapset ovat menneet nukkumaan. On aika tunnelmallista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja METSOLA:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja METSOLA:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Joulusaunassa käydään ennen ruokailua.
Puhtaana jouluherkuista kuuluu nauttia =)

kumman ruokailun? meillä on joulunakin lounas ja päivällinen

Siis ennen sitä kunnon ruokailua (kinkku, laatikot jne.).
Meillä on aattona lounaalla vain riisipuuro ja sekametelisoppaa.

meilä on aatona aamulla puuro ja lounas ja päiällinen jouluruokaa

Kylläpä teillä syödään ; )
Meilläkin on lounaana vaan se puuro ja soppa ja neljän maissa syödään sitten kunnolla.
 

Yhteistyössä