Joulupukista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Aapee"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

"Aapee"

Vieras
No niin, nyt se aika vuodesta lähestyy. Viime jouluna lapsi oli alle kaksivuotias, eikä syvällisempiä keskusteluja asiasta käyty. Mutta nyt kaikki pohditaan juurta jaksaen, ja pitäisi kehittää sellainen joulupukki, johon itsekin pystyy uskomaan muutaman vuoden ajan :D

Teen melkein kaikki joululahjat itse, ja lapsikin näkee kuinka esim. neulon, ompelen, mittaan aineksia saippuaan, ym. Olen kertonut lapsen kysyessä, että tämä tulee isille, tämä vaarille jne.

Nyt pitäisi integroida tämä kaikki joulupukkiin. Olen ajatellut kertoa, kuinka joulupukki on tonttujen edustaja, mutta tonttuja on muuallakin kuin Korvatunturilla; äiti on osa-aikainen tonttu ja lapsikin saa halutessaan tehdä tontun hommia jos haluaa jakaa joulun iloa toisille.

Vähän vain mietityttää, tuleeko hämmennystä jos vietetään aatto yhdessä lapsen serkkujen kanssa ja lapsi alkaa laverrella: "mä autoin tonttuna tekemään noita vaarin sukkia...!"
 
Meillä lapsien kanssa eletään täyttä "joulupukki" -fantasiaa, vaikka olen monesti todennut, että joulupukki on satuhahmo. Itse vietin lapsuuteni myös "leikkien" joulupukkiin uskomista ja koin sen itse parhaana mahdollisena tapana. :)
 
Minä selitän, että pukki tuo lapsille lahjoja (ja vähän aikuisillekin), mutta on kiva silti itsekin antaa lahjoja läheisille. Nämä itse tehdyt lahjat annetaan muuten kuin pukin pussista.

Jotta kaikki hienot lahjat eivät menisi pelkästään pukin kunniaksi, äitini hoksasi viime vuonna selittää lapsilleni, että "kummisetä/mummu/eno toivoi sinulle pukilta tällaisen lahjan", jotta osa kiitoksista saavuttaisi myös oikean lahjanantajan.
 
Meillä toimi myös se että joulupukki tuo osan lahjoista ja osan lahjoista antavat rakkaat ihmiset toisilleen. Lapset yleensä haluavat uskoa joulupukkiin ja myöhemmässä vaiheessa haluavat jatkaa leikkiä, vaikka eivät enää uskoisikaan; ei siis ole kovinkaan vaikeaa pitää "uskoa yllä"
 
Miksi pitäisi uskotella joulupukilla? Meillä ainakin on sanottu joulupukin olevan satuhahmo. Jokainen joka lahjan lapselle ostaa saa myös henkilökohtaisesti antaa lahjansa!
 
[QUOTE="näin meillä";29098036]Miksi pitäisi uskotella joulupukilla? Meillä ainakin on sanottu joulupukin olevan satuhahmo. Jokainen joka lahjan lapselle ostaa saa myös henkilökohtaisesti antaa lahjansa![/QUOTE]

Itsekään en koe joulupukkia omasta näkökulmastani erityisen tarpeelliseksi hahmoksi. Omat muistoni ko. ukosta olivat lähinnä pelottavia. Pyrin ylipäätään kasvattamaan ipanoitani muilla keinoilla kuin lahjonnalla.

Samoin joulun kaupallisuus tuntuu itsestäni vähän vieraalta. Siksi ottaisin mielelläni lapsen mukaan askarteluihin ja joulua rakentamaan, vaikka hänelle itselleen niitä kaupan paketteja toki tuleekin.

Mutta katson kuitenkin joulupukin kulttuuriimme kuuluvaksi hahmoksi, ja koen ehkä vähän kiusallisena ajatuksen, että lapsemme tuhoaisi joulupukkiuskon siinä sivussa myös serkuiltaan ja kerhokavereiltaan. Tiedän, kyllähän se lähipiirin lapsi uskoo silloin kun haluaa uskoa, mutta kuitenkin...
 
[QUOTE="näin meillä";29098036]Miksi pitäisi uskotella joulupukilla? Meillä ainakin on sanottu joulupukin olevan satuhahmo. Jokainen joka lahjan lapselle ostaa saa myös henkilökohtaisesti antaa lahjansa![/QUOTE]

Samaa voisi kysyä jeesuksesta! Ihan yhtälailla sekin on satuolento.
Mielestäni joulupukki tuo oman hauskuuden Jouluun,voi kuinka monet naurut ja iloiset hetket siitä on koitunut.
 

Similar threads

Yhteistyössä