V
vierailija
Vieras
Olen mies, jos sillä nyt on mitään väliä. Lapsuuden joulut olivat riemukkaita, monestakin syystä. Teini-iästä lähtien kaikki joulutouhotus alkoi ahdistaa. Kaikki kulminoitui itse Jouluun jolloin koko suku kokoontui meille. Se ahdisti ja kuormitti. Aloin pelkäämään Joulua.
Kun muutin pois kotoa, tilanne vain paheni. Äiti ja muut tietenkin pitivät itsestään selvänä, että vietin Joulut heidän luonaan. Niin suurin osa muustakin suvusta vietti. Aloin pelkäämään Joulua, ahdistus alkoi jo marraskuussa. Heti kun kuulin Joululauluja tai muuta vastaavaa, aloin murehtia sukulaisten tapaamista.
Kun aatto sitten koitti, niin olin koko ajan jonkinlaisen "hidastetun paniikkikohtauksen" kourissa. En puhunut kuin pari sanaa jos jotakin kysyttiin. Pelkäsin että joudun jotenkin huomion keskipisteeksi. Ja jos jouduin, niin tilanne vain paheni. Ruokapöydässä istuminen oli pahinta, Jouluruokailu oli koko vuoden ahdistavin tapahtuma.
Sanottakoon että tällainen käytös, ei muuten ollu minulle normaalia. Ei mitään ongelmia töissä, eikä muuallakaan. Enkä ollut riidoissa kenenkään sukulaiseni
kanssa.
Joulu oli itse Perkele! Se oli pahempaa kuin vakava sairaus tai työpaikan konkurssiin meno.
Sitten, 45 vuotiaana, sanoin vanhemmilleni, että en tule Jouluna edes käymään.
Kaikki muuttui. Täysin yllättäen löysin itsestäni taas Jouluihmisen. Kun nyt kuulen Joululauluja tulen hyvälle päälle. Teen Jouluruokaa, koristelen asuntoani, pukeudun Joulupukiksi ja jaan itselleni lahjoja. Jouluateria yksin syötynä on todellinen kohokohta. Siitä huolimatta, että omat sapuskat tietenkin kalpenevat äidin ruokien rinnalla. Äidin herkut meni vuosikymmeniä juuri ja juuri kurkusta alas kun pelkäsin koko ajan sukulaisia. Ainoa ajatus oli, miten tästä pöydän äärestä pääsee pois.
Joten meitä on kaikenlaisia Joulun viettäjiä.
Antakaa kaikkien viettää sellaiset Joulut kun he haluavat.
Hyvää Joulua kaikille!
Kun muutin pois kotoa, tilanne vain paheni. Äiti ja muut tietenkin pitivät itsestään selvänä, että vietin Joulut heidän luonaan. Niin suurin osa muustakin suvusta vietti. Aloin pelkäämään Joulua, ahdistus alkoi jo marraskuussa. Heti kun kuulin Joululauluja tai muuta vastaavaa, aloin murehtia sukulaisten tapaamista.
Kun aatto sitten koitti, niin olin koko ajan jonkinlaisen "hidastetun paniikkikohtauksen" kourissa. En puhunut kuin pari sanaa jos jotakin kysyttiin. Pelkäsin että joudun jotenkin huomion keskipisteeksi. Ja jos jouduin, niin tilanne vain paheni. Ruokapöydässä istuminen oli pahinta, Jouluruokailu oli koko vuoden ahdistavin tapahtuma.
Sanottakoon että tällainen käytös, ei muuten ollu minulle normaalia. Ei mitään ongelmia töissä, eikä muuallakaan. Enkä ollut riidoissa kenenkään sukulaiseni
kanssa.
Joulu oli itse Perkele! Se oli pahempaa kuin vakava sairaus tai työpaikan konkurssiin meno.
Sitten, 45 vuotiaana, sanoin vanhemmilleni, että en tule Jouluna edes käymään.
Kaikki muuttui. Täysin yllättäen löysin itsestäni taas Jouluihmisen. Kun nyt kuulen Joululauluja tulen hyvälle päälle. Teen Jouluruokaa, koristelen asuntoani, pukeudun Joulupukiksi ja jaan itselleni lahjoja. Jouluateria yksin syötynä on todellinen kohokohta. Siitä huolimatta, että omat sapuskat tietenkin kalpenevat äidin ruokien rinnalla. Äidin herkut meni vuosikymmeniä juuri ja juuri kurkusta alas kun pelkäsin koko ajan sukulaisia. Ainoa ajatus oli, miten tästä pöydän äärestä pääsee pois.
Joten meitä on kaikenlaisia Joulun viettäjiä.
Antakaa kaikkien viettää sellaiset Joulut kun he haluavat.
Hyvää Joulua kaikille!
