Mä taasen kattelen täällä Faktalta oikein vauvamaratonia; kaksi jaksoa vauvataloa ja synnytyssairaala siihen päälle. Oikein sopivaa näin hormonimyrskyiselle odottaja; hetkittäin itkee ihastuksesta ja sitten taas kohta järkytyksestä, "mä en ala tohon"! Etenkin ne ammesynnytykset on musta jotenkin kamalan ahdistavia!
Ja sitten illemmalla tulee se nelosen Sairaala, jossa näkee mukavia pätkiä vauvojen teholta. Vauvoja siellä, vauvoja täällä, telkkarista ei mitään muuta tulekaan
!
Mulla oli eilen illalla niin paha olla, siis ahdisti ihan satasella! Vatsa on toiminut taas tosi laiskasti, joten siitä tulee tietty se oma turvottava olonsa, ja kun lisätään vielä tää jättiharppauksen kasvussa ottanut, ja iltaisin kamalan pinkeä maha, niin olisin mieluusti vaihtanut kehoa mieheni kanssa hetkeksi.
Kaikenlisäksi mulla on ollut hirveä makeanhimo muutaman viikon, karkkia on tullut mässättyä enemmän kuin laki sallii
. Itsekuria tuntuu olevan, no, ei yhtään!
Ja tää perätilakin ahdistaa mua hivenen ajatuksen tasolla, siis vaikka mä olenkin hyvin tyytyväinen jos tämä ei käänny ja päädytään suunniteltuun sektioon, mutta mulla on kuitenkin olo, että kaipaisin vähän tarkempaa seurantaa tuosta tarjonnasta. Ei nimittäin mulle vaan ole mitään lappusia sairaalasta tullut kuten MARTTANille. No, ensiviikollahan on taas neuvola, silloin viikkojakin jo 32, joten eiköhän siellä asialle tehdä jotain. Olettaisin ainakin, ja aion kyllä kysyä.
Voi hitsi. Aika on kulunu sittenkin ihan kamalan nopeesti! Mun mies eilen nukkumaankäydessämme silitteli mua sormenpäällä, ja kun mä huomautin että se kyllä -vaikka kivaa olikin- kutitti vietävästi, hän totesi että hän vaan harjoittelee että osaa sitten silittää meiän pikku vauvaa. Ihana!