Täällä ei oo kans oikein mitään rutiineja vielä. Nyt on käynyt yö unille yleensä siinä puol 12-12 aikaan kun normaalisti unille mentiin siinä 21-23 välissä.
tombatar, tuntuu varmaan mukavalle kun joku haukkaa tissistä kiinni hampaillansa. Täällä ei vielä hampaita ole mutta muutama valkonen piste näkyy ja ikenet on ihan vaaleet ja näkee oikein mihkä hampaat ilmestyis.
Juu täällä siis pojalla on nyt sitten korvatulehdus Käytiin perjantaina taas lääkärissä kun oli huutanut pari iltaa monta tuntia putkeen. Jostain syystä päivällä oli ihan ilonen mutta 18 aikaan alko huuto. Olis voinut luulla että on yliväsynyt mutta nukkunut ihan normaalisti joten ei siitä ollut kyse. Oli myös pari kertaa oksentanutkin kun sai niin hirveet yskän puuskat. Lääkäri tarkisti taas keuhkot ym. mutta ei ollut mitään. Ja kuumettakaan ei ollu. Korvat tutkittiin eikä taaska nähny mitään ku oli niin täynnä vaikkua. Täyty siis imasta vaikut pois. Ei tykännyt yhtään kun alettiin imee niitä koneella pois. Meinas mennä putkikin tukkoon ku oli niin paljon vaikkua korvassa. Toisessa korvassa oli tulehdus mutta toiseen korvaan jäi vielä vaikkua ettei nähnyt vieläkään. Ei sit viitsinyt alkaa imemään pois niitä enempää ku kumminkin antibiootti kuurille joutuu.
Nyt siis kysyn sitä tietääkö kukaan saako vauvan korvia putsata vanupuikoilla? Muistan lukeneeni joskus ettei saisi mutta en sit tiedä minkä ikäsisenä sitä sit saisi putsata. Lääkäri käski ostaa jotain ceridal -öljyä jota laitetaan tippa korvaan ettei vaikkua kerääntyisi niin paljon.
Nyt siis täytyy toivoa ettei ala mikään hirveä korvakierre. Ois kyl aika syvältä
sandem, annatko velliä ihan suoraan vai sekotatko maitoon sitä? Täällä velli ei kyllä auttanut ainakaan maidon seassa noihin yö uniin
BoB, no hyvä tietää ettei täällä ole ainoa vauva joka ei suostu nukkuun pitkiö pätkiä. No ehkä meidänkin vauvat oppii joskus nukkumaan yönsä heräilemättä parin tunnin välein
ceecee ja poika joka viikon päästä 4kk