***Joulukuun Pikkutontut MARRASKUUSSA***

Mä jo kuvittelin aamupäivällä että mulla lähti synnytys käyntiin. Supistuksia tuli suunnilleen tunnin ei kipeitä mut sellasia että tuntu. Molemmista kun ne kipeet supistukset on tullu vasta sitten kun on viimeset sentit ollu aukeemassa. Menin sohvalle makaamaan ja nukahdin siihen ja siihen se synnyttäminen sitten loppu. :stick:
On se kumma kun kaks on synnytystä lähteny käyntiin kerrasta poikki tyylillä ilman ainuttakaan harjotussupistusta ja nyt sit leikitään tällä tyylillä. :D Esikon kanssa mies vielä ilmotti alkuviikosta että vauva syntyy joko saman viikon perjantaina tai seuraavana perjantaina, seuraavana päivänä hän kerto että vauva synytyy klo.05aamulla jompanakumpa päivänä. Esikko synty saman viikon perjantaina klo. 04.56. :heart: Kuopuksen kanssa en saanut mitään aikataulua enkä tänkään kanssa joten pitää vaan itse arvailla.

siteitä kannattaa varata ihan niitä yösiteitä alkuun. Esikon kanssa vuodin reilusti sairaalassa kun oltiin viikon ja vielä kotonakin oli aika reilua vuotoa. Kuopuksen kanssa oli htie alkuun vuoto pienempää ja loppu nopeammin. Mieluummin liian isot siteet kun että tuolilta noustessa holahtaa verta siteen ohi. :xmas:

Yskä Mulla on jo reilun viikon ajoittain ollu aivan hirvee yskä. Välillä limaa irtoo ihan normaalisti ja sit toisinaan iskee sellasia hirveitä ärsytysyskäkohtauksia. Niitä tulee tietysti keskellä yötä ja just samaan aikaan kun herään hirveeseen pissahätään. Siinä on sitten kiva juosta vessaan ennen kun pissat tulee alle.

Nyt en muista mitä muuta olis pitäny kommentoida.

Fantaihana 35+5
 
siteistä mulla on varattuna siivellisiä yösiteitä yksi iso paketti ja yksi iso paketti siivelliä vähän normaalia imukykyisempiä siteitä ja yksi ihan normaali imukykyinen siivellinen paketti,joka käy sitten myös hyvin normaalien vuotojen aikaan.

Uusia raskausarpia ei ole onneksi ilmaantunut,mutta esikoisenkin odotusaikaan ensimmäiset tuli vasta rv35 ja sen jälkeen niitä tulikin rytinällä joten uusia ei kyllä yhtään kaivata.

Liikkeet tuntuu hyvin selvänä ja varsinkin illalla vauvalla on kova jytinä päällä ja maha heiluu kun jumppaa siellä:)

Sairaalakassia pakkasin tuossa viikonloppuna mutta jotain sieltä jäi puuttumaan kun niitä tarvitaan vielä käytössä,täytyy sitten vaan muistaa ottaa ne mukaan:)

Täälläkin se yskä vavaa ja kaikista ärsyttävintä siinä on juuri se että se vaivaa nimenomaan nukkumaan mennessä ja alkaa taas kun havahtuu unoesta ja joutuu kääntämään kylkeä tai käymään vessassa.Tää on juuri sellaista kuivaa ärsytysyskää joka ei sitten millään tahdo mennä ohi kun se yskänpuuska alkaa:/

(.) Kävin pitkästä aikaa neuvolassa ja hb mitattiin koska halusin,mut neuvolan tädin mukaan sitä ei ois vieläkään tarvinnut välttämättä mitata vaikka se on viimeksi mitattu 10vk sitten,no se oli 121 joten rautaa ei tarvitse aloittaa.Painoa on nyt tullut yhteensä 11kg kaikesta herkuttelusta huolimatta ja kaikki muutkin arvot oli hyviä:)
Synnytyksestä oli puhetta ja sen käynnistyksestä mutta neuvolan täti ei osannut sanoa mitään oikeastaan siitä miten se käynnistys sitten konkreettisesti tehdään jne. mitä oisin halunnut tietää mutta ens viikolla on se lääkäri niin sen kanssa pitää sitten asiasta keskustella...
Ensimmäistä kertaa neuvolassa meni vain puoli tuntia
 
tirppa Meidän sairaalassa saa vauvan nähdä vasta osastolla eli n. 2-3h sektion jälkeen :/ Isä tai muu tukihenkilö/ kätilö on sitten synnytyssalissa/osastolla vauvan kanssa sen aikaa ja antaa maidon. Eli vilaukselta vaan näkee vauvan kun se viedään heti pois :( Ja tämä myös silloinkin vaikka kaikki olisi mennyt hyvin ja et äiti+ vauva voi hyvin.

Tässä siis sairaalakohtaisia eroja :)
 
KIITOS vastauksista siteiden hankintaa auttamaan!!!! En myöskään tiennyt että sairaalassa saa käyttää heidän siteitä, hyvä juttu :) Tyhmä kysymys nyt mutta onko siellä myös vaaville käytettävissä siteet ja talkki tms?

Isyyspakkausta oon kasaillut ja aion antaa isäinpäivänä sen:)
Siellä on mm.pari purkkia äidinmaidonkorviketta
vauvan pesuaine
pari söpöä vaippaa
sisuaski
tuplapatukka
energiajuomaa
korvatulpat ja hengityssuojain (hah!)
vauvan hoito-ohjekirja(sellainen hassu insinöörikielellä,hih)
Isän kanssa-kirja
KTM-tutteja ja KTM-tuttipullo sekä isän ajosaappaiden näköiset virkatut tossut(mieheni harrastaa enduroa)

Pitääpä vielä jotain kivaa kehitellä:)
 
Hiiva on täälläkin riesana aina välillä, mulla on ollut varmaan 6-8 tulehdusta yhteensä kaikkien kolmen raskausaikana ja sitten muutoin elämässä varmaan 1...

Siteitä on pari paketillista yösiteitä ja sitten normaaleja. Esikoisesta vuoto oli runsaampaa ja tokasta sitten vähän niukempaa, molemmissa jälkivuoto kesti n. 3-4 vkoa, jos nyt yhtään muistan oikein, mutta vikat pari viikkoa olivat ihan normaalin kuukautisvuodon tapaista. Viimeks mulla oli allwayseja ja libressejä ja jommat kummat olivat mun mielestä jostain syystä parempia, en enää yhtään muista miksi :)


Mä kävin mittauttaa neuvolassa paineet ja annoin pissanäytteen kun ne paineet olivat vielä aamulla vähän koholla. Pissa oli puhdas ja paineet samaa luokkaa kuin kotona, joten ei muuta kuin seuraamista. Keskiviikkona on oikee neuvolakäynti sitten vielä kuitenkin.
Kyllä tuo synnytys tai oikeestaan se, että koska se lähtee käyntiin niin jännittää, esikoinen syntyis niinkuin to-pe yönä ja toka ens viikon pe-la yönä, vaikka yritän etten tietoisesti sitä vatvois just ettei tuntuisi niin pitkältä tuo aika vaikka sattuis menemään pitkäks :)

Fantaihanalla on ollut hyvä ennustus :D
Astrella oli selkäkipuja, miksei se päänsärkykin voi siitä olla lähtösin kun jännittää lihaksia erilailla vaikka ihan huomaamatta ja sitten menee toisesta paikasta jumiin.
Mä nauroin, että on tuo selkäkipu tarttuvatauti kun ensin oli miehen veljellä selkä niin kipeä, että kävi hakemassa oikeen kipupiikin siihen, sitten meni anopin selkä jumiin ja nyt mä oon viime yönä nukkunut varmaan huonossa asennossa (ja sit tää mun kannettavalla surffailu sohvalla ei tapahdu mitenkään kamalan ergonomisessa asennossa...) niin on selkä tuolta oikealta puolelta kipeänä.

Hilipatuinen
 
Miimau: vaatteet, vaipat yms on sairaalassa käytettävissä sen aikaan kun olette siellä. Uskoisin että joka paikassa mutta Naistenklinikalla ainakin :) Ja äidille tosiaan vaatteita/kaapuja ja siteitä ;)

Itse olen halunnut omassa paidassa olla ennen synnytystä ja synnytyksen jälkeen imetyspaidassa. Eli sairaalan housuja, sukkia ja kalsareita (niitä ihania mummohousuja) :D olen käyttänyt koska saa pesuun heti jos tulee ohivuotoja tms..

pikkuinen 35+3 :heart:
 
Astre onpas köpsä käytäntö teidän sairaalassa! Mutta nyt kun aloin tarkemmin tuumia asiaa niin enpä tiiäkään onko normaalioloissa tuolla meillä minkälainen käytäntö. Silloin kun pojat syntyivät oli synnäri ja osasto ihan täynnä äitejä ja vauvoja, joku kätilö puhui että joutuivat käytävällä odotuttamaan jotain äitiä kun ei vaan mahtunut saliin. Minäkin olin heräämössä seuraavaan aamuun asti (pojat syntyivät illalla kymmenen jälkeen), ehkä siksi sain vauvan heti sinne. Oli vissiin yönkin minun kanssa siinä, ei ihan tarkat oo muistikuvat :D Oli muutenkin pientä hässäkkää siellä synnytysbuumin lisäksi viime kerralla, vesi oli koko sairaalasta poikki jokusen tunnin ja lisäksi joku ukkospiikki oli laittanut tietokoneet sekaisin :D

Miimau vauvallekin on kaikki tarvittava saatavilla sairaalassa, ei tarvii varata vaippoja jne mukaan. Joissain sairaaloissa ei kai saa korviketta talon puolesta, tai näin oon kuullut. Meidänkään sairaalassa ei ainakaan pojat saaneet korviketta vaan luovutettua äidinmaitoa omani lisäksi.

Saakohan nykyään muuten vielä niitä Liberon ja Pampersin näytelaatikoita/kasseja sairaalasta kotiin? Sillon kun pojat syntyi niin molemmat sai ne kassit ja laatikot, niissähän oli vaikka mitä kivaa :)

Jaaha pikku kakkonen loppui, pitääpä tästä rientää :D
 
Huh huh...tulinpas minäkin kertomaan oman "dramaattisen" aamuni tänne.Täällä kun on muutama muukin kerennyt jo jotain pientä dramatiikkaa kokemaan loppuodotuksessa :(.

Eli kävin ihan normaalisti muutaman kerran viime yönä vessassa ja koska välillä käyntejä tulee yössä niin monta,en aina viitsi vetää vessaa,ettei koko perhe herää kun ramppaan siellä niin tiuhaan :ashamed:.Nukuin yön yllättävän hyvin ja olo olikin aamulla varsin levännyt kun vihdoin jaksoin kömpiä sängystä ylös.Puin päälle,menin aamupisulle ja sitä myöten sitten puuron keittoon.

Sitten huomasin,että puhelimeen oli tullut viesti mieheltä,jossa luki "vessanpönttö oli täynnä verisiä papereita".Minä olin siinä vaiheessa että häh?Mikä ihmeen pönttö?Mitä ihmettä?Noh soitin sitten miehelle ja aloin kyselemään vähän tarkemmin,että meidän pönttökö ja mitä ihmettä?Ja kun mies ei ollut yöllä käynyt vessassa niin se tarkoitti sitä,että pönttö oli vetämättömänä minun jäljiltä.Pomppasin sitten sohvalta ylös ja katsoin alleni,niin sohvalle oli tullut veriläntti!!!Menin aivan shokkiin enkä tiennyt miten päin olisin.Aloin itkemään ihan hysteerisesti,että mitä ihmettä tämä on ja mitä minä nyt teen.Mies puhelimen toisessa päässä yritti rauhoitella ja sanoi,että soita neuvolaan.Mies myös sanoi,että hän lähtee töistä ja tulee minun ja pojan luokse.(ja hyvä,että tulikin,olin niin shokissa ja sekaisin koko aamun,että aamutoimista pojan kanssa ei olisi tullut mitään ilman miestä)

Noh soittelin sitten ä-polille ja he myöskin rauhoittelivat minua,että todennäköisesti kaikki kuitenkin hyvin.Kyselivät olenko tuntenut liikkeitä ja aamulla ensimmäiseksi tunsinkin hikan,ennen kuin tiesin koko verentulosta mitään.Ilman tuota hikkaa olisin ollut salamana äitipolilla ja entistä enemmän sekaisin.Käskivät ihan rauhassa tehdä kuitenkin aamutoimet ja sitten menemään näytille.

Ottivat sitten käyrää,tekivät sisätutkimuksen ja ylipäänsä lääkäri katsoi,että ei näy muitakaan nirhaumia,haavoja tai mitään outoa.Ultrasi alakautta sekä vielä vauvaakin ja istukkaa mahan päältä.Annoin pissanäytteen ja mistään ei siis löytynyt mitään.Ei näkynyt myöskään vanhaa verta missään.Joten vuodon syy jäi ikuiseksi mysteeriksi.Koko aamuna ei myöskään tullut verta lisää,ei pyyhkiessä eikä housuissakaan näkynyt mitään.Kovasti lääkäri vain arveli,että paikat alkavat vain kypsymään ja valmistautumaan tulevaan.Kohdunsuu oli ehkä hieman avautunut,kuitenkin niin vähän että siitä ei tullut mainintaa.Kuulemma kohdunsuu oli hieman "raollaan".Muuten kaikki ok.

Minulla on nyt torstaina synnytyssairaalan ä-polilla synnytystapa-arvio,joten on kuulemma hyvä,että on jo parin päivän päästä,niin pääsee uudelleen sitten näkemään tilanteen.Mutta muuten jos ei mitään outoja kipuja tai lisää vuotoa tule niin näillä mennään nyt eteenpäin.Mutta voin kertoa,että KYLLÄ SÄIKÄYTTI!Pää ollut jotenkin ihan sekaisin koko päivän tästä kaikesta ja ei kyllä dramaattisemmin olisi viikko voinut alkaa.Nyt on sitten koko päivän supistellut ihan kivasti,koko ajan on sellainen kivikova pallo tuo maha.Hui kun tosiaan alkaa jännittämään,että koska se oikea lähtö tulee!

Että semmoinen omanapainen kertomus tälläerää...Keskiviikkona sitä ollaankin jo täysiaikaisia,jeee :heart:!Palaan sitten loppuviikosta viimeistään kertomaan nuo synnytystapa-arvio kuulumiset.


adalmiina ja sitso 36+5
 
Ooh! Poppeliini on tehnyt syntyneet listan etusivulle. :heart:

Swerfiel, kiitos kantoliinan sidontaohje sivusta!

Tirppa, miten siula on tullut noin vähän painoa?? :O Kateellisena täälä vain ihmettelen. Höh, ei sattunu samalle päivälle synnärikäynti, miula on 28 pvä. Mut jos sitte jouluna kilistellään glögeillä? :xmas:

Hillama tervetuloa mukaan!

Raskausarpia ei oo tullu, teininä niitä sain jo hankittuu reilunlaisesti. Reisiin, vatsaan ja tisseihin. Sairaalakassiakin kovasti suunnitellut, mut listatasollahan tuo vielä on. Tosin keksejä, suklaata ja trippejä oon saanu jo ostettuu valmiiks. (Oon muuten ihan hullu kirjottelee listoja tekemättömistä asioista.) Vauvan kassin oon sentään saanu pakattua. Ainut mikä uupuu on tutti, joka oottaa pesua hoitopöydällä. Suunnittelin sen keittäväni juuri ennen lähtöä. :D Pientä ruokahaluuttomuutta täälläkin ilmassa. Mikään rasvainen ei uppoo enää ollenkaan! Oksettaa pelkkä ajatuskin jostain pizzasta. Uutena intohimona oon löytäny mandariinit. Nam! Kerrankii jotain terveellistä! Täällä kun on ollut puhetta noista pappi/ristiäisasioista, niin joko on kaikilla vauvan nimet selvillä?

Jälkivuodon runsaudesta ei kyllä oo mitään hajua, mut oon ostanu valmiiks allwayssin siivellisiä yösiteitä ja tavallisia siivellisiä pari pakettia. Sairaalasta saa ilmeisesti jotain isoja siteitä, että sinne niitä ei tartte roudata? Miten muuten? Onko sairaalassa ollessa jotain sairaalan alushousuja vai käytetäänkö siellä omia? :ashamed:

Parina viime yönä oon heränny aika kovaan menkkamaiseen kipuun. Varmaan kuuluu asiaan? Niin ja vauvan liikkeet on alkanu tuntumaan todella alhaalla. Onkohan pikkuherra kääntyny väärinpäin? Torstaina on neuvola niin eiköhän tuokin selviä.

Voimia kaikille flussasta ja hiivasta kärsiville!! :hug:

Adalmiinalla ollut aika hurja päivä. Malttaakohan pikkuinen enää kauaa olla kyydissä? :)

Joku jo aikaisemmin totesikin, kuinka ihanaa että joulukuisten pino ei oo hiljentyny tai siirtyny facebookkiin. Oon täysin samaa mieltä! Ihanaa että täällä on näin aktiivista porukkaa, ja että omia murheitaan saa purkaa. Kiitos teille! :heart:

- Sid ja pikkuPentti 33+2 -
 
SID, kopsaan tekstini tuosta vähän ylempää eli:

Itse olen halunnut omassa paidassa olla ennen synnytystä ja synnytyksen jälkeen imetyspaidassa. Eli sairaalan housuja, sukkia ja kalsareita (niitä ihania mummohousuja) olen käyttänyt koska saa pesuun heti jos tulee ohivuotoja tms..

Eli siellä on verkkohousuja ja tavallisia mummohousuja. Itse pidän niitä koska mulla ainakin verta mennyt useamman kerran alkkareihin asti ja saa laittaa pyykkikoriin eikä tarvii kotiin raahata niitä :$

ja sairaalassa on mammuttikokoisia siteitä saatavilla :D

pikkuinen 35+3
 
adalmiina johan oli vauhdikas aamu tosiaan! Onneksi ei ollut mitään hätää ja toivotaan ettei tulekaan :)

Sid neuvolassakin ollaan vähän ihmetelty tota pientä painonnousua, johtunee siitä että oon ruvennu syömään terveellisemmin kun ennen raskautta, esim. pakastemarjoja menee väli- ja iltapaloina aika reippaasti kun ennen en voinut sietää niitä vaan söin pullaa ja muuta sontaa :D Enkä mä pahemmin ehdi makoilla, energiaa kuluu kun koittaa noiden riiviöiden perässä kestää. Onneksi kuitenkin maha kasvaa normaalisti tai jopa reilunpuoleisesti :)
 
tirppa Minustkin toi on kurja käytäntö kun hyvin oisin jaksan vauvan heti ottaa vierelle ja imettää yms. En saanut edes vauvan mittoja tai onko ylipäätään kaikki hyvin tietää kun vasta osastolla :/ myöskään mies ei ollut tietonen mun kunnosta ennenku nähtiin sitten osastolla. Sen tiedän että jossain sairaaloissa on ihan normi käytäntö että vauvan saa jo heräämöönkin, varsinkin niissä missä on ihan synnärin puolel sektio salit erikseen. Meillä ainakin ihan normi leikkurin yhteydes ja heräämös on kaikenlaisist leikkauksist toipuvii :)
 
heips, pitäähän minunkin jo korkata tämä pino!

adalmiina, tiedän tunteen! Minulla sama juttu ja jäi tosiaan epäselväksi mistä veri oli peräisin..

Liitoskivut on nyt jo niin kovia etten pääse enää kävelemään juuri ollenkaan. Mies talutti minut tähän koneelle hetkeksi kun tuntuu ettei koko aikaa voi vaan maata. Takaperin kävely onnistuu jotenkuten mutta muuten joutuu itkeä tai huutaa jos haluaa liikkumaan. Ahdistaa ajatuskin vessareissuista jo etukäteen. Mä olen niin loppu...

Sairaalakassi on pakattu, ja vauvan vaatteet on kaukalossa odottamassa. Synnytystapa-arvio on ensiviikolla. Viikonloppuna kaverit halusi järjestää minulle vauvakutsut, varmaan hormoneissani alan itkeä kun tulevat tänne. Olen vähän herkkis muutenkin nyt. Mutta olen aika otettu että heitä kiinnostaa tulla.

Raskausarvet tuntuu nyt olevan pienin murhe, niitä on muutenkin jo ihan tarpeeksi, joten jos sinne lisää tulee, se tuntuu aivan samantekevältä.

Vauvan nimet (tytön ja pojan) on selvillä, katsotaan näyttääkö sitten vauva siltä ollenkaan :)

Hyyppis+poju 35+1
 
Täällä tosiaan alkaa pikkuhiljaa tapahtumaan jotain sinnepäin, että ensimmäiset alkavat jakautumaan. :)
Minulla supistelut ovat rauhoittuneet parin päivän tuntemuksien jälkeen. Nukkuakin sain viime yönä todella hyvin, heräämättä kertaakaan! Kahdeksalta lasten kans noustiin ylös. Ja olo on muutenkin todella hyvä pitkään aikaan. Tuntuu ettei vaivan vaivaa ole missään, ihan kuin raskaana en olisikaan, paitsi on tuo maha tiellä...
Sokeriarvotkin ovat laskeneet normaaliin. Mie olen muutaman viikon taistellu niiden kanssa, kun paastoarvot ja ruoan jälkeiset arvot nousivat liian korkealle. Mut tosiaan ihan yhtäkkiä ne ovat laskeneet, aamupaasto reilusti alle viittä, 3,7- 4,2 ja ruoan jälkeiset arvot ovat alle seiskaa, jotain 6,5 paikkeilla olleet nyt taas kokoajan.

Vauvan nimestä ei mitään tietoa. Ei oikein osaa miettiä, ko ei tiiä kumpi tulossa.

Paino mul on noussu vajaa 10 kiloa. Toivottavasti ei enää nouse ainakaan kovasti.

Ruokahaluttomuutta on ilmennyt täälläkin? Mistä se oikein johtuu? Osaako joku sanoa?

simuli 34+6
 
Adalmiinalla on ollut hurja päivä! Nyt alkoi itseä mietityttää kun monesti ravaan nelisen kertaa yössä vessassa, enkä laita koskaan valoja kun en jaksa herääntyä kokonaan. Eihän siellä pimeässä näe jos tulisikin jotain verta. Iih.. Pitääköhän alkaa käyttää valoja..
Onneksi selvisitte säikähdyksellä ja vauvalla on kaikki hyvin!

Jälkivuodosta Mulla on muutama paketti normi yösiteitä, ohuempia ja paksumpia ja sitten ostin vielä paketin (ei siinä oo kun kuusi kpl) sellaisia TenaLadyja, ne on kunnolla paksuja ja leveitä ja varustettu siivekkeillä. Menkkojenkin aikaan nukun aina pirun huonosti kun pelkään ohivuotoja, ja toivon että noista olisi ainakin yöaikaan apua jälkivuodon kanssa. Ja yöllä jos alkaa imettään, niin siinä ei tarvi pelätä että sotkeentuu sänky kun nousee ylös.

Paino Viime neuvolassa punnittiin, oli noussut 9,3kg. Huomenna on neuvola aamulla niin saa uutta tietoa :D Toivottavasti ei kauheasti enää nousisi.

Raskausarvet Näitä tuli ensin pakaroihin ja takareisiin, vaikka sieltä en ole levinnyt yhtään. Vasemmassa (!) tississä on vähän, ja nyt on tullut tonne alavatsaan. Hassusti tullut mahaan vain oikealla puolelle, noin kämmenen kokoiselle alueelle, äitini sanoi että hänelläkin tuli aikanaan vain toispuoleisesti. Niin ja toi napakorun alueahan on kuin teurasjätettä, siinä ollut arpikudos ratkesi komeaksi mega-arveksi. Eihän noi kivoja oo mutta kuulunee asiaan, mun ihotyypillä noilta ei voi välttyä.

Pesänrakennusvietti nostaa päätään.

Sairaalakassi on puolivalmiina, meikkipussiin oon pakannut hammasharjaa ja shampoot, mukaan otettavat vaatteet olen harkinnut, mutta en pakannut. Eväät on ostamatta. Aion ottaa synnyttämään mennessä mukaan vauvalle oman pikku hatun, pienet villasukat ja lapaset, loput tuo mies sitten kun tulee hakemaa meitä kotiin. Yhdessä valittiin vaatteet kotiinlähtöä varten ja ne on nyt pakattu toppahaalarin sisään ja koko paketti on kiinni turvakaukalossa.
Pitäisi rykäistä toi sairaalakassi kasaan, eväät etenkin haluan mukaan, en kestä olla jos verensokeri pääsee putoamaan.

Harkkasuppareita on aika paljon, öisinkin välillä. Eivät ole kipeitä mutta melko napakoita alkavat olla. Lenkillä ollessä tulee välillä erikoisia mahakipuja, niin että vauhtia on hidastettava. Vauva liikkuu melko rivakasti edelleen, iltaisin nukkumaan mennessä se tönii niin että hirmuisen kokoisia kuhmuroita näkyy mahanahassa! Vauva on välillä hurjan alhaalla lantiossa, ei tunnu kovin kivalta.
Jotenkin jos pitäisi veikata niin sanoisin ettei tää ainakaan yliaikaa mahassa ole, siltä vaan tuntuu( ja nyt kun sanon näin niin katsellaan kun olen täällä yhtenä kappaleena 42+0 viikoilla..)

En tiedä koska mulla on seuraava lääkärineuvola tai synnytystapa-arvio.. Pitää muistaa kysyä huomenna neuvolassa. Kai se kohta sais olla että kerkiää olemaan.

Nyt nukkumaan mahan ja miehen viereen.

Susimieli ja Pieni 35+1
 
Adalmiinalla on ollut jännittävä päivä. Mä taas pelkään olla yöllä vessassa jos siellä on pimeää :LOL: joten mä laitan valot päälle :) Ja pienempää ku ootin niin yöllä heräsin vessaan ja kun pyyhin niin huomasin vesien menneen tai tihkuvan kun oli sellaista vaaleanpunaista pyyhkiessä, joten nytkin mä ootan että tässä menee vedet ja sitten alkaa tapahtua :)

En muista kirjoitinko muuten viimeksi siitä, että oli onni kun kävin siellä neuvolassa tänään niin mullahan oli viimeks sijainen niin se ei laittanut mulle lähetettä viimeiseen veritestiin kun oon rh negatiivinen (ja empä ite ees oo tajunnut että mulla on yks ottamatta vaikka kolmas onkin...) niin nyt tuli sekin otettua (se ois kai pitänyt ottaa noin rv 35 ja nyt oli se tasan 36 et ei kai haittaa) ja sitten täytin esitietolomakkeen sairaalaan viimeks niin oma terkkari löysi senkin mun papereista vaikka sekin olisi pitänyt laittaa eteenpäin. No nyt ainakin toivottavasti löytää tiensä perille ennenkuin alan synnyttämään vaikka kaikki ihan samat asiat siinä lapussa lukee mitä äitiyskortissa, ainoo mun mielestä tähdellinen kohta on kun siinä kysytään toiveita kivunlievityksen suhteen ja siihenkin vastasin että tarpeen mukaan.

Kai sitä täytyisi yrittää nukkumaan mennä (ärsyttävää kun ei tule uni vaikka nukuttaisi)
 
Heipsan!!

Tulin tossa hetki sitten neuvolasta,TH+LÄ. Piti hetki sulatella asiaa ennen ku sain kirjotettua mittään!!

TERKKARI:
Painnet ok
pissa puhas
painoa ei ollu tullu pelosta huolimatta ku reilu 200g/viikko


LÄÄKÄRI:
Kyseli vointia onko ollu supistuksia johon totesin et eipä oo ollu. Likkeet ++,syke 145,sit sano et tarkistetaampas kohdun suun ja kaulan tilanne. Hetken aikaa siinä tutkiskeli sano sit et vauva hyvin laskeutunu ja sit totes että kuules tyär saat alakaa valmistutuun lähtöön minäpäivänä hyänsä, kaulaa ei oo jälellä juurikaan ja son pehmenny ihan kokonaan ja sit tuli se suurin ylläri kohdun suu oli jo 2,5cm auki ilman supisteluja,et nopee lähtö kuulemma eessä kun sen aika tuleepi. Sano vielä et kannataa sit heti lähtee ku alkaa vähänkään tuntua sille et kyse on enää päivistä korkeintaa reilusta viikosta,totes vielä et jos rahasta pitäs vetoa lyä sanosin et ei mee ees viikolle 38 asti. :O Pitänee vissiin alkaa pakkaan se sairaalakassi ku en oo sitä saanu aikaan ennenmmin.

Että semmosta tänään :)

höyhen ja HP 36+3 :heart:
 
Nyt rupesi höyhen oikein jännittämään sun puolesta. Mahdatko olla meistä ensimmäinen joka poksahtaa :)

Mä kävin ylimääräisessä ultrassa kun ei oikein vauvan asennosta saanut selkoa. Ja olihan tuo onneksi jo kääntynyt pää alaspäin. Vielä kuulemma tilaa riittää että huonolla onnella voi vielä kiepsahtaa mutta aika epätodennäköistä ilmeisesti enää.

Oli kyllä kiva vielä nähdä pikku kaveri. Viimeksi on nähty rakenneultrassa elokuun alussa. Lääkärissä kävin kolme viikkoa sitten eikä ollut mitään muuta kun kohdunsuu pehmennyt. Ensi viikolla taitaa olla taas lääkäri. Mielenkiintoista kuulla onko mitään sillä saralla tapahtunut.


Ensku ja Poju 35+5
 
Tänks tsempistä sitä nyt tarvitaanki :)

Hilipatuinen ei oo pitkä matka onneksi,olisko 2km mut se vaan et meillä ei oo autoa niin tekee lähöstä jännään. Onneksi on taksikoppi ja bussipysäkit tossa nurkantakana ja pari kaveria asuu ihan lähellä et jos kyydin tarvis tuleepi :)
 
heippa taas!

tuosta verenvuodosta tuli mieleen että mulla ed.synnytys oli aika verinen. Siinä tais tulla 9kk menkat samalla kertaa. Syy oli kohdunkaulassa joka supistuksien takia teki sitä normaalia työtään eli kapenemista. Kyllä se pikkasen ihmetytti kun pari päivää ennen h-hetkeä sitä verta tuli ja tuli. Sairaalassa ne vaan totes sen olevan normaalia.

mulla on mieli aika maassa.. mun isältä todettiin syöpä joka tossa iässä on jo aika (26.12. 80v) paha nakki hoidettavaksi. Kovasti pelkään ettei yhteiskunta odota muuta kuin kuolemaa kun se odotettu elinikä (76v) on jo ohitettu. Aika näyttää saako vaari nauttia tulevasta toisesta lapsenlapsestaan vai ehtiikö pahin jo tapahtua. Vanhemmat on niin shokissa ettei niiltä saa oikein mitää lisätietojakaan aiheesta :(

35+4
 
Höyhenellä alkaa olla lähtö käsillä! Hui, tulipas itsellekkin sellainen kutina vatsan pohjaan, kai sitä on pikkuhiljaa myönnettävä että tähänkin pinoon alkaa kohta tulla vauvoja ropisemalla!

Neuvola oli tänään:

Viimeksi painoa oli tullut poikkeuksellisen vähän, vain 150g/vko kun mulla on yleensä ollut sellaiset 450g keskimäärin.
Noh, nyt oli ottanut sitten kiinni viime viikonkin edestä, painoa tullut 1kg 100g viikossa! Edelleen kaikki paino tuntuisi tulevan vaan tohon mahaan, ei oo turvotusta tai mitään, lienee toi poitsu alkanut tosissaan kerään painoa. 11,5kg tullut nyt koko raskausaikana, en tie minne se paino oikein menee, kun jos mahan peittää niin näytän ihan normaalilta :D

Pissa ja verenpaineet ok 116/77, hemoglobinia ei katsonut kun se oli viimeksikin enemmän kuin lähtöarvo..

Sf mitta 31,5cm, mutta nyt oli eri terkka kun viimeksi niin se tietty vaikuttaa, viimeksi oli 29cm.

Liikkeet oli ++, aikamoinen mönkijä, sitkeä tyyppi kun tuollaisessa tilanahtaudessakin jaksaa vääntää.

Mutta parasta tässä käynnissä oli se että vatkasi oikein kunnolla tuota tyyppiä kun pyysin katsomaan onko kuinka kiinnittynyt kun tuntuu olevan alhaalla. Kuulemma liikkuu pää vielä sivusuunnassa tuolla lantiossa, mutta ei saanut sitä enää nousemaan, kun yleensä näillä viikoilla se vielä nousee. Kätilön arvio oli ettei mee ainakaan yliaikaiseksi (itse olen tuuminut samaa), että ehkä ennemmin tulisi ennen laskettua aikaa. Sopii!

Syke oli pienellä +150, huomasi että se vähän närkästyi tosta puristelusta, sen verran kovaa tahtia hakkasi, selkeästi kuuli eron aikaisempiin kuunteluihin.

Eli ehkei tässä olekkaan sittenkään ihan viittä viikkoa odotusta enää edessä, jäi kyllä vähän toiveikas mieli. Mulle sopis että viikon 37 jälkeen alkaisi tulla!

Susimieli ja Pieni 35+2
 

Yhteistyössä