ilmeisesti on oikea pino.. joten hieman minunkin synnytystarinaa...vaikka kaikki jo
tietävätkin mitä se on..kullakin omansa =) paitsi tsemppiä vielä
helenihille tulevaan !! kaikki hyvin menee-asenteella kandee lähteä menoon mukaan
elikäs mua alkoi uudenvuodenyönä kolmen aikaan supistella ja supparit tuli 5-8 min välein heti...sairaalaan n. puoli 5, kun tajus ettei pysty oleen mitenkään enää kotona. ei suihkua tai muuta ennättänyt ottaa kuin pikasesti kerran heti kolmelta. ja äkkiä pois sieltä että saa vielä vaatteet päälle suppareiden välissä.
Sairaalassa jo 4cm auki ja saliin suoraan...spinaalia selkään, ei ehdi epiduraalia. Auttoi loistavasti ja kivut hävis, sain levättyä...mies syötti ja juótti mulle jotain pientä. Sitten alkokin oksentaminen, pari satsia ja maha tyhjä. Klo 8 tai 9 10cm auki ja spinaalin vaikutus hävinnyt! pyysin, anelin ja kiemursin lisää... ei ponnistutarvetta meinaa vielä eikä uskallusta "alkaa oikeasti synnyttään"... sain mutta lääkäri ei saanut laitettua sitä kivuiltani, viimein se onnistui ja ponnistin melko hyvässä puudutuksessa aika hyvin...kuitenkin vauvan sydänäänet alkoi heiketä ja imukuppia kehiin vaan, että homma nopeutuisi, ja nopeutuihan se, ja vauva oli ulkona kymmeneltä pieni kupin jälki päässään. Uskomatonta, siinä se oli!! sain sen rinnalle ja istukka ym. jälkeiset tuli nätisti ulos. Sitten tikkiä peliin.... joka muuttuikin "hieman" kamalammaksi kuin ehkä itse koko synnytys... tai nojoo.. puudutetta liian vähän ja liian pienet tikit...lääkäri paikalle joka purki edelliset, ompeli uudet, puudutus pelasi tällä kertaa paremmin. (jotain puudutus-mönjää se kai oli) mutta tikkaus kesti yhteensä enemmän kuin pnnistusvaihe ja otin ilokaasua ja huusin kivusta. ehkä välillä väsymyksestä ja siitä että loppuis jo... mutta siis kaiken kaikkiaan upea kokemus ja kokemisen arvoinen ehdottomasti!!!!! tosin heti vauvan rinnalle saatuani en ollut "onnen euforiassa" vaan pikemminkin, että häh........ tässä tää on....kivut hallitsi vielä mieltä enemmän kuin itse tilanteen ainutlaatusuus.
Pikkuhiljaa siitä se kuitenkin muuttui käsittämättömäksi onnen tunteeksi jota, todella, ei voi sanoin kuvailla!!!
ja se vahvistuu koko ajan... tuntuu että on niin onnellinen että lähtee järki
myös haavoittuvainen ja itkunen on ollut viimeaikojen tuntemuksia...
kysymys kaikille :attn:
te joita tikattu!!! kuinka on mahdollista alkaa jumppaamaan lantionpohjan lihaksia kun ei pysty kyykkiin tms. eikä istumaan, liikkumaan eikä oikein paljon mitään??????!!!!!!! ja haluisin kyllä alkaa niitä tekeen ennen ku kuukauden päästä...sillon taitaa jo olla myöhästäkin vähän.... help help!!
kathe ja viikon vanha kultsi
