Joulukuun 2016 muruset <3

Vitsit tää alkuraskaus on ahdistavaa aikaa. En tiedä miten jaksan odottaa ultraan (2.5.) kun pelottaa (kuten kaikissa raskauksissani) kohdunulkoinen, tuulimuna, keskenmeno. Tänään 4+3 VASTA.

haaveilija! Mulla tuli viime raskaudessa verta vaikka kuinka monta kertaa! Viikolla 4+ tosi paljonkin kerralla ja itkin koko päivän keskenmenoa. Siitä ei ollut epäilystäkään mielestäni, koska vollottettuani pari tuntia sängyssä menin vessaan, ja pönttöön lorahti klöntti. Sehän oli mielestäni tietysti alkio. Oli kuitenkin vaik hyytynyttä verta ja kaikki oli hyvin!

Ja Catharin, mulla kans välillä niin märkä olo et pakko tarkistaa. Ihan ku valuis oikein housuihin jotain. Valkkaria se ainakin tähän asti on ollut.
 
Pakko tulla listan ulkopuolelta hihkaisemaan. Täällä oireillaan taas! DPO 6, joten vielä joutuu odottelemaan testejä. Hormonipoliklinikan tutkimuksissa löytyi mehevä ovulaation jälkeinen limakalvo ja jäljet oikeasta (siitä normaalista) munasarjasta. Tallettelut hoidettiin ajallaan. Vahvemmat olot on kyllä kuin kuukausi sitten. Jospa nyt lähtisi kehitys käyntiin.
 
Mä käyn kanssa vähän väliä vessassa tarkistamassa vuototuntemuksia, ja kyllä sitä on säikkynä näiden alavatsakipuiluiden kanssa. Aika vois hurahtaa pari kuukautta eteenpäin, niin et olis turvallisemmat viikot.

Osaako joku sanoa millä viikoilla sykkeen saa näkyville vatsanpeitteiden päältä? Meillä olis töissä ultra, ja mietittiin työkaverin kanssa, et jos kokeiltaisiin käydä kahdestaan räveltämässä . Työkaveri on myös raskaana (la elokuussa), ja hänen pientä ollaan muutama kerta käyty ultrailemassa.

Mari, jotain 5+3?
 
Heippa! Varovasti mukaan. Onnea kaikille joululapsen odotuksesta!Plussasin 8.4 vahvan plussan, viim kk oli 8.3. Hedelmöittyminen on pakko olla tapahtunut ihan kierron alussa, ainut ja 1talletuskerta.näin ollen mulla ois jo viikkojakin kivasti,la 12.12. Nyt vain menin tekemään digitaalisen (hetki sitten)joka näytti 2-3....pitääkö tästä nyt huolestua...3+nyt ainakin oletin...itselle iski hirveä epätoivo. Ei liiemmin raskausolojakaan muttei niitä ole juurikaan koskaan(3 synnytystä ja 1 km ollut)aiemmissakaan raskauksissa ollut.
Osaisiko kukaan neuvoa...onko selvä merkki keskeytyneestä raskaudesta...vai voiko noi cb digeihin luottaa? Myöh ovulaatio ei tässä tapauksessa ole mahdollista kun ei talletuksia tehty. Olisin tosi kiitollinen jos joku viitseisi vastata....aiempi km ilmeni vasta rv 11 ultrassa, ei mitään oireita km ollut, mm vuotoa ei ollut. Ultrassa vielä viikoilla 6 ultrassa syke löyty ja kaikki oli hyvin. Toivon etten joutuisi enää ikinä vastaavaa kokemaan
 
Mullakin on valitettavasti kokemusta sellaisesta varhaisesta keskenmenosta, jossa digi ei koskaan noussut siihen 3+. Kaksi keskenmenoa oon siitä päätellyt. Samoin viivaraskaustestit ei vahvistuneet kunnolla. Digi näytti muistaakseni vielä rv 5+5 sitä 2-3. Vuoto molemmissa alkoi itsestään rv:lla 6+. Näin mulla, mutta eihän nuo digitestit mitään satavarmoja ole. Nekin voi olla väärässä. Paljonko sulla siis pitäisi olla nyt raskausviikkoja?
muoks. Vastaus olikin tuossa yläpuolella!
 
Mull
Mie plussasin 4+0 haalealla viivalla. Viikon päästä viivat oli edelleen haaleat ja sit alkoikin vuoto. Se oli kemiallinen raskaus.
Mä testasin ensimmäisen kerran 8.4 tikulla ja viiva oli yhtä vahva kuin kontrolli(?)viivakin...ehkä siis hyvin lähti käyntiin tämäkin raskaus mutta kehitys lakannut jossain vaiheessa. 1 kemiallinen mullakin oli tuon kkm jälkeen...silloin ei viivat testissä koskaan tulleet vahvaksi.nyt kun tässä miettinyt niin mulla ei oo enää turvotusoloa eikä mieletöntä väsymystä ja kahvi maistuu edelleen..eikä huimaa. Ne on oikeastaan olleet mun ainoat selvät merkit raskaudesta aikaiisemmin :/
 
Mulla viime raskaus ei noussut digiin 3+ ollenkaan, kävin sit kaks kertaa labrassa ni niistä sit tiesin heti et kesken menee. Vuoti sit itellään pois 28.2 rv 6+4 ja sit tää raskaus sai alkunsa. Tästä kävin sit kans labrassa ja sain tuloksista mielenrauhan kun arvot oli nyt hyvät kun olivat tuplaantuneet oikein. Kannattaa ihmeessä pyytää lähete labraan et pääsee mittaa sen hcg:n!
 
Mutta siis neuvolantäti sillon sanoi, et just sillon joku muu oli saanu vaan 2-3 ja kävi labrassa, hcg oli kuitenkin todella hyvä, et digi oli siinä tapauksessa näyttänyt väärin.

Mä lisäilen porukkaa fb:ssä tauolla, oon nyt töissä. Kauhee väsy ja ällö olo oli aamulla, nyt vähän parempi.

Catharin & mini 7+5
 
Mukava lukea hyviä ultratuloksia! :)

Minä kävin ke ultrassa ja siitä jäi nyt aika hämmentyny fiilis. Kaikki oli oikeassa paikassa ja ensin kätilö sanoi että näki sykkeen ja että etsitään se vielä uudelleen että minäkin näen..ja sitten hän ei enää löytänyt sykettä uudelleen! :( Sanoi myös että alkio vastaa n.6+2/3 vaikka olisi pitänyt olla jo 7+2... Sovittiin että menen su uudestaan ultraan, jossa tarkistetaan tilanne. Sanoi että vuoto alkaa todennäköisesti pian, mutta verta ei ole tullut yhtään. Aloin miettiä olisiko mahdollista että viikot kuitenkin heittäisi jonkin verran. Olin tikuttavinani oviksen kyllä, mutta en ole satavarma milloin THE OVIS on ollut, koska en kertaakaan saanut tasavahvoja viivoja. Lisäksi kuukautisten alusta laskettuna päivät voi heittää, sillä minulla aina tiputtelee ennen kunnon vuotoa.

Eli aika ristiriitainen fiilis. Joko on mennyt kesken eikä tule pois, tai sitten viikot eivät vaan täsmää ja olen saanut todella aikaisin plussan raskaustestiin.

Tuntuu ikuisuudelta odottaa su asti :(

Muoks: lisäksi kätilö sanoi että minulla on taaksepäin kallistunut kohtu, mikä hieman vaikeutti mittausta.
 
Pidän peukut pystyssä et kaikki ok! Hassua kuitenkin et ensin löytää sykkeen ja sit ei löydäkkään. Eiköhän kaikki ole kunnossa ❤ mullakin se välil hukkas sen jos liikutti sitä laitetta, et meni siinä aina karkuun. Ja onneksi pääset jo sunnuntaina ultraan :)
 
mulla viime raskaudessa ei ar-ultrassa näkynyt sykettä ja alkiokin oli liian pieni viikkoihin. Viikon päästä kävin uudelleen ja syke löytyi sekä oli kasvanut jopa yli oletettujen viikkojen :)

Kävin tänään hcg mittauksessa aiempien km takia.. ja ens to on eka neuvola. Sanoin, että en kyllä mielellään varais kun oon nyt kaks kertaa joutunut sen perumaan, mutta varattiin kuitenkin kun noin aikaisin saatiin :)
 
Hei kaikille tasapuolisesti! Tilanne näyttää siltä, että meillekin on tulossa se paras joululahja, laskettu aika on 20.12.. Kyseessä on ensimmäinen lapsi ja nyt meneillään rv 5+3.

Itse yritys sujui meillä hyvin rauhallisissa merkeissä ilman oviksen tikutusta tms, ja ensimmäisen ja ainoan raskaustestinkin ostin ja tein vasta siinä kohtaa, kun kuukautiset olivat viikon myöhässä. Raskaana oleminen realisoitui kyllä sitten vasta seuraavana aamuna, kun testiin ilmestyi salaman nopeasti kaksi kirkasta ja paksua viivaa..

Sen jälkeen alkoikin se sekava aika! Jotenkin en saa tätä asiaa mielestäni ja koko ajan on pakko googletella jotain aiheeseen liittyvää (ja aiheen vierestäkin). Ja niin se vaan on, että tieto lisää tuskaa! Nyt mielessä pyörii tuulimunaraskaus, varhainen keskenmeno ja myöhäinen keskenmeno ja kaikki siltä väliltä! Miehelle en kehtaa edes tunnustaa, miten höpsähtäneitä sitä ollaankaan.. Ensimmäinen neuvola on 23.5., ja siellä kuulemma myös ultrataan. Joten jos tässä saisi kuukauden pysymään pään kasassa ja pienokaisen kyydissä..

Mites teillä muilla? Onko höpsähtäneisyyttä havaittavissa?

Meiramii / 29 / 1. lapsi
 
Mukava lukea hyviä ultratuloksia! :)

Minä kävin ke ultrassa ja siitä jäi nyt aika hämmentyny fiilis. Kaikki oli oikeassa paikassa ja ensin kätilö sanoi että näki sykkeen ja että etsitään se vielä uudelleen että minäkin näen..ja sitten hän ei enää löytänyt sykettä uudelleen! :( Sanoi myös että alkio vastaa n.6+2/3 vaikka olisi pitänyt olla jo 7+2... Sovittiin että menen su uudestaan ultraan, jossa tarkistetaan tilanne. Sanoi että vuoto alkaa todennäköisesti pian, mutta verta ei ole tullut yhtään. Aloin miettiä olisiko mahdollista että viikot kuitenkin heittäisi jonkin verran. Olin tikuttavinani oviksen kyllä, mutta en ole satavarma milloin THE OVIS on ollut, koska en kertaakaan saanut tasavahvoja viivoja. Lisäksi kuukautisten alusta laskettuna päivät voi heittää, sillä minulla aina tiputtelee ennen kunnon vuotoa.

Eli aika ristiriitainen fiilis. Joko on mennyt kesken eikä tule pois, tai sitten viikot eivät vaan täsmää ja olen saanut todella aikaisin plussan raskaustestiin.

Tuntuu ikuisuudelta odottaa su asti :(

Muoks: lisäksi kätilö sanoi että minulla on taaksepäin kallistunut kohtu, mikä hieman vaikeutti mittausta.
Esikoista kun odotin niin mulla siirty reilulla viikolla raskausviikot taaksepäin ja vaikka luulin 100% varma hedelmöittymisajankohdasta.kaikki meni kyllä loppuunasti hyvin vaikka itsekkin huolestuin, jo siitä että että sikiö oli pienempi mitä piti.
Mukava lukea hyviä ultratuloksia! :)

Minä kävin ke ultrassa ja siitä jäi nyt aika hämmentyny fiilis. Kaikki oli oikeassa paikassa ja ensin kätilö sanoi että näki sykkeen ja että etsitään se vielä uudelleen että minäkin näen..ja sitten hän ei enää löytänyt sykettä uudelleen! :( Sanoi myös että alkio vastaa n.6+2/3 vaikka olisi pitänyt olla jo 7+2... Sovittiin että menen su uudestaan ultraan, jossa tarkistetaan tilanne. Sanoi että vuoto alkaa todennäköisesti pian, mutta verta ei ole tullut yhtään. Aloin miettiä olisiko mahdollista että viikot kuitenkin heittäisi jonkin verran. Olin tikuttavinani oviksen kyllä, mutta en ole satavarma milloin THE OVIS on ollut, koska en kertaakaan saanut tasavahvoja viivoja. Lisäksi kuukautisten alusta laskettuna päivät voi heittää, sillä minulla aina tiputtelee ennen kunnon vuotoa.

Eli aika ristiriitainen fiilis. Joko on mennyt kesken eikä tule pois, tai sitten viikot eivät vaan täsmää ja olen saanut todella aikaisin plussan raskaustestiin.

Tuntuu ikuisuudelta odottaa su asti :(

Muoks: lisäksi kätilö sanoi että minulla on taaksepäin kallistunut kohtu, mikä hieman vaikeutti mittausta.
Mulla myös esikoisesta ultra näytti reilu viikon vähemmän mitä piti...kaikki kuitenkin oli hyvin. Uskon että sullakin! Noilla viikoilla varmaan vaikeaa saada sykettä näkyviin ja ellen väärin muista ei aina, kaikilla edes näy vielä.aika tökeröä kommenttia kätilöltä koskien tuota vuotoa
 
Hei kaikille tasapuolisesti! Tilanne näyttää siltä, että meillekin on tulossa se paras joululahja, laskettu aika on 20.12.. Kyseessä on ensimmäinen lapsi ja nyt meneillään rv 5+3.

Itse yritys sujui meillä hyvin rauhallisissa merkeissä ilman oviksen tikutusta tms, ja ensimmäisen ja ainoan raskaustestinkin ostin ja tein vasta siinä kohtaa, kun kuukautiset olivat viikon myöhässä. Raskaana oleminen realisoitui kyllä sitten vasta seuraavana aamuna, kun testiin ilmestyi salaman nopeasti kaksi kirkasta ja paksua viivaa..

Sen jälkeen alkoikin se sekava aika! Jotenkin en saa tätä asiaa mielestäni ja koko ajan on pakko googletella jotain aiheeseen liittyvää (ja aiheen vierestäkin). Ja niin se vaan on, että tieto lisää tuskaa! Nyt mielessä pyörii tuulimunaraskaus, varhainen keskenmeno ja myöhäinen keskenmeno ja kaikki siltä väliltä! Miehelle en kehtaa edes tunnustaa, miten höpsähtäneitä sitä ollaankaan.. Ensimmäinen neuvola on 23.5., ja siellä kuulemma myös ultrataan. Joten jos tässä saisi kuukauden pysymään pään kasassa ja pienokaisen kyydissä..

Mites teillä muilla? Onko höpsähtäneisyyttä havaittavissa?

Meiramii / 29 / 1. lapsi
Onnea! Höpsähtyneisyyttä juu..ja kun tuulimuna, km

Onnea!!
 
Sain soitettua neuvolaan.oma th ei paikalla, soitan ti uudelleen kun mulla silloin seuraava vp.selitin kuitenkin asian muttei ottanut digin näyttöön kantaa sen enempää..viikot lasketaan kk eli nyt mennään viikoilla 6+2 että ultrassa sen sitten näkee...no, katsotaan mitä oma th tuumaa, verikokeillahan tuo selviäisi nopeammin. Aika varma jotenkin kuitenkin olen että kesken on mennyt...johtuen noista pientenkin oireiden puuttumisesta :/
 
Oireet ei välttämättä kerro mitään. Tuulimunassa mulla oli oireita kokoajan, jopa keskeytyksen jälkeen. Spontaanissakin km oli oireita, vaikka tiesin et huonosti käy.
 
Mulla taas ei ollut kummassakaan keskenmenneessä oireita, pientä etovuutta viime kerralla.. Nyt sen sijaan on oiretta jos millasta.. oksettaa aaltoilevasti, väsymys on järkkyä, nälättää koko ajan, pierettää :D ja närästää..
 
Oireet ei välttämättä kerro mitään. Tuulimunassa mulla oli oireita kokoajan, jopa keskeytyksen jälkeen. Spontaanissakin km oli oireita, vaikka tiesin et huonosti käy.
Totta tuokin ja mulla myös aikaisemmassa km raskausoireet olivat olemassa kokoajan. Piti tuohon siis lisätä oireettomuuden lisäksi siis se että kun digi näyttää liian pieniä lukemia, melko varmaan ei hyvää tiedä :( .
 
Yhteistyössä