Ihan varmasti mietityttää ja kaikki varmasti käy samoja tunteita läpi siihen asti kun liikkeet alkaa tuntumaan!Täällä on taas vähän sekalaiset fiilikset.. Innostuin tänään jotenkin hirveesti siitä, että jo reilun parin viikon päästä saa olla ihan julkisesti raskaana! Kunhan nyt joskus tulis postissa se ultra-aika.. Ja sit alkaa jo toinen kolmannes.
Sit heti perään ahdistuin ihan hirveesti siitä, että mennään tiistaina kuuntelemaan sydänääniä neuvolaan. Että entä jos niitä ei kuulukaan? Kun ne oireetkin puuttuu. Vaikka ei oo kyllä koskenu mihinkään tai vuotanu mitään, mut silti iski jotenkin aika voimalla se ahdistus, että entä jos se ei elä.
Ei se tämä oireettomuuskaan niin helppoo ole kun vois luulla Ja ehkä ajatusmaailma olis erilainen, jos olis napsahtanut luomuna ja suht lyhyen ajan jälkeen. Mut nyt pelottaa se, että jos se ei pysynytkään elossa, niin kuin kauan taas menee kun pitää alkaa hoitoja käymään uudestaan läpi ja tuoko nekään sit pysyvää raskautta.
Sori hirveesti omanapa, mut pakko oli jonnekin tilittää mietteitä
Myö kerrottiin lapsille jo ennen nt ultraa ja just sillee et vauva on vielä niin pieni ettei ne aina jaksa kasvaa isoksi asti. Ja jos ei jaksa ni sitten meille ei tuu vauvaa.. mutta, meillä onkin lapset jo kohta 10v. Ja 14v. Ja vannoin että eivät kerro vielä ympärikyliäEsikoinen kiersi aamulla ympäri päiväkotia kertomassa kavereille, että meille tulee vauva. Ei siis olla vieläkään lapsille kerrottu, mutta ne kyttää molemmat mun vatsaa aivan koko ajan, eikä enää usko, että pullaa tässä vain on syöty... Kai niille pitää kertoa. Mut kerronko samalla, että se on niin pieni, että vielä mitä vaan voi sattua, vai kerronko sellaisista vasta jos jotain ikävää sattuu? Mä en haluais, että lapset vielä huutelee ympäriinsä, mitä jos siinä kuitenkin vaikka on joku vika? Seulat hälyyttää tms.. Viel reilu kaks viikkoa ultraan...
Kelluja 11+2