Jouluapua?

Osaako joku neivoa mistä saisi jouluapua, oikeasti jäin kaiken ulkopuolelle enkä yleensä hae apua:/ onhan täällä turun suunnalla leipäjonoja mutta ei niistä lahjoja saa:( seurakuntien lahjojen saajat jo päätetty:( ei mun pojat paljoa haluais mutta kaikki on kääntynyt päälaelle loppu vuodesta:( kirjoitan tähän vähän taustoja, mutta myös pyydän että älkää olko ilkeitä, haluaisin vain tietää miten saisin pojilleni joulun, itse en halua muutakuin lasten hymyn aattona:)

asun turussa kahden erityispojan kanssa:) (adhdeet molemmilla, ja vanhemalla myös dysfasia ja nuoremmalla tutkitaan juuri chronin tautia) elikkä minulla on loppuvuosi mennyt niin alas kun vain voi😔

Minulta loppui työt 30.9 ja en ole ollut oikeutettu toimeentulotukeen loka tai marraskuulta😔 laskettiin palkkani kaikki mutta ei otettu huomioon että ulosottaja vei jokaisesta palkastani 1/3😔

Nyt kun ei ole ollut tuloja niin ollaan 2kk eletty pelkästään elatustuella ja lapsilisällä 😔

No sitten tapahtui jotain ihanaa ja sain oppisopimuspaikan esperiltä, mutta sain kamalan influenssan juuri ennen aloituspäivää ja koska en voinut aloituspäivänä aloittaa niin vetivät maton jalkojeni alta ja soittivat kaksi päivää myöhemmin että en saakkaan aloittaa koska en ollut heille soittanut vaan tekstiviestillä ilmoittanyt mihin tuleva pomoni vastasi että asia ok...

No kerkesin ilmoittamaan työvoimatoimistoon että en ole enään työtön ja nyt jouduin taas ilmoittamaan että olenkin työtön ja joudun odottamaan että työvoimatoimisto prossesoi tietoni kuntoon😔😔

Laskuja minulla seisoo ainakin 600e ja en ole pystynyt itselleni tai pojille lataamaan edes puheaikoja🥺🥺

En edes tiedä miten pärjäämme ruuassa kun kaikki on loppu kuiva kaappia myöden😔

Lapseni ovat siis muuten 13 ja 14vuotiaat ja molemmat poikia😊

Olen kiertänyt hopet ja seurakunnan vaatevarastot että saisin lapsilleni kengät ja talvitakit mutta ei ole heidän kokojaan🥺💔

Molempia kiusataan kouluissa ja vanhempaa on nyt ruvettu haukkumaan pummiksi koska hänen takkinsa ja kenkänsä on rikki ja nuorempaa siitä että hänellä ei edes ole talvitakkia ja kengät on kesä lenkkarit🥺🥺

En päässyt jouluapuunkaan tänä vuonna koska on niin paljon hakioita😔

Pojat toivovat vain joululahjaksi lahjakortteja budget sportiim että saisivat kengät ja takit😔 ehkä jotku arkivaatteet😔😔 eli ihan perusjuttuja mitkä kuuluisi olla jokaisella lapsella normaalistikkin😔

Anteeksi tämä näin pitkä viesti mutta kerroin nyt koko tilanteen😔 ei minulla ole rahaa joulua laittaa kun pelkään etten selviä laskuistakaan😔 kun ei ole tällä hetkellä edes tarpeeksi ruokaa😔
 
Ei kai niitä vielä ole päätetty, kun hakemuskin on vielä auki netissä?!
Kyllä mulle vaan tuli että eivät voi minua auttaa kun hakijoita on niin paljon että eivät voi kaikkia hyväksyä... enkä itse yleensä ulkokuoren kautta tuomitse mutta viime vuonna itse autoinkin yksinhuoltajaa sitä kautta ja hänellä oli tupakka suussa kun haki avustuksen... ja koti upea kuin mikä:(
 
vierailija
Kasvikset on edullisia, laatikoissa voi kerman sijaan käyttää maitoa tai kasvisten keitinlientä. Kaikkia mausteita ei tarvitse laittaa.
Osallistu moniin kinkkuarpajaisiin, jos vaikka joku tärppäisi.

Noi lasten kiusaamisasiat on yläasteella ikäviä, kierteestä on vaikea päästä pois vaikka saisikin uudet vaatteet. Tue lapsiasi, että pysyvät henkisesti hyvässä kunnossa.

Käy jättämässä Hopelle varaus toivomistasi koosta, ainakin meidän kaupungissa ottavat varauksia vaikka eivät lupaakaan mitään.
Etsi facebookista ilmaisryhmiä ja kysy niistä.

Voitko esim tarjota työpanosta ruokaa vastaan, moni tarvitsee joulun alla pientä siivousapua. Käy kysymässä sosiaalitoimistosta vaateapua, jos eivät myönnä niin käyt taas jonkin ajan päästä uudestaan jos tilanne ei parane.
 
Sosiaalikeskukseen en astu jalallanikaan enään, ja en suosittele sitä kenellekkään turun suunnalla:( ja facebookkia minulla ei ole.. ihan syystä:(
 
Kasvikset on edullisia, laatikoissa voi kerman sijaan käyttää maitoa tai kasvisten keitinlientä. Kaikkia mausteita ei tarvitse laittaa.
Osallistu moniin kinkkuarpajaisiin, jos vaikka joku tärppäisi.

Noi lasten kiusaamisasiat on yläasteella ikäviä, kierteestä on vaikea päästä pois vaikka saisikin uudet vaatteet. Tue lapsiasi, että pysyvät henkisesti hyvässä kunnossa.

Käy jättämässä Hopelle varaus toivomistasi koosta, ainakin meidän kaupungissa ottavat varauksia vaikka eivät lupaakaan mitään.
Etsi facebookista ilmaisryhmiä ja kysy niistä.

Voitko esim tarjota työpanosta ruokaa vastaan, moni tarvitsee joulun alla pientä siivousapua. Käy kysymässä sosiaalitoimistosta vaateapua, jos eivät myönnä niin käyt taas jonkin ajan päästä uudestaan jos tilanne ei parane.
Ja voisin tehdä töitä avun eteen.. kun vain löytyisi joku luotettava ihminen kun sillaista tarvisi:(
 
vierailija

Kysy tuolta! Mulla on siitä vain hyvää sanottavaa. Saatiin meille perusteellinen ohjaus, kun piti hakea lapselle apua koulunkäyntiasioihin kun sillä todettiin adhd. Ei varsinaisesti liity jouluun, mutta jos saisit apua työkuvioihin ja lasten asioihin.

Oliks MLL:lla jotain jouluruokalahjakortteja, laita sinne viestiä, ja SPR:n kautta vois myös jotain vaateapua löytyä.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti

Tarvitsee kysyä:)
 
Sosiaalikeskukseen en astu jalallanikaan enään, ja en suosittele sitä kenellekkään turun suunnalla ja facebookkia minulla ei ole.. ihan syystä
No se sosiaalihuolto on juuri tuo paikka missä myönnetään harkinnanvaraista tukea!
Ei ne voi jättää lapsia kulkemaan risaisissa vaatteissa, se on varma! Oletko avautunut tästä tilanteesta siellä?

Kirkkokin auttaa:

Kurjalta kuulostaa kyllä tuo teidän, olisiko sukulaisista apua, kummit tai muut?

Tsemppiä koko perheelle!❤
 
Tsemppiä koko perheelle!
Sukulaisista ei:( ja kiitos❤ ja sain käydä seurakunnan vaatevarastossa niinkuin hopenkin, mutta kun ei oo oikeita kokoja, tytöille kyllä löytyy mutta eipä juuri pojille:( sosiaalikeskuksesta sain todella tylyä kohtelua:(
 
vierailija
Sukulaisista ei ja kiitos ja sain käydä seurakunnan vaatevarastossa niinkuin hopenkin, mutta kun ei oo oikeita kokoja, tytöille kyllä löytyy mutta eipä juuri pojille sosiaalikeskuksesta sain todella tylyä kohtelua
NIin kun pojat rymyää kaiken puhki.

Sossussa niiden pitää olla tiukkoja, että pystyvät erottamaan huijarit aidoista avuntarvitsijoista. Se voi kuulostaa tylyltä, mutta ole vaan asiallinen ja päämäärätietoinen itsekin. Et saa sieltä henkistä tukea, mutta aineellista voit saada kun uskallat pyytää selkeästi. Kirjoita vaikka paperille tukisanoja, jos epäilet että hämmmennyt siellä etkä pysty puhumaan selkeästi.

Mun ystävä on sossussa töissä, ihana ja lämmin ihminen, mutta on sanonut että ei saa sääliä niitä asiakkaita tai ne tulee uniinkin ja sitten uupuu eikä pysty tekemään työtä. Ne on koulutettuja ammattilaisia.
 
NIin kun pojat rymyää kaiken puhki.

Sossussa niiden pitää olla tiukkoja, että pystyvät erottamaan huijarit aidoista avuntarvitsijoista. Se voi kuulostaa tylyltä, mutta ole vaan asiallinen ja päämäärätietoinen itsekin. Et saa sieltä henkistä tukea, mutta aineellista voit saada kun uskallat pyytää selkeästi. Kirjoita vaikka paperille tukisanoja, jos epäilet että hämmmennyt siellä etkä pysty puhumaan selkeästi.

Mun ystävä on sossussa töissä, ihana ja lämmin ihminen, mutta on sanonut että ei saa sääliä niitä asiakkaita tai ne tulee uniinkin ja sitten uupuu eikä pysty tekemään työtä. Ne on koulutettuja

Juu ymmärrän sen.. mua kyseenalastettiin heti ennen ku olin mitään tiliotteita edes esittänyt:( tililläni on tällä hetkellä 0.05e😔
 
Yhteistyössä