Jotkut tutkimukset

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hiphei
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

hiphei

Vieras
2 tutkimusta minua mietityttänyt mitä niiden takana on. Tai siis tutkimuksia voi tulkita ja vääristellä.

Toinen on se, että media väittää suomen olevan kotiäitiyhteiskunta. vauva-palstalla (av) ainakin yksi keski-euroopassa asuva suomalainen äiti sanoi, että ei siellä mitään hoitopaikkoja ole. kaikki äidit ovat kotona koska lapset tulevat koulusta syömään ja heille pitää laittaa ruoka ja muutenkin palkat ovat ihan toista luokkaa kuin täällä suomessa ja yhden palkalla elää.

eli jostain syystä media haluaa vääristellä sitä asiaa,että kun muualla kaikki lapset menevät ilmaiseen leikkikouluun (noin 3-vuotiaasta alkaen), niin heidät lasketaan päiväkotilapsiksi/koululaisiksi. Ja koska suomessa kotiäiti hoitaa itse virikkeet ja kaverit lapsilleen, suomessa harvoin isommat lapset pääsevät leikkikouluun ja näin suomessa pienempi prosentti lapsista käy kunnallisessa varhaiskasvatuksessa kuin muualla.

mutta nyt tämän perusteella että suomessa lapsista pienempi prosentti käy ilmaisessa varhaiskasvatuksessa kuin muualla, ei voi vetää sitä johtopäätöstä että suomessa on kotiäitejä paljon. sehän vain tarkoittaa sitä, että muualla lapsiperheitä tuetaan paljon. on ilmaista varhaiskasvatusta ja palkat niin suuret lapsiperheillä että yhden palkalla elää.

toinen tutkimus joka mietityttää on se, että muka kauniit menestyvät paremmin työelämässä. Mielestäni naisen pitää olla neutraali tai jopa ruma menestyäkseen ja päästäkseen johtopaikalle. se on ehdoton vaatimus. (kokemusta kun katselee ympärilleen, tarja halonen ym)

mutta katsotaanko tämäkin niin, että jos vaikka täysin kouluja käymättömissä on enemmän lihavia ja rumia, katsotaan sitten niin, että laihat menestyvät paremmin kun ovat ehkä ahkerampia ja käyneet kouluja ?
 
Tarja Halonen ei ole sikäli kovin hyvä esimerkki, että presidentiksi valitaan yleensä vähän vanhempi ihminen, ja vanhat naiset eivät ole niin helposti kauniita kuin nuoremmat. Jos sinun lähipiirissä on muutamia tällaisia tapauksia, se ei vielä kumoa tilastoja.

 
*hih* Ihanasti sanottu:vanhat naiset eivät ole niin helposti kauniita kuin nuoremmat...

Mutta ulkonäkö on kriteeri, valitettavan usein ja erityisesti naisilla. Ei saa olla ylipainoinen, ei saa olla ruma eikä saa olla liian kauniskaan, ettei herätä kateutta.

Tilastot ovat aina vain ja ainoastaan tilastoja, niitä voi todellakin tulkita monella tavoin. Aina pitäisi olla laaja tietämys asiasta, ennen kuin tilastosta on mitään hyötyä.
 

Yhteistyössä