UUTISET
UUTISETKOTIMAA
Julmasti ammuttujen porojen tapaukset jäämässä selvittämättä: ”Seinä tuli vastaan”
Kuusamon seudulta kesällä ammuttuina löytyneiden porojen tapauksia tutkittiin eläinsuojelurikoksena ja vahingontekona.
Poliisin mukaan porojen ampumisia ilmakivääreillä kuolettavasti ei tapahdu usein, mutta poroisännän kokemuksen perusteella ampumistapauksia sattuu vuosittain. Arkistokuva. PEKKA KARHUNEN
Minja Kauneela-Finley
minja.kauneela-finley@iltalehti.fi
Tänään klo 13:27
Iltalehti kertoi viime elokuussa järkyttävistä tapauksista, joissa Kuusamon ja Taivalkosken alueelta löytyi ilmakiväärillä ammuttuja poroja. Osa poroista oli jätetty ampumisen jälkeen kitumaan. Kuusamon merkkipiiri lupasi ratkaisevasta vihjeestä jopa 2000 euron palkkion.
Nyt esitutkinta asiassa on kuitenkin keskeytetty. Tutkinnanjohtajana toimineen rikoskomisarion Aki Räisäsen mukaan Kuusamon poliisilaitos sai jonkin verran vihjeitä, joita tarkistettiin. Lisäksi poliisi kuuli myös todistajia tapauksiin liittyen, mutta asia ei tästä huolimatta selvinnyt. Esitutkinnan jatkamiselle ei siksi ollut syytä.
– Esitutkinnassa tuli seinä vastaan, toteaa Räisänen.
Asian selvittämisessä haasteita aiheutti myös se, että ammutut eläimet löytyivät hyvin laajalta alueelta.
– Jo pelkästään Kuusamon tapaukset olivat ympäriinsä kaupunkia ja Taivalkosken tapaus oli keskustaajaman eteläpuolella lähellä Pudasjärven rajaa. Eteläisimmän ja pohjoisimman paikan välillä oli siis toistasataa kilometriä, Räisänen avaa tilannetta.
Räisänen kuitenkin tarkentaa, ettei esitutkinnan keskeyttäminen tarkoita vielä lopullista päätöstä.
–Keskeyttäminen on luonteeltaan sellaista, että tutkinta voidaan avata uudelleen, mikäli uutta tietoa saadaan.
Ampumisia vuosittain
Poroihin liittyviä kuolettavia ilmakiväärillä ampumisia ei Räisäsen mukaan yleensä tule poliisin tietoon.
Sen sijaan poliisi joutuu vuosittain selvittämään muun muassa sitä, onko tien varrelta menehtyneenä löytyneen poron päälle ajettu tahallisesti, kun kukaan ei ole asiasta mihinkään ilmoittanut.
Taivalkosken paliskunnan poroisännän Mika Käsmän näkemys on se, että paliskunnissa jää vuosittain selvittämättä porojen ampumistilanteita. Välillä tekovälineenä on kivääri ja välillä haulikko.
Myös teurastuksessa poroista löytyy usein kiväärin luoteja.
– Kyllähän me haluaisimme, että tapaukset selviäisivät, mutta näytön puuttuessa se on vaikeaa, Käsmä huokaa.
– Yksi juttu meni kerran käräjille asti ja selvisikin, mutta korvaukset jäi kuitenkin saamatta.
Viime kesän ampumisten takana ei Käsmän mielestä ole vain yksi ja sama tekijä. Poliisi on ollut tutkinnassaan samoilla linjoilla.
Joku saattaa hermostua poron tullessa omaan pihapiiriin ja tarttua sen seurauksena aseeseen.
– Ihmiset ajattelevat, ettei se asia tule selviämään koskaan, jos ampuu ilmakiväärillä, mutta voi käydä niin, että poro tipahtaa niille jalansijoilleen. Niinkin on käynyt, kertoo Käsmä.
Käsmän mukaan ampujat myös ottavat tietoisen riskin, koska poroilla on nykyään paljon seurantalaitteita.
– Syitä ampumisille on niin monenlaisia. En tiedä, mitä asialle pitäisi tehdä, Käsmä harmittelee.
Esitutkinnan keskeyttämisestä kertoi ensin Koillissanomat.

- Viisi poroa löytyi viime kesänä ilmakiväärillä ammuttuna eri puolella Kuusamoa ja Taivalkoskelta.
- Poliisi sai asiassa vihjeitä ja kuuli todistajia, mutta esitutkinta jouduttiin riittämättömän tiedon johdosta keskeyttämään.
- Poroisännän mukaan poroihin kohdistuvat ampumiset ovat vuosittainen ongelma.