Joskus tuntuu, että lasten kanssa on liiankin helppoa (älä avaa jos ärsyttää)

["vieras"]

jotenkin tuntuu, että niin ei voi jatkua aina. Syövät hyvin ja kaikkea mitä tarjotaan, osaavat käyttäytyä missä vain, eivät koskaan riitele keskenään vaan päinvastoin, hellivät toisiaan ja leikkivät sovussa. Ovat omatoimisia, reippaita, kilttejä - toki joskus joutuu jostain huomauttamaan, mutta silloin yleensä tottelevat ihan nätisti. Nukahtavat helposti ja nukkuvat läpi yön. Kaikkea sellaista.

En tehnyt aloitusta kehuskellakseni, ihan aidosti pelkään että jossain tulee raja vastaan. Että lapset kasvaessaan muuttuvat tai etten osaa muutosvaiheissa kasvattaa oikein. Onko muilla vastaavaa tai yhtä kummallisia pelkoja? Minkä ikäisiä lapsia teillä on? Omani ovat 7-, 6- ja kohta 3-vuotiaat.

 

["vieras"]

Sitten sinä heräsit ja huomasit että se olikin vain unta.

 

[jhh]

Lie onko lapsilla ollut todella kova kuri.. eivät uskalla tehdä mitään väärää?
tämä mun veikkaus

 

["minää"]

Tietkö, oon miettiny ihan samaa. Mut mä en uskaltas ikinä sanoa ees ääneen, että oon onnellinen, tai että menee hyvin jne. Koska mä oon niin taikauskonen, että pelkään. Pelkään että heti ku ns. hengittäsin vapaasti ja huokasisin, niin tulis jotain. Koska mun elämässä on tapahtunu ihan liikaa vastoinkäymisiä. ja kaikki on tullu yleensä sillai, että oon just vähä aikasemmin ajatellut, miten hyvin kaikki on.

 

["alkup"]

Lie onko lapsilla ollut todella kova kuri.. eivät uskalla tehdä mitään väärää?
tämä mun veikkaus

Kaikkea muuta Mietin sitä joskus itsekin, mutta ei meillä ole kuin muutama perussääntö josta pidetään kiinni. En oikeastaan koskaan edes huuda lapsille, en myöskään käytä minkäänlaista väkivaltaa. Uhmikselle käytössä jäähy, isompien kanssa jo vähän keskustelevampi linja

 

["sipuli"]

Mulla tuon pienen kultakimpaleen kanssa oli noin vuosi hankalaa nukkumisen ja syömisen kanssa. Sitten yhtäkkiä kaikki helpottui. Alkoi syödä hyvin ja nukkui läpiyön. Silloin ajattelin, että miten ihmeessä tämä voi olla näin ihanan helppoa ja pelkäsin samalla että tämä on vain hetkellistä. Sitten tuli flunssa ja kaikki kääntyi taas päin vastoin. Nyt odottelen, että jos se hyvä kausi tulisi takaisin.

 

["alkup"]

[QUOTE="minää";22562137]Tietkö, oon miettiny ihan samaa. Mut mä en uskaltas ikinä sanoa ees ääneen, että oon onnellinen, tai että menee hyvin jne. Koska mä oon niin taikauskonen, että pelkään. Pelkään että heti ku ns. hengittäsin vapaasti ja huokasisin, niin tulis jotain. Koska mun elämässä on tapahtunu ihan liikaa vastoinkäymisiä. ja kaikki on tullu yleensä sillai, että oon just vähä aikasemmin ajatellut, miten hyvin kaikki on.[/QUOTE]

Tätä just ajoin takaa Mulla on esim. nyt uusi ihana miesystävä, mutta en uskalla puhua asiasta ystävilleni, ehkä pelkään sitä että kaikki sitten romahtaisi. Pitää ikäänkuin pitää sitä onneansa piilossa.. Ja tunne, että jotain pahaa täytyy sitten tapahtua. Ikävä "asenne" toisaalta :/

 

[Pesky Pixie]

No kyllä mä ainakin omista lapsistani tykkään ja niiden kanssa toimeen tulen. Joskus ihan yllätyn siitä miten ihania he ovat toisia lapsia ja aikuisia kohtaan. Tottakai minulle välillä kiukutellaan, mutta se on vaan ihan normaalia. Meillä tulee aika vähän noita kiukkujakaan, kun aina selitän etukäteen mitä tehdään ja miten toimitaan. Jäähyä ei oo tarvinnut käyttää kuin pari-kolme kertaa per lapsi, heillä ikää nyt 3,5 ja 4,5 vuotta.

 

["minää"]

Joo, on tosi rasittava ajattelutapa, täytyy myöntää. Mut oon ajatellu, että pessimisti ei pety.. Yleensäki siis mulla on sellanen luonne, että ajattelen kaikesta aina kaikkein pahinta. Joskus jopa puhelimen soidessa mun eka ajatus on, että eikai kellekkään oo sattunu mitään. Et ei kukaan mulle muuten soittas tähän aikaan jne.
Ymmärrän sua kyllä tosi hyvin. Meillä on kans helppo lapsi, ollu koko ajan. Ja helppo lapsi on monelle sellanen punanen vaate, ettei paljo kyl ees huvita kehuskella.

 

[....]

[QUOTE="minää";22562204]Joo, on tosi rasittava ajattelutapa, täytyy myöntää. Mut oon ajatellu, että pessimisti ei pety.. Yleensäki siis mulla on sellanen luonne, että ajattelen kaikesta aina kaikkein pahinta. Joskus jopa puhelimen soidessa mun eka ajatus on, että eikai kellekkään oo sattunu mitään. Et ei kukaan mulle muuten soittas tähän aikaan jne.
Ymmärrän sua kyllä tosi hyvin. Meillä on kans helppo lapsi, ollu koko ajan. Ja helppo lapsi on monelle sellanen punanen vaate, ettei paljo kyl ees huvita kehuskella. [/QUOTE]



Kehuskele vaan. Kyllä mulle on moni sanonut omasta lapsestaan, että on "helppo lapsi". Mutta sitä ei kovin moni myönnä, että lapsi on haastava tai vaativa. Ja jos joskus sellaisen menee sanomaan, niin saa heti epäilyksiä siitä että on jotenkin huono äiti.

 

["mom"]

Mullakin on oikein helpot lapset. Kaikki 4kpl Mutta ei sitä voi sanoa ääneen, koska se olisi itsekehua...
Ei ongelmia ruokailussa, ei nukkumisessa, tottelevat mua, eivät riitetele keskenään ym.
Ja meillä ei ole tiukka kuri.

 

[hr]

kell' onni on se onnen kätkeköön,
kell aarre on se aarteen peittäköön,
ja yksin iloitkoon onnestansa.

Vai miten se meni?!

mulla myös helpot ja kivat muksut, totteleminen on aina vähän niin ja näin kun ovat niin pieniä vielä, mutta harjotellaan

 

[vierailijaa]

Mulla samanmoinen pelko, tosin lapset vasta 3v ja 1v. Aina on mennyt kaikki "nappiin", mutta selitän sen sillä että mieheni kanssa olemme molemmat olleet lapsina yhtä "helppoja" tms.

 

[zizilisko]

Oo onnellinen, että sinulla on helpot lapset
Minäkin olen esikoiseni kanssa päässyt todella helpolla. Hän on nyt jo 15 vuotias ihana tyttö, että senkin suhteen aika voiton puolella ollaan jo. Toinen lapseni onkin sitten aivan toista ääripäätä. Ja kolmaskin on haastava. Nelonen on vasta vauva, mutta vähän epäilen että ei hänkään sieltä helpoimmasta päästä ole. Rakastan valtavasti poikiani, mutta välillä kun on oikein rankkaa, niin väkisinkin tulee mietittyä, että miksi en vaan voinut päästä kaikkien kanssa yhtä helpolla.

 

["vieras"]

nauti vaan jos on helpot lapset! mutta toivottavasti teidän kodissanne on sellainen ilmapiiri että jokainen perheenjäsen saa näyttää kaikenlaiset tunteet, ne kielteisetkin. kyllä sisarusten pitää joskus harjoitella sitä riitelemistäkin ihan kehityksenkin kannalta. kyllä se tulee sellainenkin vaihe varmasti ja se on vaan hyväksi vaikka vanhemmista se saattaa tuntua raskaalta.

 

[ydinperheen äiti]

[QUOTE="alkup";22562168]Tätä just ajoin takaa Mulla on esim. nyt uusi ihana miesystävä, mutta en uskalla puhua asiasta ystävilleni, ehkä pelkään sitä että kaikki sitten romahtaisi. Pitää ikäänkuin pitää sitä onneansa piilossa.. Ja tunne, että jotain pahaa täytyy sitten tapahtua. Ikävä "asenne" toisaalta :/[/QUOTE]

Ahaa, olet siis eronnut! Siinä saattaa olla yksi syy miksi lapsesi eivät uskalla näyttää todellisia tunteitaan...

 

[MusuMuru]

Jos sanoo ääneen, että omat lapset on helppoja niin miusta se ei ole itsekehua koska lapsihan voi olla luonteeltaan helppo eikä siinä ole osaa eikä arpaa vanhemmilla ja kasvatuksella.
Itsellä esikoinen on aina ollut todella helppo enkä todellakaan pidä sitä omana ansionani, lapsi vaan sattuu olemaan sellaine..Keskimmäisen kohdalla sitten olenkin saanut ensimmäisenkin kiukut takaisin

 

["Maris"]

Ole vaan rauhassa onnellinen ja ylpeä! Mun mielestä jokaisen pitäisi saada nauttia omasta olostaan.

Meillä on haastavat ja vaikeat lapset, mutta yleisesti ottaen menee kuitenkin hyvin. Yleensä ihmisten ilmoilla osaavat joten kuten käyttäytyä. Eikä mitään pahoja murrosiän kriisejäkään vielä ole tullut vastaan. Niitä kyllä osaan jo odottaa. Toisaalta haluaisin uskoa siihen, että olivat pienempänä niin haasteellisia jääräpäitä, että ne pahimmat taistelut on käyty silloin.

 

["alkup"]

[QUOTE="vieras";22562529]nauti vaan jos on helpot lapset! mutta toivottavasti teidän kodissanne on sellainen ilmapiiri että jokainen perheenjäsen saa näyttää kaikenlaiset tunteet, ne kielteisetkin. kyllä sisarusten pitää joskus harjoitella sitä riitelemistäkin ihan kehityksenkin kannalta. kyllä se tulee sellainenkin vaihe varmasti ja se on vaan hyväksi vaikka vanhemmista se saattaa tuntua raskaalta.[/QUOTE]

Näyttävät kyllä tunteitaan, sisarusten kesken sekä minulle. Meillä keskustellaan, kuunnellaan, lapsetkin keskenään "XXXX minua niin ärsyttää kun laulat noin kovaa" - "äiti mulla on paha mieli kun tänään ei saa pelata" - olen yrittänyt opastaa siihen aina, lapsuudenkotini oli todella sulkeutunut. Meillä ei siis murjoteta, asiat puhutaan halki. En tiedä miksi sisarusten pitäisi tapella, ei se tunnu minusta luonnolliselta.