Huomenna olisin varmaan aika pitkälti netissä, sen minkä lapsen hoidolta ehtisin, ja selvittäisin asioita, mm. asumiseen ja sijoittamiseen liittyviä. Saatettaisiin lisäksi käydä koko perhe iltapäivällä syömässä ulkona oikein hienosti voiton kunniaksi.
Maanantaina ottaisin töistä lopputilin. Lisäksi ilmoittaisin juuri vuokraamamme asunnon vuokranantajalle ettemme muutakaan hänen asuntoonsa, tai ehkä voisin tarjoutua ostamaan sen meille kakkos-asunnoksi.
Osan rahoista sijoittaisin ostamalla yksiöitä ja pieniä kaksioita Helsingin keskustasta ja kantakaupungista.
Lisäksi hankkisin ihan ns. perusjuttuja, asunnon, (iso omakotitalo pk-seudulta järven rannalta) auton, (uusi Nissan Qasqai, väriltään punainen) huonekaluja, vaatteita ja sen sellaista, sekä matkustelisin. Tai siis koko perhe matkustelisimme.
Jossain vaiheessa alkaisin yrittäjäksi, opiskelisin ensin alaa ja sitten perustaisin oman levy-yhtiön, hankkisin myös omat tilat studioineen ja oleskelutiloineen. Äänittäjän palkkaisin, koska en jaksaisi itse opiskella teknistä puolta, voisin keskittyä kykyjen etsintään.
Mulla on ollut muutaman vuoden haave "levymoguliudesta", mutta tällä haavaa se on kyllä liian iso pala purtavaksi, kun ei ole alkupääomaa. Luulen että mulla olisi Suomen musiikkibisnekselle annettavaa siinä mielessä, että uskoisin pystyväni löytämään artisteja joiden tuotanto ei ole kuulijoiden musiikkimaun ja sävelkorvan aliarviointia kuten aika pitkälti nykyään se kama mitä radio suoltaa. Esim.
Nauravat Nakit - David Hasselhoff - YouTube
Sellaista, eli olen aika paljon miettinyt. Toivottavasti illalla tärppää.
