jos vaan lähtis?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja -
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
?

-

Vieras
En jaksa enää olla äiti lapsille,hetken rauhaa ei niiltä saa. Päivät on aivan kamalia, illat jatkuu melkein samaa rataa vaikka mies tulee töistä-mihinkään ei ehdi. vauva itkee,isommat vaatii jatkuvasti huomiota,hyvä että jotenkin ehtii kotihommat tehdä. Hyvä mies mulla on mutta parisuhteesta on turha edes puhua,kun ei sitä oo kohta enää tällä menolla. On ollut mielessä jo monesti että jos vaan lähtisin pois ku en jaksa enää. ..juu ja kiitti jo etukäteen niistä "lähdevaanmitästäällävalitat" ja "mitästeetniitälapsia"-kommenteista,ne ne auttaa.
 
Kerro ajatuksista miehellesi. Ehkä alkuun kannattas jutella kunnolla ja tehdä joku yhteinen suunnitelma. Siitähän se soppa tulee jos sun pinna katkeaa ja todella lähdet. Nyt on aika puhaltaa yhteen hiileen! Lapset tarvii sua!
 
Alkuperäinen kirjoittaja -:
En jaksa enää olla äiti lapsille,hetken rauhaa ei niiltä saa. Päivät on aivan kamalia, illat jatkuu melkein samaa rataa vaikka mies tulee töistä-mihinkään ei ehdi. vauva itkee,isommat vaatii jatkuvasti huomiota,hyvä että jotenkin ehtii kotihommat tehdä. Hyvä mies mulla on mutta parisuhteesta on turha edes puhua,kun ei sitä oo kohta enää tällä menolla. On ollut mielessä jo monesti että jos vaan lähtisin pois ku en jaksa enää. ..juu ja kiitti jo etukäteen niistä "lähdevaanmitästäällävalitat" ja "mitästeetniitälapsia"-kommenteista,ne ne auttaa.

et ole tosiaankaan ainut...jos yhtään lohduttaa!! välillä vaan tulee fiilis et mitä jos asia olis jotenki muuten jne. oisko helpompaa jos, jos , jos,
 
Tuntunut kans samalta... viä kun oli vieras paikkakuntakin siinä kaiken lisäksi. Noh, avasin sanaisen arkkuni eräänä kauniina päivänä miehelle. Pelästyihän tuo ajatuksiani... Mutta siitä alko taival ylöspäin, jota edelleen kivutaan. Mieskin tajus pahan oloni ja voimieni vähyyden ja auttaa parhaansa mukaan. Toki auttoi ennenkin, mutta on se panos erilainen, kun tiedosti tilanteen vakavuuden.

Kehoitan kanssa tosiaan puhuun miehellesi. Kyllä se siitä sitten.. aikaa myöden. :)
 
Minulla on kanssa ollut välillä saman suuntaisia ajatuksia, mutta kun vain sitkeästi elää perheen kanssa, niin hetkessä ne tunteet menevät taas auringon puolelle. Ja noista tunteista on jo aikaa. Tosin kieltämättä tämä on kyllä parantanut kotona viihtymistä, että tein sen ratkaisun opiskelujen vuoksi, että muutin opiskelupaikkakunnalle arkipäiviksi asumaan ja viikonloppuisin + lomilla + työssäoppimisten aikaan olen kotosalla. Hyvin mies on arkea kotona itsekseen pyörittänyt ja hyvin lapsesta huolta pitänyt.
 
Vauva kohta 3kk. Ja todellakin rakastan lapsiani ja myös miestäni ja olen kiitollinen heistä. Mutta silti ahdistaa, ei auta vaikka kuinka yritän ajatella kaikkia jättäjiä ja pettäjiä ja alkoholisteja ja Afrikan lapsia ja vaikka ketä joilla on asiat paljon huonommin. :/
Mieheni on hyvin mukana arjessa,hoitaa lapsia ja tekee kotitöitä ym.
Oon vaan jotenkin ihan väsynyt. Koko ajan kauhea sotku ja KOKO AJAN joku vaatimassa jotain, oikeasti joinain päivinä ei viittä minuuttia saa omaa aikaa! Lapsenhoitoasiat huonolla mallilla kun ei ole sukulaisia paikkakunnalla,eikä ole oikeen saatu muitakaan hoitajia. Itse olen synnytyksen jälkeen koko ajan aikonut aloittaa jumppaa,lenkkeilyä tms mutta onpa vaan jäänyt kun ei jaksa edes aloittaa.
"mukava" silti tietää etten ole yksin ajatuksineni, ehkä tää joskus tästä helpottaa...
 

Yhteistyössä