Jos sinulle annettiin aika synnytyksen käynnistämiseen, niin mitä ajatuksia

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tokan odottaja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tokan odottaja

Vieras
se herätti sinussa?

Tuliko haikea olotila, että pian ei enää ole pyöreää mahaa ja ei tunne enää pienen potkuja mahassa? Ja toisaalta odotitko jo kärsimättömänä sitä, että millainen pieni on mahassasi kasvanut?

Itse menen käynnistykseen ensi torstaina ( tai no saa nähdä tuleeko siitä mitään ) ja kyllä tässä on jo hieman jännitystä ilmassa. Haikeaa on, että tämä pallomaha on kohta mennyttä, mutta toisaalta on ihanaa monen vuoden jälkeen pidellä jälleen pientä tuhisevaa nyyttiä. Nähdä onko hänessä samaa näköä kuin isoveikassa vastasyntyneenä vai onko täysin erinäköinen. Outoa se kylläkin olisi, kun isoveikalla oli tumma tukka syntyessään, että jos tällä olisikin vaaleat hiukset tai että tämä olisi täysin kalju. ( Ei vaaleat sinänsä ihmetytä; miehen äiti on vaaleahiuksinen (tosin värjää hiuksensa muun värisiksi ) ja samoiten miehen veljellä on vaaleat hiukset )
 
esikoiselta sain ajan sektioon maanantaiksi perjantaina enkä muista juuri haikeutta raskaudesta tunteneeni, lähinnä riemua ja iloa sen päättymisestä ja vauvan syliin saamisesta.
 
Lähinnä sitä, että voi kun vauva syntyisi ennen käynnistystä spontaanisti. 4. 5. ja 6. lapsen kohdalla annettiin käynnistysaika, mutta onneksi 4. ja 5. syntyivät edellisenä iltana/yönä ja 6. lapsi syntyi 3 päivää ennen , kun oli tarkoitus käynnistää. Neljännen synnytys kesti kokonaisuudessaan alle 2h ja viidennen 1h, joten käväisi kyllä mielessä, että millähän vauhdilla olisivat tulleet, jos käynnistää olisi ehditty. Kätilökin tokaisi, että onneksi ei ehditty käynnistää.
Niin, ja käynnistysajat annettiin siksi, ettei vauvat kasva kovin isoiksi, syntyivät rv 40-41 (painoa 4.1kg-4.4kg). Kolme ekaa lasta syntyivät rv. 39.
 
Vaaudu sitten henkisesti jo ajatukseen että käynnistetty synnytys tulee olemaan kauheaa helvettiä. Oikeasti!
Mulla takana luomu ja käynnistetty ja käynnistetty oli jotain niin kamalaa että oksat pois. Sparit uolen minuutin välien ja helvetin kiepeitä. Enkä edes kivun lievitystä saanut. Mulle sairaalasta vähäteltiin käynnistetyn ytyä joten varaudu sinä!
 
vieras, sitä tässä kanssa pelkään jo kunnolla, että tuleeko tästä tokankin hakureissusta yhtä karmea mitä ekastakin?

Ekassa käynnistys aloitettiin ma-aamuna tabletilla ja niitä sain pitkin päivää. En muista montako? Suppareita tuli pitkin päivää ja olivat ihan siedettäviä. Mutta se ei ollut enää yhtään kivaa, kun suppareita tuli myös ma-ti-yönäkin. En kyllä pahemmin unta saanut. Ti-aamuna jatkettiin tablettien antamista ja ti-iltapäivänä päästiin jo synnytyssaliin. Olin jo ihan väsähtänyt supparikipuihin ja laitettiin onneksi epiduraali. Siitä onneksi alkoi monen tunnin helpottava jakso. Vika annos epiduraalia laitettiin ti-ke-yönä kahden maissa ja puoli neljän maissa aamuyöstä kivut räjähtivät täysillä päälle. Yrittivät vielä jotain kohdunkaulapuudutettakin kivun helpottamiseksi. Mutta ei auttanut - ei yhtään. Lääkäri kutsuttiin paikalle. Tutki tilanteen, en ollut auki kuin 6-7cm, lapsi tulossa kasvotarjonnassa ulos ja kerta lapsivesi meni jo ma-aamuna, niin ei kun sektioon. Sektiota ennen laitettiin spinaalipuudute ja siihen tuskat onneksi loppuivat.

Joten nyt lekurille sanoin, että kerta suostun yrittämään alatiesynnytystä, toivon, että jos synnytys ei vain lähde etenemään, niin pääsisin heti sektioon. Lääkäri sanoi, että totta kai pitää järkeä käyttää, jos synnytys ei etene.
 
[QUOTE="Vieras";28494723]Vaaudu sitten henkisesti jo ajatukseen että käynnistetty synnytys tulee olemaan kauheaa helvettiä. Oikeasti!
Mulla takana luomu ja käynnistetty ja käynnistetty oli jotain niin kamalaa että oksat pois. Sparit uolen minuutin välien ja helvetin kiepeitä. Enkä edes kivun lievitystä saanut. Mulle sairaalasta vähäteltiin käynnistetyn ytyä joten varaudu sinä![/QUOTE]

Mulla käynnistettiin esikko 4kk sitten.
Aivan ihana synnytys, voisin heti huomenna mennä uudestaan :)
Ja siis olen aina ollut synnytyskammoinen.
 
Eka käynnistettiin ison koon takia 38+0. Tunsin helpotusta, koska olin pelännyt vauvan kokoa. Synnytys itsessään oli oikein ihana kaikin puolin. Ei eroa kahteen muuhun, jotka käynnistyneet itsekseen.
 
Onko ne samoja aineita mitä annetaan, jos synnytys ei meinaa edetä? Mä sain molemmissa jotain ainetta jolla synnytys lähti vauhtiin kun ensin oli pitkään tullut turhia kovia supistuksia mitkä ei saaneet mitään aikaiseksi.

Onko mulla siis "käynnistetty" vai mitä?
 
Mulla on kolme käynnistystä takana viikolla 42+1. Ainoa mitä muistan ajatelleeni että vihdoinkin vauva syntyy ihan varmuudella. Ei mitään haikeita ajatuksia. Ainoastaan helpotus siitä että vauva syntyy.
 
Tai sit ei vaan käynnisty vaikka mitä tekisivät! Itselläni pari kuukautta sitten yrittivät viikon käynnistää, mut mitään ei tapahtunut:/ Läheisen kuolema käynnisti sitten sponttaanisti synnytyksen 41+2 viikoilla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei käynnistynyt;28495091:
Tai sit ei vaan käynnisty vaikka mitä tekisivät! Itselläni pari kuukautta sitten yrittivät viikon käynnistää, mut mitään ei tapahtunut:/ Läheisen kuolema käynnisti sitten sponttaanisti synnytyksen 41+2 viikoilla.

Mulla kanssa käynnisteltiin 10 päivää ilman tulosta ja vasta kalvojen puhkaisun jälkeen alkoi tapahtua. Oli turhauttavaa odottaa käynnistymistä päivä toisensa jälkeen...

Osanotot läheisen menetyksestä!
 
Heh, sairaalasta soittivat aamupäivällä kokouksen jälkeen, että voisin lähteä heti sinne ja he käynnistävät synnytyksen. Laskettuun päivään oli vielä aikaa reilu viikko, joten vähän puuntakaa tuli. Ei siinä ehtinyt ajatella muuta kuin käytännön järjestelyitä... Sain lykättyä käynnistystä seuraavaan aamuun jotta sain esikoisen hoitoon.
 
[QUOTE="Vieras";28494723]Vaaudu sitten henkisesti jo ajatukseen että käynnistetty synnytys tulee olemaan kauheaa helvettiä. Oikeasti!
Mulla takana luomu ja käynnistetty ja käynnistetty oli jotain niin kamalaa että oksat pois. Sparit uolen minuutin välien ja helvetin kiepeitä. Enkä edes kivun lievitystä saanut. Mulle sairaalasta vähäteltiin käynnistetyn ytyä joten varaudu sinä![/QUOTE]

Höh. Mulla myös takana luomu ja käynnistetty synnytys, ja kyllä käynnistetty oli paljon helpompi. Vaikka käynnistettiin yliaikaisena ja lapsi painoi yli 4 kg.

Luonnollisesti alkaneessa synnytyksessä kivut oli ihan hirveitä ja supistukset tuli yhtenä suurena aaltona, edellinen supistus ei ehtinyt loppua kun seuraava alkoi. Kivunlievityksenä sain alkuun puristeltavan stressipallon käteen, sitten ilokaasua josta tuli vaan huono olo ja oksennus. Kivut tuntuivat koko alakropassa.

Käynnistetyssä taas kivut keskittyi mahaan ja supistusten välillä oli selkeä tauko. Todella paljon helpompi synnytys, joten äläpä sinä pelottele!
 

Yhteistyössä