S
sirpaleinen avioliitto
Vieras
15- vuotinen suhde, jossa viimeiset 5 vuotta mies ollut hyvin ikävä käytökseltään. Hänellä on koko suhteen ajan ollut ongelmia alkoholin kanssa, juo todella järkyttäviä umpikännejä toisinaan ja silloin häntä saa odottaa putkasta, soittaa poliiseja perään, karata itse kotoa... Näitä on onneksi harvoin, mutta jokainen on liikaa.
Hän ei ole koskaan osallistunut kotitöihin. Olen siivonnut yksin, pyykännyt yksin, kokannut yksin, hoitanut lapset yksin. Enkä tietenkään ole koskaan saanut kiitosta asiasta. Päinvastoin. Milloin on valitettu yksitoikkoisista ruoista, milloin huonosti siivotusta kodista ja milloin mistäkin.
Rahajako meillä on mennyt niin, että minä pienempituloinen olen euromääräisesti maksanut saman verran kuluja kuin mies isompituloisena. Tämän seurauksena minä olen kituuttanut pienillä tuloilla ja mies on ostellut kalliita harrastevälineitä ja vaikka mitä mukavaa itselleen. Lisäksi hän on pelannut paljon ja isoja summia pelikoneisiin.
Hän on aina ollut vähän ilkeä minulle. Pitänyt yksinkertaisena ja ylenkatsonut monessa asiassa. Kehuja ei ole tullut, mutta arvostelua on kyllä piisannut ja paljon. Lisäksi mies loukkaantuu helposti ja suuttuu milloin mistäkin.
Olen itse vuosien varrella miehen käytöksen vuoksi alkanut inhoamaan itseäni ja menettänyt itsevarmuuteni. Olen jotenkin turtunut kaikkeen, vaikkakin salaa mielessäni haaveillut erosta. En ole kuitenkaan uskaltanut viedä asioita ajatusta pidemmälle.
Kunnes nyt tämän vuoden puolella yhtäkkiä huomasin, että olenkin oikeasti ihan hyvä tyyppi ja minun ei tarvitse hyväksyä miehen käytöstä. Olen tottakai hänelle aiemmin jo asioista sanonut. Sanonut, pyytänyt, itkenyt, huutanut, raivonnut, uhkaillut, anellut... ilman tulosta.
Nyt kuitenkin sain voimavarat ja ilmoitin, että haluan erota. Että en enää jaksa. En tunne enää rakkautta miestäni kohtaan. Nyt kävi kuitenkin niin, että mies ensimmäistä kertaa otti tosissaan puheeni ja ymmärsi että hänen täytyy muuttua. Sen jälkeen hän on ollut kuin toinen mies.
Nyt hän osallistuu kotitöihin, laittaa ruokaa, huomioi minut ihan eri tavalla, kehuukin jopa kauniiksi, hoitaa lasten kuskaamista ja on kaikin puolin kelpo mies. Kaiken pitäisi tietysti olla hyvin. Tätähän olen toivonut viimeiset 15 vuotta tapahtuvaksi. Mutta kun silloin kun ilmoitin haluavani erota, tunteeni olivat jo kuolleet. Ja lukuisista yrityksistäni huolimatta en löydä uudelleen niitä. En rakasta miestäni ja yhdessäolo ahdistaa valtavasti. Haluaisin kuitenkin suoda mahdollisuuden sekä miehelleni, että toki myös lapsillemme. Mahtaakohan se tässä vaiheessa vielä onnistua?
Hän ei ole koskaan osallistunut kotitöihin. Olen siivonnut yksin, pyykännyt yksin, kokannut yksin, hoitanut lapset yksin. Enkä tietenkään ole koskaan saanut kiitosta asiasta. Päinvastoin. Milloin on valitettu yksitoikkoisista ruoista, milloin huonosti siivotusta kodista ja milloin mistäkin.
Rahajako meillä on mennyt niin, että minä pienempituloinen olen euromääräisesti maksanut saman verran kuluja kuin mies isompituloisena. Tämän seurauksena minä olen kituuttanut pienillä tuloilla ja mies on ostellut kalliita harrastevälineitä ja vaikka mitä mukavaa itselleen. Lisäksi hän on pelannut paljon ja isoja summia pelikoneisiin.
Hän on aina ollut vähän ilkeä minulle. Pitänyt yksinkertaisena ja ylenkatsonut monessa asiassa. Kehuja ei ole tullut, mutta arvostelua on kyllä piisannut ja paljon. Lisäksi mies loukkaantuu helposti ja suuttuu milloin mistäkin.
Olen itse vuosien varrella miehen käytöksen vuoksi alkanut inhoamaan itseäni ja menettänyt itsevarmuuteni. Olen jotenkin turtunut kaikkeen, vaikkakin salaa mielessäni haaveillut erosta. En ole kuitenkaan uskaltanut viedä asioita ajatusta pidemmälle.
Kunnes nyt tämän vuoden puolella yhtäkkiä huomasin, että olenkin oikeasti ihan hyvä tyyppi ja minun ei tarvitse hyväksyä miehen käytöstä. Olen tottakai hänelle aiemmin jo asioista sanonut. Sanonut, pyytänyt, itkenyt, huutanut, raivonnut, uhkaillut, anellut... ilman tulosta.
Nyt kuitenkin sain voimavarat ja ilmoitin, että haluan erota. Että en enää jaksa. En tunne enää rakkautta miestäni kohtaan. Nyt kävi kuitenkin niin, että mies ensimmäistä kertaa otti tosissaan puheeni ja ymmärsi että hänen täytyy muuttua. Sen jälkeen hän on ollut kuin toinen mies.
Nyt hän osallistuu kotitöihin, laittaa ruokaa, huomioi minut ihan eri tavalla, kehuukin jopa kauniiksi, hoitaa lasten kuskaamista ja on kaikin puolin kelpo mies. Kaiken pitäisi tietysti olla hyvin. Tätähän olen toivonut viimeiset 15 vuotta tapahtuvaksi. Mutta kun silloin kun ilmoitin haluavani erota, tunteeni olivat jo kuolleet. Ja lukuisista yrityksistäni huolimatta en löydä uudelleen niitä. En rakasta miestäni ja yhdessäolo ahdistaa valtavasti. Haluaisin kuitenkin suoda mahdollisuuden sekä miehelleni, että toki myös lapsillemme. Mahtaakohan se tässä vaiheessa vielä onnistua?
