Jos on TÄYSIN uupunu,väsyny,masentunu yms,mutta ei halua lääkitystä

[turha sittenkin]

Niin onko mahdollista edes toipua?
Mun on niin vaikea myöntää että olenkin tosi heikko ja väsyny kun oon näytelly yli-ihmistä kaksi vuotta...
Mistä hoito alkaa?

 

[JONSERED Karhunkantaja]

Siitä, että myönnät asian itsellesi. Käsittääkseni ilman lääkitystäkin voi toipua.

 

[...]

Alkaa niin että haet yleislääkäriltä lahetteen psyk.polille psykologille ja käyt siellä juttelees.On olemassa vertaistukiryhmiä, joihin pääsee psyk.polin kautta.

 

[en tiedä]

Ota lääkitys.. Olen ollut samassa veneessä, pitkitin masennuksen myöntämistä ja jälkikäteen harmittaa. Lapsetkin alkoi kärsimään Nyt lääkityksellä puoli vuotta ja elämä alkaa voittaa, lapset on paljon nauravaisempia ja meillä on hauskaa.. Ei se lääkkeiden syöminen nykyään enää niin paha asia ole, -halaus-

 

[hoitsu-x]

Varaat ajan lääkärille, jonka kautta saat ajan johonkin psykoterapiaan tms ja mahdollisen lääkityksen. Mikä niissä lääkkeissä ahdistaa? Perus masennuslääkkeisiin (jos diagnoosiksi siis masennuksen/ahdistuneisuushäiriön saa) ei jää riippuvaiseksi, helpottavat vain omaa oloa. Rauhoittavat ovat asia erikseen, mutta usein nämä kaksi sekoitetaan ja masennuslääkkeistä on negatiivinen kuva.

 

[turha sittenkin]

Ota lääkitys.. Olen ollut samassa veneessä, pitkitin masennuksen myöntämistä ja jälkikäteen harmittaa. Lapsetkin alkoi kärsimään Nyt lääkityksellä puoli vuotta ja elämä alkaa voittaa, lapset on paljon nauravaisempia ja meillä on hauskaa.. Ei se lääkkeiden syöminen nykyään enää niin paha asia ole, -halaus-

miten se lääkitys sit ns.toimii?
En mä halua missään lääkepöllyssä elää...ja jääkö niihin koukkuun?
Itelle pystyn myöntämään,mutta että muille pitäs myöntää...HUH.
Ei kukaan varmaan edes uskois.Musta tulis hyvä näyttelijä...

 

[hoitsu-x]

Siitä, että myönnät asian itsellesi. Käsittääkseni ilman lääkitystäkin voi toipua.

Niin, erilaiset vertaistukiryhmät, terapia jne. ammattilaisen kanssa. Lisäksi oma halu "parantua" ja omien voimavarojen löytäminen arjessa. Vahva tukiverkosto (ystävät, perhe, sukulaiset) joka kantaa ja auttaa kun on vaikeinta. Arjen säännölliset rutiinit ja rytmi, harrastukset ja riittävä lepo.

 

[Venakko Milanna]

Niin onko mahdollista edes toipua?
Mun on niin vaikea myöntää että olenkin tosi heikko ja väsyny kun oon näytelly yli-ihmistä kaksi vuotta...
Mistä hoito alkaa?

Mitä sua masentaa? :/

 

[eksä]

Ota lääkitys.. Olen ollut samassa veneessä, pitkitin masennuksen myöntämistä ja jälkikäteen harmittaa. Lapsetkin alkoi kärsimään Nyt lääkityksellä puoli vuotta ja elämä alkaa voittaa, lapset on paljon nauravaisempia ja meillä on hauskaa.. Ei se lääkkeiden syöminen nykyään enää niin paha asia ole, -halaus-

miten se lääkitys sit ns.toimii?
En mä halua missään lääkepöllyssä elää...ja jääkö niihin koukkuun?
Itelle pystyn myöntämään,mutta että muille pitäs myöntää...HUH.
Ei kukaan varmaan edes uskois.Musta tulis hyvä näyttelijä...

SSRI-lääkkeisiin EI jää koukkuun, ja ne lopetetaan yleensä reilu vuoden päästä aloittamisesta, kun olot on olleet jo pidemmän aikaa paremmat. Ainakaan itse en ollut minkäänlaisessa pöllyssä, vaan oloni tasoittui ja koheni HUOMATTAVASTI, sekä elämänlaatuni parani. pystyin käsittelemään vaikeita asioista menemättä paniikkiin. Lääkkeet tasoittavat elämää joka suunnalta.

Rauhoittavat ovat sitten asia erikseen. Niistä ei ole kokemusta.

 

[...]

Nykyiset masennuslääkkeet eivät vaikuta keskushermostoon eli eivät aiheuta mitään huumaavaa tilaa.Ne korjaavat aivojen kemiallisia puutoksia, esim.erilaisten välittäjäaineien puutoksia.

 

[ex-masentunut]

Lääkkeitä on erilaisia. Mielialalääkityksellä korjataan kehon omaa tasapainoa. Psyykenlääkkeet taas voi sekoittaa/turruttaa, mikä kenellekin käy ja on tarpeen. Itselläni kohta vuoden ollut mielialalääkitys, ja siitä todella on apua! Terapiassa olen käynyt myös. Avun sain, kun marssin tk:hon päivsytykseen, ja totesin etten jaksa ja pelkään tekeväni lapsilleni jotakin! Siitä ohjattiin eteenpäin ja sain lääkkeet.

Rohkeutta, ja voimia! Ilman lääkkeitäkin on mahdollista toipua, mutta yleensä suositellaan lääkitystä toipumisen tueksi, jos kyse on keskivaikeasta-vaikeasta masennuksesta. Lievemmässä lääkitys ei ole välttämätön.

 

[JONSERED Karhunkantaja]

Aivokemiaa voidaan korjata lääkityksellä, eikä siitä "tule pöllyyn". Joskus lääkitys on kannattava vaihtoehto, mutta aina pitää miettiä sitä, mikä on kyseiseen tilanteeseen paras ratkaisu.

 

[akkapakka]

Täällä yks väsynyt äiti. En halua mitään lääkityksiä, enkä halua mennä selittelemään oireista lääkärille... Toivon vain, että tämä on jonkin sortin syysväsymystä/masennusta ja menisi ohi itsestään...

Ei jaksais alkaa selittelemään sukulaisille, kavereille ja tutuille omaa huonoa oloa. Tukivekosto on aika olematon; lastenhoitoa on saatavilla jonkun verran, mutta omista asioistani/olosta en voi puhua oikeastaan kenellekään..

Itselleni olen myöntänyt, että olen väsynyt ja lievästi masentunutkin. Voikohan tästä 'toipua' ilman lääkäreitä ja lääkkeitä????

 

[en tiedä]

Lääkäri kirjoitti reseptin, otan joka päivä lääkkeen. Alussa oli oireita (huimaus, hikoilu), mutta helpotti eikä enää tunnu mitään sellaista, en elä lääkepöllyssä. Olen nyt tasaisempi, en räjähdä enää pienistä, enkä ole kireä, en itke päivittäin, en ole enää niin pohjattoman uupunut. Pystyn iloitsemaan pienistäkin asioista, ja nauttimaan lapsistani. Pystyn hoitamaan kotia ja lapsiani. Mieheni ja lapseni ovat myös onnellisempia nykyään.

Hoitsu-x puhuu asiaa, minäkin yritin ensin ilman lääkkeitä, mutta.. Meillä ei ole tukiverkostoa, eikä kemiat kohdannut psykologin kanssa, en saanut nukuttua ja elämä alkoi olla todella vaikeaa.

En tarkoita ylistää lääkkeitä, eihän ne kaikille sovi. Minulle sopi.

 

[Koivunkäpy]

Itse myönsin keväällä että olen lievästi masentunut, silloin en asialle tehnyt mitään, nytpä sitten kärsitäänkin melko pahasta masennuksesta, soitin eilen psykologille ja pääsen tällä viikolla juttelemaan etä saadaan asioita eteenpäin. Viikonloppuna tuli väläys ja nyt on aika tehdä jotain asialle.
Jaksamista muillekkin asian kanssa painiville, itsellä olo helpotti jo sillä kun tunnusti että nyt ei kaikki oo kohdallaan, myös miehelle puhuin asiasta.
Yytä saa laittaa jos joku halua.

 

[vieras]

Niin onko mahdollista edes toipua?
Mun on niin vaikea myöntää että olenkin tosi heikko ja väsyny kun oon näytelly yli-ihmistä kaksi vuotta...
Mistä hoito alkaa?

Aika heikosti!!ei ne lääkkeet sua zombieksi tee!!Mikset voi niitä harkita??Kun ne ihan oikeesti auttaa =)

 

[vieras]

Lääkäri kirjoitti reseptin, otan joka päivä lääkkeen. Alussa oli oireita (huimaus, hikoilu), mutta helpotti eikä enää tunnu mitään sellaista, en elä lääkepöllyssä. Olen nyt tasaisempi, en räjähdä enää pienistä, enkä ole kireä, en itke päivittäin, en ole enää niin pohjattoman uupunut. Pystyn iloitsemaan pienistäkin asioista, ja nauttimaan lapsistani. Pystyn hoitamaan kotia ja lapsiani. Mieheni ja lapseni ovat myös onnellisempia nykyään.

Hoitsu-x puhuu asiaa, minäkin yritin ensin ilman lääkkeitä, mutta.. Meillä ei ole tukiverkostoa, eikä kemiat kohdannut psykologin kanssa, en saanut nukuttua ja elämä alkoi olla todella vaikeaa.

En tarkoita ylistää lääkkeitä, eihän ne kaikille sovi. Minulle sopi.

TÄYSI PEESI!

 

[vieras]

Täällä yks väsynyt äiti. En halua mitään lääkityksiä, enkä halua mennä selittelemään oireista lääkärille... Toivon vain, että tämä on jonkin sortin syysväsymystä/masennusta ja menisi ohi itsestään...

Ei jaksais alkaa selittelemään sukulaisille, kavereille ja tutuille omaa huonoa oloa. Tukivekosto on aika olematon; lastenhoitoa on saatavilla jonkun verran, mutta omista asioistani/olosta en voi puhua oikeastaan kenellekään..

Itselleni olen myöntänyt, että olen väsynyt ja lievästi masentunutkin. Voikohan tästä 'toipua' ilman lääkäreitä ja lääkkeitä????

Miksi tarttis selitellä???Kukaan ei edes huomaa että käyttää lääkkeitä!!ite mietiin kans että pystyisin itse parantamaan,mutta eipä onnistunu.kaduttaa etten aiemmin menny psykologille ja hankkinu lääkkeitä =(

 

[vieras]

on mahdollista! olen itse vähän samassa tilanteessa. käyn psykologilla ja se kyllä auttaa. suosittelen sinullekin! eikä lääkitys ole välttämätöntä! terapia kyllä auttaa! ota yhteyttä vaikka terveyskeskus psykologiin (ei välttämättä edes maksa mitään) liikunta ja/tai raitis ilma ovat myös lääkettä mielelle! kokeile vaikka! auttaa varmasti vaikka aika yksinkertaiselta keinolta kuulostaakin....

 

[guest]

Täällä yks väsynyt äiti. En halua mitään lääkityksiä, enkä halua mennä selittelemään oireista lääkärille... Toivon vain, että tämä on jonkin sortin syysväsymystä/masennusta ja menisi ohi itsestään...

Ei jaksais alkaa selittelemään sukulaisille, kavereille ja tutuille omaa huonoa oloa. Tukivekosto on aika olematon; lastenhoitoa on saatavilla jonkun verran, mutta omista asioistani/olosta en voi puhua oikeastaan kenellekään..

Itselleni olen myöntänyt, että olen väsynyt ja lievästi masentunutkin. Voikohan tästä 'toipua' ilman lääkäreitä ja lääkkeitä????

itse olen yrittänyt uskotella vuositolkulla että kyllä kaikki muuttuu paremmaksi, mutta ei ole muuttunut...ehkä mennyt vielä pahemmaksi. otinkin sitten asian tosissaan ja menin terapiaan mikä oli hyvä päätös. suosittelen koska elämä on liian lyhyt suremiseen! eikä kukaan leimaa hulluksi jos menet terapiaan. se kertoo vaan siitä että välität itsestäsi ja perheestäsi!

 

[vieras]

Täällä yks väsynyt äiti. En halua mitään lääkityksiä, enkä halua mennä selittelemään oireista lääkärille... Toivon vain, että tämä on jonkin sortin syysväsymystä/masennusta ja menisi ohi itsestään...

Ei jaksais alkaa selittelemään sukulaisille, kavereille ja tutuille omaa huonoa oloa. Tukivekosto on aika olematon; lastenhoitoa on saatavilla jonkun verran, mutta omista asioistani/olosta en voi puhua oikeastaan kenellekään..

Itselleni olen myöntänyt, että olen väsynyt ja lievästi masentunutkin. Voikohan tästä 'toipua' ilman lääkäreitä ja lääkkeitä????

itse olen yrittänyt uskotella vuositolkulla että kyllä kaikki muuttuu paremmaksi, mutta ei ole muuttunut...ehkä mennyt vielä pahemmaksi. otinkin sitten asian tosissaan ja menin terapiaan mikä oli hyvä päätös. suosittelen koska elämä on liian lyhyt suremiseen! eikä kukaan leimaa hulluksi jos menet terapiaan. se kertoo vaan siitä että välität itsestäsi ja perheestäsi!

Eihän kenenkään tarvitse tietää edes että käyt siellä??!!vaitiolovelvollisuus sitoo psykologia ja kukaan ei tiedä ellet itse kerro!!

 

[vierailija]

Täällä yks väsynyt äiti. En halua mitään lääkityksiä, enkä halua mennä selittelemään oireista lääkärille... Toivon vain, että tämä on jonkin sortin syysväsymystä/masennusta ja menisi ohi itsestään...

Ei jaksais alkaa selittelemään sukulaisille, kavereille ja tutuille omaa huonoa oloa. Tukivekosto on aika olematon; lastenhoitoa on saatavilla jonkun verran, mutta omista asioistani/olosta en voi puhua oikeastaan kenellekään..

Itselleni olen myöntänyt, että olen väsynyt ja lievästi masentunutkin. Voikohan tästä 'toipua' ilman lääkäreitä ja lääkkeitä????

itse olen yrittänyt uskotella vuositolkulla että kyllä kaikki muuttuu paremmaksi, mutta ei ole muuttunut...ehkä mennyt vielä pahemmaksi. otinkin sitten asian tosissaan ja menin terapiaan mikä oli hyvä päätös. suosittelen koska elämä on liian lyhyt suremiseen! eikä kukaan leimaa hulluksi jos menet terapiaan. se kertoo vaan siitä että välität itsestäsi ja perheestäsi!

Eihän kenenkään tarvitse tietää edes että käyt siellä??!!vaitiolovelvollisuus sitoo psykologia ja kukaan ei tiedä ellet itse kerro!!

joo en tarkoittanutkan että psykologi lavertelisi tietenkään kenellekään, vaan jos itse kertoo käyvänsä niin ei ole mitään hävettävää.

 

[vieras]

Minulle lääkkeet valitettavasti eivät sopineet. Olen yleensäkin herkkä sivuvaikutuksille. Useampaa merkkiä kokeiltiin. Ns. kognitiivisesta psykoterapiasta olen hyötynyt psykologin vastaanotolla.

 

[turha sittenkin]

Niin onko mahdollista edes toipua?
Mun on niin vaikea myöntää että olenkin tosi heikko ja väsyny kun oon näytelly yli-ihmistä kaksi vuotta...
Mistä hoito alkaa?

Mitä sua masentaa? :/

On ollu suhteellisen rankat kaksi vuotta.Meillä on kaksi alle 3 vuotiasta,jotka minä pääsääntösesti yksin hoidan,vaikka mieskin meidän kanssa täällä asuu.Mulla ei ole vapaa aikaa eikä harrastuksia.Tehtiin iso remontti ja koko kevään ja kesän ja vielä nyt syksylläkin minä hoidin yksin lapsia kun mies teki remonttia ja piti kyllä huolen siitä että sai myös vapaa aikaa.
Mä olen vaan uupunu ja musta tuntuu ettei mua arvosteta pätkääkään....tässä vaan jäävuoren huippu........

 

[Vierailija]

Niin onko mahdollista edes toipua?
Mun on niin vaikea myöntää että olenkin tosi heikko ja väsyny kun oon näytelly yli-ihmistä kaksi vuotta...
Mistä hoito alkaa?

Mitä sua masentaa? :/

On ollu suhteellisen rankat kaksi vuotta.Meillä on kaksi alle 3 vuotiasta,jotka minä pääsääntösesti yksin hoidan,vaikka mieskin meidän kanssa täällä asuu.Mulla ei ole vapaa aikaa eikä harrastuksia.Tehtiin iso remontti ja koko kevään ja kesän ja vielä nyt syksylläkin minä hoidin yksin lapsia kun mies teki remonttia ja piti kyllä huolen siitä että sai myös vapaa aikaa.
Mä olen vaan uupunu ja musta tuntuu ettei mua arvosteta pätkääkään....tässä vaan jäävuoren huippu........

Sun pitäis saada omaa aikaa! Vaadi miestäsi hoitamaan myös lapsia! Tee vaikka pari kertaa viikossa jotain omia asioita. Aloita joku harrastus. Sen ei tarvitse olla mikään ihmeellinen kuten riippuliito, mutta joku joka piristää. Käy yksin/kaverin kanssa jossain kuten kävelyllä tai shoppailemassa. Ei kukaan jaksa jos ei ikinä saa omaa vapaa-aikaa! Tuollaisia ajatuksia alkaa lentelemään kenen tahansa päässä jos ei saa tarpeeksi virikkeitä!