Jos olisit 21-vuotias ja tällaisessa suhteessa, eroaisitko?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Umpikujassa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Mutta mua pelottaa niin paljon... :'(
Olen yrittänyt jättää hänet muutaman kerran, mutta olemme aina palanneet yhteen.

No älä sitten eroa. Jatka samaa rataa, koska tuskin se suhde sen paremmaksi muuttuu ajan kanssakaan, päinvastoin. Mutta muista, että jokainen on oman onnensa seppä ja sinä itse olet valinnut kuinka elämäsi elät.

 
On olemassa miehiä jotka ei petä eikä lyö! Minun mies halaa joka päivä ja kertoo kuinka paljon rakastaa. Yhdessä 7 vuotta ja ikää 29-v. Kyllä sinäkin löydät vielä hyvän miehen! Nuori olet vielä. Jos luottamus menee se menee, kokemusta siitäkin, huonosta parisuhteesta. Eli eroaisin ja vaatisin parempaa!
 
Kyllä eroaisin. Sillä vaikka te nyt sen lapsen tekisitte ja vasta sen jälkeen eroaisitte, näkisit sen pettymyksen lapsen kasvoilla - yhä uudestaan ja uudestaan koko loppuelämäsi ajan. Pohjanne on hutera, vaikka suhdetta onkin kestänyt jo pitkään, ja todennäköisesti rikkonut sinun sisintäsi matkan varrella ihan liikaa.

Lapsestä täytyy kuitenkin pitää hyvää huolta, hyvinä päivinä ja huonoina päivinä.
 
Hyvässä suhteessa ei tarvitse epäröidä. Siis toki suhteeseen mahtuu ylämäkiä ja alamäkiä ja välillä toinen ärsyttää ihan suunnattomasti. Mutta kyllä mun mielestä hyvään suhteeseen kuuluu se, että siinä on kuitenkin hyvä olla.

Sä olet niin nuori vielä ja jos nyt jo asioita pohdit..
 
Joku jo sanoikin, että hae ammattiapua. Mä suosittelen kanssa. Se, että on joskus ollut pettäjän kanssa voi seurata riippakivenä seuraavaankin suhteeseen ellei asiaa käsittele itsensä kanssa loppuun. Nimimerkillä kokemusta. Ex oli patologinen valehtelija ja sen jälkeen olen epäillyt kaikkia seurustelukumppaneita että pettävät ja/tai valehtelevat, vaikka ei ole antaneet mitään aihetta epäilyyn. Ainakaan kaikki. Olen joutunut tekemään aika pirusti työtä sen eteen, että pystyn taas luottamaan.
 
Ystävällisesti: kannattaa vakavasti harkita eroa ja asioiden pohtimista vaikka sopivan luotettavan ihmisen kanssa. Ehdottomasti ei lapsia kannata hankkia tällaiseen tilanteeseen. Olet vielä nuori ja voit löytää aivan toisenlaisen parisuhteen :).
 
Tiedän, että vain minä voin tehdä tämän päätöksen, ei kukaan muu minun puolestani. Sehän se uuvuttavinta onkin.
Mä en tiedä, onko mulla siihen voimia. Vaikka sen tiedän, että ero on väistämätöntä ja paras ratkaisu: olen yrittänyt kauan, antanut mahdollisuuksia sekä miehelle että itselleni/meidän suhteellemme... Välillä se toimii todella hyvin, mutta aina on olemassa se pelko.

Ja niin... Kyse on läheisriippuvuudesta, ei siitä rakkaudesta. Mutta mistä helvetistä mä lähden tähän apua hakemaan?! Ottaako kukaan mua vakavasti?
 
Mä eroisin.

Itelläni hieman samanlainen suhde oli exään. Olin 18v kun muutin Lohjalta Tampereelle exän kans yhteen 2004 elokuun alusta. Vuos meni ihan kivasti yhessä, mitä nyt exä toisinaan sai mustasukkasuuskohtauksia, mutta niistä selvittiin kuitenkin. Olin kauheen yksinäinen, en tunrenu ketään, ei ollu kavereita, ei ketään ja vieras kaupunki jossa en osannu kunnolla liikkuu. Sit alko olee alkoholi aika isossa osassa meijän suhteessa. Exä ei oma aloitteisesti koskaan tullu mun lähelle kun asuttiin yhessä ja kerran kysyin et miks et koskaan tuu mun lähelle ja vastas ettei oo tottunu näyttää tunteita ja sori jos haittaa mut mä oon tämmönen. Ite aika paljon menin exän lähelle vaikka tiesin että se hätistää mut siitä pois sanomalla et joo, joo koitahan rauhottuu nyt. Näytti tunteensa vaan makuuhuoneessa. Joskus itkin et miks et koskaan tee mun kans mitään täälä kotonaka kun istut vaan ja katot telkkaria tai sit oot aamusta iltaan tietokoneella. sano vaan et mitä me sit mukas tehtäs, en jaksa kyllä mihinkä ulos lähtee. Ryypättiin joka viikonloppu, kaikki lomat, ulkomaanmatkoilta ei oikein muuta koskaan jääny mieleen kun baarit ja hotelli ja kaikki vapaat. Mitä enemmän alkoholi tuli kuvioihin sitä enemmän riideltiin.

Sit exä alotti salilla käynnin ja rupes syömään lisäravinteita, se oli vielä ihan hyväksyttävää. Keräs hirveen massan ja oli siis painonnostaja. Sit meni samalle salille missä nää sen kaverit kävi, sen kaverit oli aikamoisia mörssäreitä ja mitä kävikä exä sekottu piristävien kautta ihan varmasti testoon ja kasvuun. Mekin käytettiin tosiu paljon alkoa niin sitku exä tempoas kännin ja siihen päälle oli toi mömmö kuuri menossa niin vähän äijällä napsu päässä ja mää sain kärsiä. Haasto riitaa ja kaivo vanhoja juttuja esiin ja sitku suutuin niin kävi käsiks muhun, en kiellä ettenkö olis ite käyny. Toisinaan kävin myös ite käsiks. Arvosteli, puhu halveksuen mun tekemisistä ja haukku myöskin sillon kun sen kaverit oli meijän kanssa tosi usein viettämässä iltaa viikonloppusin. Sillon istuin yleensä hiljaa ja vaan kuuntelin ja keskityin ryyppää. Jossakin vaiheessa mukaan tuli huumeet, kokeilin myös ite ja siitä vasta tilanne paheni. Mää en jääny riippuvaiseks niistä kokeiluista, mut exä halus aina kaikkien bileitten aikaan vetää alkon lisäks kamaa. Sit en enää ite halunnu koskee niihin, onneks. Jos baareihinki mentiin yhessä, niin yleensä jätti mut sinne yksin ja hävis jonnekki muualle baariin kavereittesa kanssa. Osa mun kavereistaki näki kuinka mies kävi mun kimppuun jos riideltiin kun en muka koskaan tehny mitään ja kuinka hullu oon. Sit jos sanoi et just niin, mitäs ite oot tehny täällä muuta kun riehut joka saakelin päivä ja haukut mua. Exällä yleensä pimahti ja kävi päälle, sainkin aina kiitettävästi turpaani. Sillon löin myös ite ja potkin. Kävi toisinaan päälle myös selvinpäin, repi tukasta ja töni sängystä alas niin et löin pään patteriin. Kukaan ei tienny minkälainen suhde meillä on, en kertonu kellekkä. En etes vanhemmille ja käytiin siellä aika useesti. Pahaolo purkaantu aina Lohjalla käydessä, riitelin kaikkien kanssa äitin ja sisarusten, huusin, olin itkunen ja sit taas yhtäkkii hyväntuulinen. Kukaan ei epäilly mitään ja kaikki laski sen ikävän piikkiin. Aloin masentuu exän kanssa mua ei kiinostanu mikään ja sit rupesin juomaan enemmän ja sit se oliki sitä et lipsahti siihen et arkisinki joskus juotiin ja sit tapeltiin kun hullut. Exä piti ex muijaansa yhteyttä koko meijän suhteen ajan, aina lupas et lopettaa kun riideltiin siitä ja se et aina anna anteeks en tee sellasta enää. Sit alko se et halaili kaikkia vieraita ämmiä ja sit se että yhen kaverisa kanssa teki vähän väliä laivamatkoja ja niillä reissuilla oli sit kuulema pettäny mua aina. Puol vuotta meijän suhteen lopusta nukuin olohuoneen lattialla patjalla ja sit ajauduin ite siihen et petin exää ja jäin kiinni siitä kun suutelin baarissa sitä miestä. Exä paukkas paikalle ja näki et suutelin jotain toista, sain selkääni, niin sai se mieskin ja mun kaveri. Samana iltana menin kuitenkin sen miehen luo yöks ja onneks menin sain hetken etes tuntea itteni arvokkaaks. Nohin aikoihin oli itsetunto nollissa. Meijän taival exän kanssa kaatu siihen kun petin ja hyvä niin. Neljän vuoden helvetti oli ohi, vuonna 2008 keräsi kamani sieltä ja muutin kaverin luo ja meistä tuli kämppikset. Iso kiitos kaverille että jakso auttaa mua sen kaiken jälkeen :heart: .

Nyt on ihana mies rinnalla, ollaan kihloissa ja asutaan Nokialla. (Mun mies asunu täälä koko ikänsä) Esikoista ootan ja maaliskuussa 29 päivä on laskettu aika. Meijän suhteen alussa puhuin mun menneisyydestä ekaa kertaa ja voin sanoo et helpotti suunnattomasti. Mies tuki ja autto mua käymään asiaa läpi. Pikku hiljaa mun mies vaan voitti mun luottamuksen ja anto kaikkeen aikaa tottua, sit vaan huomasin et kaikki oli tapahtunu huomaamatta ja olin rakastunu. Mies oli rakastanu mua jo jonkin aikaa mutta ei ollu sanonu mitää ettei ois säikäyttäny mua pois. Nykysin oo ntodella onnellinen ja kiitollinen siitä että sain uuden paremman alun. En tienny aijemmin mitä rakkaus on, luulin tietäväni mutta sain pettyä katkerasti ja tunsin sen nahoissani. Näin myös painajaisia exästä mun ja miehen suhteen alussa ja pelkäsin että exä tekee jotain soitteli ja laitto viestejä viä sillon ja uhkaili mua. Onneks nyt on kaikki hyvin ja oon onnellinen et sevisin kaikesta. Iso kiitos kaverille ja mun nykyselle miehelle. Olin vähällä pilata mun koko elämän, mut kaveri ja mun nykynen mies pelasti mut siltä tieltä ja tässä nyt ollaan onnellisena ja rakastuneena.

Ymmrrän että ei oo helppoo lähtee. Mutta tee se ittes takia, mieti haluatko olla mielummin yksin ja onnellinen vai se että oot huonossa suhteessa ja onneton. Toki meilläki oli niitä hyviä päiviä exän kanssa, mutta aina sitäkin varjosti pelko että kohta se taas suuttuu ja lyö mua. Mutta teetpä sit niin tai näin, niin toivon sulle kuitenkin kaikkea hyvää elämääs ja niitä hyviä hetkiä. :hug: .
 
Olisin eronnut tuollaisesta suhteesta jo paljon aiemmin, mutta jos parhaillaan kaikki menisi hyvin, niin seuraavan keskinkertaisen hankalan tai sitä pahemman riidan tullessa lähtisin. Sen verran laiska luultavasti olisin, etten kuitenkaan ihan sellaisella hetkellä lähtisi, kun kaikki olisi hyvin (paitsi jos tulisi sopiva tilaisuus, kuten työpaikka toiselta paikkakunnalta tms.)..
 

Yhteistyössä