Jos mies elättää vaimon ja lapset,

Mun mielestä raha ja kotityöt/lapsien kanssa oleminen ei ole jaettavia asioita eli jos jompikumpi puolisoista elättää toisen ja lapset niin se on hänen valintansa, mutta silti puolet kotitöistä on hoidettava ja lapsien kanssa oltava ihan yhtälailla kun tämän tulottoman puolison... Mielestäni kotiäidinkin työaika on se 8-16 mikä muidenkin ja sen jälkeen kotityöt ja lastenhoito olis jaettava puoliksi...
Se ajatus on ihan persuksesta että kotiäidin työ aika on 24/7 ja miehellä on omaa aikaa kaikki se aika kun ei ole töissä...

Sä kirjoitit aikalailla sen mitä mä ajattelen kanssa. Ja ei ehkä niinkään ne kotityöt, mutta kyllä miehenkin pitää olla lasten kanssa. Jo ihan sen takia, että lapset ja isä saavat olla yhdessä.

 

No kotiäidillehän maksetaan LAPSEN kotihoidontukea, eikä mitään isän hoitotukea tai kodinhoitamisen tukea. Kyllä jokaisen miehen on osallistuttava kotitöihin yhtä paljon kuin yksin asuvana sinkkuna joutuisi tekemään. Meillä mies pesee itse pyykkinsä ja osallistuu osittain kotitöihin. Ja lasten kanssa kuuluu olla, koska se on isän ja myös lapsen OIKEUS. Itse olen leikilläni sanonut miehelle, että pitääkö meidän erota, jotta alat olemaan lapsen kanssa joka keskiviikko ja joka toinen viikonloppu. Kun palaan töihin, tulen tekemään selkeän lukujärjestyksen perheelle, johon on kirjattu myös kotityöt itse kullekin. Kotityöt kuuluvat jokaiselle, joka kotona asuu. Jotkut miehet eivät arvosta perhettä ja lapsia, vaan pitävät itsestään selvyytenä. Teepäs miehesi mustasukkaiseksi ja/tai yritä saada töitä.

 

Ei ole oikein joutua tekemään kaikki. Mutta kyllä mun mielestä on ihan ok, että kotona ollessani hoidan lasten lisäksi päivän aikana myös useimmat kotityöt. Mies tekee kyllä jotain kun tulee, mutta tulee usein myöhään ja mä arvostan enemmän sitä että saan sitten omaa aikaa tai vietetään yhteistä perheen aikaa, kuin että odottaisin sitä että mies tulee ja sitten vasta tehtäis ne kotityöt. Nehän ois pois meidän yhteisestä ajasta!
Kun olen töissä jaetaan kotityöt paljon tasaisemmin. Molemmille pitää jäädä vähän omaakin aikaa virkistäytymiseen, harrastuksiin jne ja sitten yhteistä aikaa lasten kanssa.

 

Hankalaa, jos ruvetaan laskemaan kuka on velkaa mitäkin, eikä asioita tehdä rakkaudesta.

 

Koko meidän suhteen ajan mies on ollut se joka tienaa enemmän, ja tekee fyysisesti raskaampaa työtä. Silti kotitöitä tekee ihan sen minkä ehtii, ja kokee kuitenkin sen lastehoidon enemmänkin siten että saa hoitaa ja olla lasten kanssa kun töistä pääsee tai on vapaalla.

 

Koko meidän suhteen ajan mies on ollut se joka tienaa enemmän, ja tekee fyysisesti raskaampaa työtä. Silti kotitöitä tekee ihan sen minkä ehtii, ja kokee kuitenkin sen lastehoidon enemmänkin siten että saa hoitaa ja olla lasten kanssa kun töistä pääsee tai on vapaalla.

Mistähän mä löytäisin tuollaisen miehen? :ashamed:

 

Meillä mies töissä ja mä kahden lapsen kanssa kotona. Kyllä minä tav. kotihommista teen lähes kaikki, mies tekee sitten ulkohommat, puutyöt ja muut raskaammat. Lasten kanssa mies kyllä leikkii ja häärää kun töistä tulee, mutta kyllä mä silloinkin syöttämiset ja vaipanvaihdot yms. hoidan.

 

Siis meillä on kyllä sellanen jako, että niitä kotitöitä on tehtävä, ihan siitä hyvästä että saa elättää minua ja meidän lapsia...

Huonomminkin voisi olla. Jos siis ihan sohvaperunaksi täällä rupeisi. :xmas:

 

Joka ei vietä aikaa lastensa kanssa on se joka häviää eniten...
Vaikka ei sitä koskaan itse tajuaisikaan...

 

Ap:lle :hug: . Mulla on ystävä, jonka asiat ovat juuri samalla tavalla ellei peräti huonommin . Ei uskalla jättää lastaan 2½v miehensä hoidettavaksi, kun mies ei kerta kaikkian osaa/tiedä mitä lapsen kanssa tehdä. Ystäväni onkin jo harkinnut avioeroa, kun mikään ei ole yhteistä. Ei yhteisiä harrastuksia, kavereita tai menoja. Että tällaisia todellakin on . Omakohtaista kokemusta ei ole, vaan mies osallistuu täysillä tyttäremme hoitoon. Iltaisin hoitaa itseasiassa enemmän kuin minä =) . Ja takan lämmitti tänäänkin!

 

Noinhan se tuppaa miesten mielestä menemään :kieh:

Ja mies ei elätä täysin perhettä, niin kauan kun vaimo käy aina kuun viimeinen päivä isot ruokaostokset tekemässä ja maksaa vuokrasta tasan 50% + lisäksi autopaikan B)

Onneksi kaikki tuo mennyttä aikaa kun aloitin työt
Tyhjenee se tiskikone nykyään jonkun muunkin kuin minun toimesta

 

Jos mies asuu kotona, niin miehellekin kuuluu kotityöt.

Tää on aika hyvä periaate. Meillä on tällä hetkellä vielä niin, että hoitotukiaika käytetty. Lapsi päivähoidossa, minä haen töitä. Ei vain ole löytynyt. Päivät olen siis kotona ja kasvatan mahaani. Mies käy töissä, ja osallistuu totta kai kotitöihin ja on lapsen kanssa välillä.

Tämä toimii. Sen sijaan toi, että toinen olis viikot poissa ei toimis ollenkaan meillä. Ei kumpikaan jaksaisi tollasta etäsuhdetta. Kokeiltiin vähän aikaa niin päin, että kävin töissä kaukana ja olin viikot poissa. Isä osasi kyllä hoitaa lsta ja piti huushollin pystyssä, mutta myönsi, että oli rankkaa ja mulla oli kauhea ikävä meistä ja lasta.

 

Meillä mies töidensä jälkeen istuu valmiiseen ruokapöytään, lukee lehdet, ottaa nokoset ja sitten on lasten kans ja minä pääsen sitte vaikka lenkille. Iltapuuhat lasten pesuineen ja iltapalan tekemisineen tehdään yhdessä. Kaikki tyytyväisiä eli tää sopii meille.

 

Meillä mies töidensä jälkeen istuu valmiiseen ruokapöytään, lukee lehdet, ottaa nokoset ja sitten on lasten kans ja minä pääsen sitte vaikka lenkille. Iltapuuhat lasten pesuineen ja iltapalan tekemisineen tehdään yhdessä. Kaikki tyytyväisiä eli tää sopii meille.

Siis kuka maksaa? Ilmeisesti minä, veroistani..

 

Tämä on vähän sellainen hassu juttu. Että kyllä joskus naisetkin osaavat. Tietysti ei tiedä mikä on todellisuus kun on vain toisen näkökulma mutta kun tuon "Herra100" kirjoituksia lukenut niin on kyllä siinäkin kohtuus kaukana? Kyllä kotityöt pitää jakaa mutta kyllä siinä vähän tuota elatuspuoltakin tietty pitäisi katsoa?

Hieman miesnäkökulmaa ja erilaista näkökulmaa keskusteluun. Tosin todennäköisesti leimaudun vielä pahemmaksi urpoksi kuin APn mies mutta ei voi mitään. Kerron vain miten myös voi käydä ja saatte sitten arvostella onko se reilua eli ei. Kaikki alkoi jo yli 17 vuotta sitten kun jonkun aikaa seurusteltuamme muutimme yhteen. Ensiksi vuokralle omaan yhteiseen vuokra-asuntoon. Mielestäni vähän liian kalliiseen asuntoon mutta ajattelin että jos hän sellaiseen haluaa niin kaipa hänellä on varaa sitten maksaa puolet vuokrasta. Ja heti meni pieleen. Jonkun ajan kuluttua kävi ilmi että hän oli opiskeluaikanaan viettänyt niinsanotusti täyttä elämää ja käytännössä lähes koko hänen palkkansa meni opintolainojen korkoihin ja lyhennyksiin. Opintolainoja oli noin 4 kertaa enemmän kuin minulla vaikka minä olin opiskellut pitempään. Että eletty oli. Mutta vähän ajan päästä kun lainojen lyhennykset alkoivat ja korot olivat korkealla niin minä maksoin "kaiken" eli vuokran, auton, matkat, ruoat, hänen vaatteensa ja runsaan määrän hänen ns heräteostoksiaan. Joita riitti. Tingin omista menoistani varsin paljon että sain rahat riittämään. Käytännössä minulla ei ollut omia menoja, ei harrastuksia ei mitään puhumattakaan että olisin voinut haaveilla jostakin. Siinä vaiheessa olisi hälytyskellojen jo pitänyt alkaa soida ja olisi pitänyt nostaa kytkintä. Mutta ei, jostakin syystä pidin hänestä kuitenkin. Sitten mentiin naimisiin ja ostettiin oma asunto. Ja tulonjako ja menonjako oli edelleen että hän huolehti omat lainansa ja ehkä jotain pientä ja minä sitten "loput". Jossakin vaiheessa yritin tehdä sellaisen systeemin että jaoimme laskut että minulle sinulle jne. Mutta ei toiminut. Kun hänellä palkkapäivän jälkeen oli rahaa niin sitä sitten oli ja se sitten meni. Nopeasti, melkein mihin tahansa. Aina piti jotakin ostaa. Kun sitten sovitut laskut piti maksaa niin rahaa ei löytynytkään. Mistään. Kaikki mennyt. Opin pian siihen että minun täytyi aina yrittää säästää ja varautua vaikka mihin. Aina varuillani ja varpaisillani. Tein kahta työtäkin että olisin saanut rahat riittämään ja itsellenikin jotain mutta hyvin usein kävi niin että kun kuvittelin että olin saanu vähän jotain säästettyä niin eikös vain puolisoni ollut ostanut jotakin ja minulla ei ollutkaan yhtään rahaa. No, lapsiakin sitä sitten tuli, kaikkiaan kolme. Hän halusi lapsiaan hoitaa kotona ja näin tehtiin. Tässä tilanteessa siis maksoin kaiken elämisen, lasten kulut jne kaikki. Hän maksoi lapsilisillä jne saamillaan tuloilla omaa opintolainaansa. No, se opintolaina onneksi loppui aikanaan ja kun rahaa oli enemmän niin hän halusi jäädä lasten kanssa kotiin. Ja jäikin. Maksumiehen osani siis jatkui. Tietysti hän hoiti lapset ja kodin mutta kyllä tuollaiset puskista tulleet pikahankinnat vähän ottivat nuppiin. Otetaan vaikka esimerkkinä niin vähintään kerran vuodessa koko taloon piti ostaa uudet verhot. Ja paljon sellaista tavaraa jonka minä luokittelen osastoon tarpeetonta tavaraa. Minä yritin säästää omistani edelleen mutta kaikki raha meni. No, sitten hän halusi töihin. Valitettavasti vain sopiva työpaikka oli kovasti kaukana. Mutta siihen hän halusi. Koska matka on pitkä niin piti tietysti olla hyvä auto alla. En kehtaa edes sanoa kuinka hyvä mutta hyvä. Tuon tasoinen jolla minä olin ajanut vuosikaudet parhaimmillaan 30.000 kilometriä vuodessa öin ja päivin työn merkeissä ei kelvannut. Parempi piti olla. Hirveetä syyllistämistä että minä haluan hänen kuolevan huonossa autossa maantiellä työmatkalla. Eli hän sitten sai autonsa. Valitettavasti kun hänen palkkansa on mikä on niin se vain johti tilanteeseen jossa lähes koko hänen palkkansa menee työssäkäynnin kustannuksiin. Maksimissaan 200 euroa jää kun vähennetään autolaina + auton kulut + polttoaineet + muut välttämättömät kuten ruoka työpäivinä. Jos lasketaan vaatteet, meikit yms ("Pitäähän töissä olla hyvän näköinen!") niin lopputulos on noin nolla. Lasten elatukseen ei jää mitään eli hän ei siten siihen osallistu. Paitsi lapsilisillä mutta nekin hän laskee omaksi tulokseen ja käyttää niitä sen mukaan. Hän on nyt olla töissä noin puolitoista vuotta. Ja koska hän käy töissä niin hänhän saa omalla palkallaan ostaa mitä haluaa. Ja ostettu onkin. Mistään ei koskaan keskustella että tarvitaanko tai ostetaanko, hän vain ostaa. Ja luottokorttejahan pitää olla. Ja useampi niitä onkin. Mutta puolentoista vuoden jälkeen tilanne on se että hänellä on lähes kaikki luottokortit limiitissä, lisäksi on tililuottoja ja muuta. Yhteensä vähintään 5000 mutta taitaa olla yli 6000 euroa. Niin että kohta ollaan taas siinä mistä aloitettiin kun maksoin hänen opintolainansa. Kun eihän hän pysty käteen jäävillä max 200 eurolla noita maksamaan. Mutta mitä sanotte, onko reilua ja kohtuullista?

Vielä vähän jos tuli vähän väärää tietoa. Siis puolisoni hoitaa ostamiset jne mutta kyllä se olen minä joka maksan lasten vaatteet, ruoat, pyörät, harrastukset jne kaiken mahdollisen. Asunnon, autot, huollot, kodinkoneet jne jne. Mahdolliset lomamatkat ja muut. Lapsilistä tietty osa menee lapsillekin asti joskus onneksi. Mutta kyllä se tietty kun itselle ei kohtalaisesta palkasta yhtään mitään käteen jää ja sitten puoliso voi esimerkiksi ihan ilman mitään laittaa 100 euroa siihen että lähtee ystävien kanssa teatteriin jne jne. Joskus toivoisi että minullakin olisi mahdollisuus mutta ei. Valitettavan usein käy niin että palkkani on laitettu menemään jo ennen palkkapäivää. Mitään sananvaltaa minulla ei ole siihen mihin rahat käytetään jos puoliso jotakin haluaa. Tai yleensä ostaa jotakin ilman mitään sen kummempia. Tässä vielä erona sellainen että minä olen melko köyhistä oloista ja tyydyn aika vaativattomaankin. Mutta vaimon mielestä vähän karrikoiden "salaatti ei ole mitään ilman mustia oliiveja". Vähän karrikoiden mutta kuvastaa ajattelutapojen eroja siitä mikä on välttämätöntä ja mikä taas ei.

Siis kyllähän minäkin tuollaisen postimyyntikiellon olen laittanut. Montakin kertaa... Riidathan meillä ovat rahasta jo monta kertaa riideltykin. Vuosien mittaan... Mutta kun näkemykset rahan käytöstä vain ovat niin kovin erilaiset niin vaikeaa on... Ihan niin paha tilanne ei ole kuin 109 kertoi mutta voisi meillä olla kyllä mielenkiintoista. Itsekin akateeminen ja kohtalaista palkkaakin saan mutta kun mikään ei tunnu riittävän. Aina on ostettava jotakin uutta. Hyvä mies minä en ole. Suomalainen puhumaton jörö. Hellyyttä ja hellittelyä yritän mutta vähän niin ja näin. Kotitöitäkin voisin varmasti enemmän tehdä. Lapsia voisin enemmän hoitaa, tunnen sanomatonta syyllisyyttä siitä että joudun tekemään niin paljon töitä perheen elatuksen eteen että en ehdi olla tarpeeksi lasten kanssa. Jossakin vaiheessa laskin että itse asiassa vaikka en saisi puolisoltani elatusapua lapsista lainkaan niin silti jos lapset jäisivät minulle ja saisin lapsilisät käyttööni niin minulle itse asiassa jäisi erotilanteessa enemmän rahaa käyttööni kuin nyt. Turhia menoja tippuisi paljon pois ja saisin itse päättää menoistani ilman yllätyksiä. Olen kyllä miettinyt monta monta kertaa...

 

kyllä' se vaan kuulkaa niin on, että jos mies elättäis mut ja lapset, ja mä saisin olla vain kotona niitä hoitamassa, niin en kyllä viitsisi vaatia miestä tekemään enää kotitöitä. no sen verran että puut hommais ja pienis metsästä ne pihalle pinoon. mutta kyllä mä talon osaan lämmittää. mutta siivoukset ja ruuanlaitot, pyykinpesut ja sellaiset kyllä joutaa se kotona oleva tekemään. ja se lapsen hoito ei ole töitä, ja eiköhän siihen jokainen isä osallistu voimiensa mukaan.

 

kyllä' se vaan kuulkaa niin on, että jos mies elättäis mut ja lapset, ja mä saisin olla vain kotona niitä hoitamassa, niin en kyllä viitsisi vaatia miestä tekemään enää kotitöitä. no sen verran että puut hommais ja pienis metsästä ne pihalle pinoon. mutta kyllä mä talon osaan lämmittää. mutta siivoukset ja ruuanlaitot, pyykinpesut ja sellaiset kyllä joutaa se kotona oleva tekemään. ja se lapsen hoito ei ole töitä, ja eiköhän siihen jokainen isä osallistu voimiensa mukaan.

Älä älä, nyt kuule tulee lunta tupaan ja rajusti...

 

kyllä' se vaan kuulkaa niin on, että jos mies elättäis mut ja lapset, ja mä saisin olla vain kotona niitä hoitamassa, niin en kyllä viitsisi vaatia miestä tekemään enää kotitöitä. no sen verran että puut hommais ja pienis metsästä ne pihalle pinoon. mutta kyllä mä talon osaan lämmittää. mutta siivoukset ja ruuanlaitot, pyykinpesut ja sellaiset kyllä joutaa se kotona oleva tekemään. ja se lapsen hoito ei ole töitä, ja eiköhän siihen jokainen isä osallistu voimiensa mukaan.

Älä älä, nyt kuule tulee lunta tupaan ja rajusti...

joo, niin varmasti tulee, mutta tää on mun mielipide. jokainen toki tekee elämässään niin kuin haluaa. jos haluaa tästä itselleen ongelman tehdä ja kulkee ja nalkuttaa sen ukon perässä että tee tee ja tee. kyllä kuulkaa pääsee paljon helpomalla kun tekee itse, ne työt kun tulee melkeis sillä aikaa tehltyä kun nalkuttaa sille ukolle. voihan olla että sitä ajattelis erilailla asioista. jos olis itse palkansaaja ja mies myös. mutta tässä maanviljeliän asemassa sitä huomaa monia asioita. kun joutuu itse tekemään kaiken sisällä, hoitamaan lapset ja vielä karjan navetassa, siihen tosi ukko joutuu osallistumaan pitkin hampain. ei miestä joka tekee pitkää päivää aamu 5.30- 20-24 illalla välilin viitsi enää vaatia kotitöihin.

 

Ap voisi ehdottaa että hän menee töihin ja mies jää kotiin ja kysyä hoitaisiko mies tuossa tapauksessa kaiken lapseen ja kotiin liittyvän niin että ap saisivain nukkua viikonloput.

 

vaikka perhettänikin elätin omalla äitiyspäivärahallani aikanaan, niin oli luonnollista että miehen työ oli se leipätyönsä ja minun työni oli ne kodin pikkuaskareet, siivous, ruuanlaitto yms. Mies on aina käynyt kaupassa jopa enemmän kuin minä ja pihatyöt on olleet yhteistä hyötyliikuntaa eikä pakkopullaa. mies tekee autojen pikkuhuollot aina.
lastenhoidosta ja lasten kanssa olemisesta ei ole tarvinnut tapella, mutta mies ei ole tarvinnut nousta ylös yöllä niin kauan kuin kotona olin eikä se imetys olisi onnistunutkaan. Mutta jos en olisi imettänyt niin kyllä se kokonainen yöuni sille olisi kuulunut joka ei päivällä työpaikallaan pystynyt päivätorkkuja ottamaan tai edes sohvalle pitkäkseen käymään.
en olisi voinut kuvitella että olisin työpäivän jälkeen alkanut vaatimaan miestä siivoamaan tms kun itse päivän olin kotona ja minulla oli jopa aikaa lasten kanssa käydä perhekerhossa, kaupungilla ja jopa katsoa telkkariakin ja lukea päivällä kaikessa rauhassa.

 

Onneksi asia ei meillä ole noin...
mä menisin töihin kun vain saisin niitä...

 

mua niin raivostuttaa tuo ajattelu ja se että jopa naiset näin ajattelee..et jos ukko käy töis ni hänellä on oikeus omaan aikaan ja rentoutumiseen..mis helvetis se mun rentoutuminen..voin kertoo et muutaman uhmaikäsen lapsen kotona hoito on kaukana rentoutumisesta...sanoinki ukolle ku sanoin et hän elättää meidät, et en tarvitse penniäkään sun rahoistas..pidä hyvänäs..minä pärjään kyllä.ja sitten se etä häntä pitää hoivata ja helliä..sängyssä muhun ei ees kosketa ellei asento sitä vaadi..ei mitää suukkoja haleja..seksi muuttunu sellaseks et minä annan hän ottaa ja jos minä saan ni mahollisimman nopeesti ja vähä sinnepäin..ja jos näytän pitkää naamaa ni olen kiittämätön!

 

mua niin raivostuttaa tuo ajattelu ja se että jopa naiset näin ajattelee..et jos ukko käy töis ni hänellä on oikeus omaan aikaan ja rentoutumiseen..mis helvetis se mun rentoutuminen..voin kertoo et muutaman uhmaikäsen lapsen kotona hoito on kaukana rentoutumisesta...sanoinki ukolle ku sanoin et hän elättää meidät, et en tarvitse penniäkään sun rahoistas..pidä hyvänäs..minä pärjään kyllä.ja sitten se etä häntä pitää hoivata ja helliä..sängyssä muhun ei ees kosketa ellei asento sitä vaadi..ei mitää suukkoja haleja..seksi muuttunu sellaseks et minä annan hän ottaa ja jos minä saan ni mahollisimman nopeesti ja vähä sinnepäin..ja jos näytän pitkää naamaa ni olen kiittämätön!

töitä on periaatteessa pakko tehdä elääkseen,jos ei aio ihan vaan yhteiskunnan tuilla elellä, mutta lapsia ei riesakseen ole pakko tehdä. Kotonakaan ei ihan pakko ole olla vaan voi yrittää haeskella jotakin töitä jos arvelee siellä helpommalla pääsevänsä. mutta sen jälkeen voikin miettiä että mikä uravalinta ja valinta yleensä meni elämässä oikein.
Asennekin jonkunverran vaikuttaa elämässä selviämiseen,myös ja nimenomaan henkisesti.

 

Tossa alkuperäisen viestissä en tajua MIKSI pariskunta ylipäätään on yhdessä jos elämä on jo loppunut. Mies makaa kotona nukuen tai on aina poissa. Haloo? Eikö mies välitä lapsistaan, miski niitä on tehty? Onko ollut pakkoavioliitto vaimon kanssa jos ei pätkääkään välitä tai tue missään?
Kaipa tällaistakin elämää sitten jossain vietetään.

 

töitä on periaatteessa pakko tehdä elääkseen,jos ei aio ihan vaan yhteiskunnan tuilla elellä, mutta lapsia ei riesakseen ole pakko tehdä. Kotonakaan ei ihan pakko ole olla vaan voi yrittää haeskella jotakin töitä jos arvelee siellä helpommalla pääsevänsä. mutta sen jälkeen voikin miettiä että mikä uravalinta ja valinta yleensä meni elämässä oikein.
Asennekin jonkunverran vaikuttaa elämässä selviämiseen,myös ja nimenomaan henkisesti.

Nyt huokaan syvään. Erittäin tervehenkistä ajattelua.