Jos "maalainen" muuttais Helsinkiin, minne kannattais muuttaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kaukana Kehä III:sta
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
on ehdottomasti loistava alue ympäristöineen. Lasten kannalta kannattaa miettiä kouluja..eli keskusta alueella on parhaat koulut ja jos lapset harrastaa paljon niin myös harrastuksiin lyhyet matkat. Riippuu niin elämäntyylistä. Minä pidän siitä että lapsemme saavat olla hyvässä koulussa ja että kotiovelta on lyhyet matkat joka paikkaan. Ja ne jotka eivät ole asuneet koskaan Kalliossa eivät todella tiedä mitään...puhuvat jotain legendaa josta ovat lukeneet/kuulleet. Kalliolaisuus on lähes elämäntapa, pieni yhteisö jossa kaikki ovat tasavertaisia ja "tuntevat toisensa", kuin pieni kylä kaiken keskellä. Paljon kulttuuria, vihreitä elämänarvoja..harrastuksia, puistoja ja merenrantakin lähellä.
 
Ehdottomasti kannattaa asua helppojen yhteyksien päässä työpaikasta. Lyhyeenkin matkaan voi saada tuhrattua paljon aikaa kaupungissa. Me asuttiin Itä-Helsingissä ja Oulunkylässä ennen lapsia, molemmissa kyllä viihdyttiin.
 
Mun äiti asuu Viikissä, siellä uudella puolella, ja se on todella kivaa aluetta, ei myöskään mikään halvin hintatasoltaan, mutta itsekkin voisin siellä asua jos muuto tulisi eteen, enkä haluaisi jäädä nykyisellä paikkakunnalle.
 
[QUOTE="vieras";25450954]on ehdottomasti loistava alue ympäristöineen. Lasten kannalta kannattaa miettiä kouluja..eli keskusta alueella on parhaat koulut ja jos lapset harrastaa paljon niin myös harrastuksiin lyhyet matkat. Riippuu niin elämäntyylistä. Minä pidän siitä että lapsemme saavat olla hyvässä koulussa ja että kotiovelta on lyhyet matkat joka paikkaan. Ja ne jotka eivät ole asuneet koskaan Kalliossa eivät todella tiedä mitään...puhuvat jotain legendaa josta ovat lukeneet/kuulleet. Kalliolaisuus on lähes elämäntapa, pieni yhteisö jossa kaikki ovat tasavertaisia ja "tuntevat toisensa", kuin pieni kylä kaiken keskellä. Paljon kulttuuria, vihreitä elämänarvoja..harrastuksia, puistoja ja merenrantakin lähellä.[/QUOTE]

Keskiolutkuppila, thaihieromo, piritori, kebabpitseria, seksiliike, lauma öriseviä alkoholisteja, keskiolutkuppila jne...
 
[QUOTE="vieras";25451082]Keskiolutkuppila, thaihieromo, piritori, kebabpitseria, seksiliike, lauma öriseviä alkoholisteja, keskiolutkuppila jne...[/QUOTE]

Mitä haittaa noista on? Juopot pitävät huolen omista asioistaan ja on erinomaisen näppärää, että olutta ja kebabia saa lähistöltä.
 
[QUOTE="vieras";25451309]Mitä haittaa noista on? Juopot pitävät huolen omista asioistaan ja on erinomaisen näppärää, että olutta ja kebabia saa lähistöltä.[/QUOTE]

Eihän juopot juoppoa häiritse...
 
No näin Itä-Helsinkiläisenä voisin suositella Kulosaarta, Laajasaloa, Marjaniemeä, Vartiokylää, Mellunkylää, Myllypuron pientalo-aluetta, Landbota ja Karhusaarta ainakin.
 
[QUOTE="joku";25451450]No näin Itä-Helsinkiläisenä voisin suositella Kulosaarta, Laajasaloa, Marjaniemeä, Vartiokylää, Mellunkylää, Myllypuron pientalo-aluetta, Landbota ja Karhusaarta ainakin.[/QUOTE]

Idässä voi suositella vain Kulista, Jollasta, Tammisaloa ja Marjista.
 
1. Älä usko palstaa, vaan googlaile paljon muitakin palstoja ja ennen kaikkea KÄY PAIKAN PÄÄLLÄ. Tällä palstalla moni kehuu hirveitä lähiöitä, vain koska sattuvat itse asumaan niissä.

2. Oman tuntumani ja kokemukseni mukaan mukavia alueita Helsingissä ovat esim. Kumpula, Koskela, Käpylä, Viikki, Munkkiniemi, Munkkivuori, Laajalahti.

3. En ikinä muuttaisi: Malmi, Kontula, Mellunmäki, Itäkeskus, Tapulikaupunki, Malminkartano, Jakomäki, Roihuvuori, Kannelmäki, Sörnäinen
 
[QUOTE="vieras";25450954]on ehdottomasti loistava alue ympäristöineen. Lasten kannalta kannattaa miettiä kouluja..eli keskusta alueella on parhaat koulut ja jos lapset harrastaa paljon niin myös harrastuksiin lyhyet matkat. Riippuu niin elämäntyylistä. Minä pidän siitä että lapsemme saavat olla hyvässä koulussa ja että kotiovelta on lyhyet matkat joka paikkaan. Ja ne jotka eivät ole asuneet koskaan Kalliossa eivät todella tiedä mitään...puhuvat jotain legendaa josta ovat lukeneet/kuulleet. Kalliolaisuus on lähes elämäntapa, pieni yhteisö jossa kaikki ovat tasavertaisia ja "tuntevat toisensa", kuin pieni kylä kaiken keskellä. Paljon kulttuuria, vihreitä elämänarvoja..harrastuksia, puistoja ja merenrantakin lähellä.[/QUOTE]

Kallio on ihan hirveä alue ja en missään nimessä kasvattaisi lapsiani siellä. Itsellemme olemme valinneet lapsiystävällisen asuinalueen.
 
Minä muuttaisin Espooseen... Kalliossa oli aikoinaan ihana asua, mutta perheellisenä en sinne muuttaisi enää. Pienellä budjetilla kannattaa katsella myös pk-seutua laajemmin, koska kantakaupunkiin ei taida rahkeet riittää, enkä ehkä sitä suosittelisikaan maalaisperheelle. Pk- seudulla on hyvä julkinen liikenne, aikaa saa siihenkin menemään riippuen mistä mihin menee, mutta sellaista se on kaupungeissa.
 
Työmatkat ja reitit kannattaa kartoitaa. Pienikin matka voi olla julkisilla ajassa pitkä koska esim. poikittaislinjat on surkeita.
Läheltä työpaikkaa on paras mutta jos on esim. palvelu ,sosiaalialalla kannattaa jättää jonkin verran "hajurakoa " työpaikalle.
Itä Helsinkiin en muutaisi ikinä länteen radan varteen tai sit Espooseen .
 
[QUOTE="vieras";25451550]1. Älä usko palstaa, vaan googlaile paljon muitakin palstoja ja ennen kaikkea KÄY PAIKAN PÄÄLLÄ. Tällä palstalla moni kehuu hirveitä lähiöitä, vain koska sattuvat itse asumaan niissä.

2. Oman tuntumani ja kokemukseni mukaan mukavia alueita Helsingissä ovat esim. Kumpula, Koskela, Käpylä, Viikki, Munkkiniemi, Munkkivuori, Laajalahti.

3. En ikinä muuttaisi: Malmi, Kontula, Mellunmäki, Itäkeskus, Tapulikaupunki, Malminkartano, Jakomäki, Roihuvuori, Kannelmäki, Sörnäinen[/QUOTE]

Olet rasisti ja mistä lähtien Laajalahti on kuulunut Helsinkiin?
 
Puistolan vanha puoli on Helsingin ihanin pientaloalue. Me saatiin täältä viime vuonna hyväkuntoinen rivari (4h+k+sauna) vähän päälle 200 000.

No jos tuo oli noin 100m2 niin hintahan on käsittämätön noin 2000e/m2! Ensin luulin, että toi on HITAS, mutta niitäkään ei saa noin halvalla.

Uskallan väittää, että olette ostaneet Helsingin halvimman ikinä myydyn hyväkuntoisen rivarin! Onneksi olkoon!
 
Alkuperäinen kirjoittaja kiinteistöprinsessa;25452018:
No jos tuo oli noin 100m2 niin hintahan on käsittämätön noin 2000e/m2! Ensin luulin, että toi on HITAS, mutta niitäkään ei saa noin halvalla.

Uskallan väittää, että olette ostaneet Helsingin halvimman ikinä myydyn hyväkuntoisen rivarin! Onneksi olkoon!

Aika halpojahan nuo näyttävät olevan, mut ei kuitenkaan 200 kiloon.

Haku | Oikotie
 

Yhteistyössä