S
syksyllä töihin
Vieras
Kertokaa kokeneemmat emot, miten lapsi pärjää päiväkodissa, jos ei osaa vielä kävellä. Onko pienimmät jotenkin omissa "lokeroissaan", ettei isommat juokse ylitse tai muuten pääse vahinkoja sattumaan. Onko pienimmille lapsille enemmän hoitajia per porukka vai kuinka se mahtaa mennä. Esikoiseni menee syksyllä 1v3kk ikäisenä p-kotiin ja huolestuttaa tuo kävelyhomma. Nyt on 9kk eikä ryömi edes vielä muuten kuin ympyrää lattialla.
Toinen asia on tuo syöminen. Pitääkö siellä osata syödä itse vai riittääkö hoitajilla aikaa syöttää pienimpiä. Olen kuullut vain huhuja, ettei niillä hoitajilla riitä tarpeeksi aikaa noille pienimmille :'(
Kaipaisin nyt rohkaisun sanoja kun pikkuiseni joutuu hoitoon menemään ja vielä vuoropäiväkotiin, kun molemmat tehdään vuorotöitä. Toki yritämme mahdollisimman paljon sumplia työvuoroja niin, ettei iltoja tai viikonloppuja tai varsinkaan öitä tarvitsisi pienen hoidossa olla. Ja että hoitopäivätkään eivät olisi ainakaan alussa pitkiä. Kertokaa, miten teillä on päiväkotiin meno onnistunut tuon ikäisellä! Kaikkia kokemuksia, hyviä ja huonoja haluaisin lukea. Olkaa kilttejä ja vastatkaa. Olen NIIN huolissani jo etukäteen. :ashamed: :'(