Lapseni kannatti Irakin sotaa.
Kun Bagdadia pommitettiin kolme vuorokautta yötä päivää ja tuhansia ihmisiä kuoli, lapseni oli liimautuneena päiviä television ääreen ja tuntui suorastaan nauttivan tilanteesta.
Usan pidättämien Irakilaisten vankien kidutusten tullessa ilmi, hän vaikutti jostain syystä entistä onnellisemmalta ja kun Usan hallinto laillisti vangitsemiensa ihmisten kidutuksen, hänen reaktionsa oli suoranainen euforia.
Vuosien päästä, Usan käyttämien ammusten köyhdytetyn uraanin aiheuttaessa syntyvissä Irakilaisissa lapsissa epämuodostumia, aloin epäillä hänen mielenterveytensä tilaa ja lopullisen varmuuden hänen psykopatiastaan sain kun hän aivan tosissaan kertoi kuinka Usan aiheuttamien sotien seurauksena alkanut Euroopan pakolaiskriisi vain helpottaisi myös maamme huutavaa työvoimapulaa ja 32 000 Ruotsin lähettämää nuorta miestä antaisivat maamme rappeutuneelle geenipoolille piristysruiskeen ja maamme nuorisolle tekisi vain hyvää tutustua vieraisiin kulttuureihin heidän avullaan mukavien peli-ja ruokahetkien kanssa.
Yritin aikani hakea hänelle apua mielenterveyspalveluista, mutta apua löytämättä, kunnes hän vuosien syrjäytymisen jälkeen törmäsi samoin ajatteleviin yksilöihin netin ihmeellisessä maailmassa ja ajautui politiikkaan.
Nyt lapseni toimii aktiivisesti kokoomusnuorten parissa ja ajaa aktiivisesti lisämaahanmuuttoa maahamme ja skitsofreenikkona myös vihervasemmistonlaisten Rasmus ryhmässä ajamassa samaa päämäärää, joskin vedoten nyt joihinkin jakamattomiin ihmisoikeuksiin ja kansainvälisiin lakeihin.
Lapseni on kuitenkin mielisairaanakin minulle rakas ja vaikka hänen päämääränään näyttää olevan suomalaisen elämäntavan tuhoaminen puoluekannasta huolimatta, syytän itseäni vain siitä, että abortointi tehtiin vasta vuonna 2022 helpommaksi, enkä ehtinyt tehdä hänen kohdallaan lopullista ratkaisua riittävän ajoissa.
