Jos kumppanillasi olisi luonaan asuva lapsi, ja asuisitte yhdessä...

["Vieras"]

Osallistuisitko tai haluaisitko osallistua lapsen hoitoon ja lapsesta huolehtimiseen? Vai kokisitko sen vastenmieliseksi?

 

["joo"]

kokisin että minulla on velvollisuus osallistua, jos otan kumppanin, jola on lapsi.

tosin ehkä en ajattelisi näin, jos minulla ei olisi kokemusta vielä lapsista.

Ja toisaalta eivät kaikki biologiset isätkään tee mitään lastensa kanssa.

 

[Anatolia]

Jos ottaisin miehen, jolla on lapsi, niin lapsi olisi osa perhettä ja tottakai osallistuisin myös ko. lapsen hoitoon ja kasvatukseen.

Mutta en usko, että ottaisin miestä, jolla on luonaan asuva lapsi edellisestä suhteesta.

 

[Jarnuska harmaana]

Siis jos asuisin yhdessä miehen ja hänen lapsensa kanssa? No tietenkin osallistuisin, itsehän olen silloin päättänyt lapsen elämääni ottaa. Ja samaa odottaisin myös mieheltä.

 

[Utelias..]

Jos ottaisin miehen, jolla on lapsi, niin lapsi olisi osa perhettä ja tottakai osallistuisin myös ko. lapsen hoitoon ja kasvatukseen.

Mutta en usko, että ottaisin miestä, jolla on luonaan asuva lapsi edellisestä suhteesta.

Saanko mä utsia, miksi noin?

 

["elli"]

Lapsi kuuluisi "kauppaan" eli tottakai osallistuisin.

 

[Aurinkokunta]

Tottakai mie osallistuisin, eihän se luona asuva (tai edes ex-puolison luona asuva lapsi) voisi tulla yllätyksenä, toivottavasti ainakaan.
Eli haluaisin toki olla jonkunlainen osa lapsen elämää, vaikka hän virallisesti asuisi toisella vanhemmallaan ja kävisi vaan tapaamassa toista vanhempaa luonamme.

 

[jhfsjsf]

No meillä on tuo tilanne ja mä sitä lasta varmaan enemmän olen hoitanut kuin äitinsä ja isänsä ikinä. Mä voisin hoitaa lapsen vaikka yksinkin, ihan sama kenestä se on lähtöisin mutta mä en halua sille mitään lastenkotielämää mihin se olisi joutunut jos ei meille olisi tullut kun äitinsä on kykenemätön huolehtimaan edes itsestään. En mä ymmärrä miksi pitää jaotella meidän lapset/mun lapset/sun lapset.

 

[Anatolia]

Saanko mä utsia, miksi noin?

Ajatus sellaisesta uusperhekuviosta ei vaan tunnu yhtään mun jutulta. Sun lapset, mun lapset, ja ehkä lisäksi vielä meidän lapset. En haluaisi sellaista. Tai niin ainakin nyt ajattelen, ajatukset voi toki muuttua ja yleensä muuttuukin ajan myötä ja tilanteiden muuttuessa.

 

[zenn]

Mä olen myös samaa mieltä, että lapset kuuluu kauppaan mukaan ja suhteen tulee olla vakaa tuossa tilanteessa. Hoitaisin lasta kuin omaani ja mahdollisen eron sattuessa (suhteen pituudesta riippuen ja suhteesta lapseen) pitäisin yhteyttä lapseen. Oli lapsi oma tai ei, hänen hyvinvoinnista tulee pitää huolta.

 

["Vieras"]

Mä olen myös samaa mieltä, että lapset kuuluu kauppaan mukaan ja suhteen tulee olla vakaa tuossa tilanteessa. Hoitaisin lasta kuin omaani ja mahdollisen eron sattuessa (suhteen pituudesta riippuen ja suhteesta lapseen) pitäisin yhteyttä lapseen. Oli lapsi oma tai ei, hänen hyvinvoinnista tulee pitää huolta.

En muuten ymmärrä niitä, jotka eron tullessa ei enää yhtäkkiä muistakaan lasta eikä pidä tähän mitään yhteyttä. Ei se mun mielestäni ole oikein... Enkä koe sitä hyväksi toimintatavaksi. Lapsihan hämmentyy siinä ja kai siinä lapsen mielessä saattaa muitakin ajatuksia käydä... Jos täällä on joku, jonka mielestä tollanen toiminta on ihan ok, niin mä kuulisin mielelläni, että miksikä niin. Siis en siksi, että haluaisin tuomita tai riidellä, mutta kiinnostaa nyt ylipäätään, miksi ihmiset toimii kuten toimii.

 

[54erdf]

:O En ottaisi sellaista, jolla on jo lapsi. Tai aika erikoinen tilanne pitäisi olla... Voihan niitä olla kaikenlaisia... Mutta siis ihan heti kättelyssä en harkitsisikaan. Olen kyllä sitä mieltä, että jos tuohon tilanteeseen ryhtyy, niin asia on hyväksyttävä, että toisella on lapsi, joka tulee olemaan osa tämän henkilön arkea moooooooonta vuotta. Ei sitä nyt voi olla noteeraamattakaan. Kyllä tällaisessa tapauksessa on osattava osallitua siihen yhteiseen arkeen. Mitä jos kyseessä olisi vaikka koira, niin suostuisitko ikinä vaikka ulkoiluttamaan, ruokkimaan, tai rapsuttamaan sitä? Lapsi ei ole koira, mutta kyllä minä ainakin varmaan osaksi suostuisin huolehtimaan. Tykkään siis kyllä koirista ja on ollutkin koiria, mutta itselleni en sellaista nyt juuri hankkisi... Jos kuitenkin puolisolla tällainen olisi, niin kyllä minä sen hoidossa avustaisin. Ensisijaisesti on kyllä omistajan vastuulla, mutta osallistumisesta sen hoitoon isoa ongelmaa tulisi...

 

[...]

Ajatus sellaisesta uusperhekuviosta ei vaan tunnu yhtään mun jutulta. Sun lapset, mun lapset, ja ehkä lisäksi vielä meidän lapset. En haluaisi sellaista. Tai niin ainakin nyt ajattelen, ajatukset voi toki muuttua ja yleensä muuttuukin ajan myötä ja tilanteiden muuttuessa.

Mä kokeilin kerran, olin lopulta lasten bg-vanhempien ilmanen lastenpiika ja parhaillaan yhteisten tapaamisten aikaan. Päätin, etten enään ikinä alkaisi tapaillakkaan miestä jolla lapsia. Puhuttiin kerran oman miehen kanssa siitä, mitä jos hällä ois ollu ja alkuun se oudoksu mun kantaa, olihan mulla lapsia itelläni. Ajanmyötä kyllä on keksinyt mitä oon tarkottanu, kun ollaan juteltu, että ei helkkari toimi näin, kun monta aikuista kahdessa paikassa koittaa säätää lasten kanssa, eritahtiin ja vihanpitoa on.
Mä en tiedä mitään niin kamalaa kun vittumainen bg-äiti. Etenkin jos isä välittää lapsistaan. Kerran on meilläkin ratkastu kaaos mun kommentilla, että mites luulet että käy, jos lähdetään puimaan huoltajuushommia käräjille. Ei lähdetty, tuli aikamoinen järki hommaan kun riitaa haluava osapuoli huomasi, että oma homma ei ois menny läpi ja lasku ois tullu perästä.