Toggle sidebar

Jos jää leskeksi, ja on tiennyt asian jo vuoden ennen sitä, niin kauanko ihmisen kuuluu olla yksin sen jälkeen?

Vastaa
Heili Karjalasta

Heili Karjalasta

Aktiivinen jäsen
06.01.2006
10 581
0
36
Tuli vaan mieleen tuosta avauksesta, joka minua koski.

Itse ennätin olla sinkkuelämässä kiinni, leskenä ja pienen lapsen yyhoona siis 22 vuotiaana n. 2,5 vuotta. Ilmeisesti se ei sitten ollut riittävä aika joidenkin mielestä. =)

Kaiken sen lisäksi olen tainnut mokata pahastikin kun olen löytänyt 2 v 1kk sitten uuden miehen ja saamassa hänelle toista lasta. Yhteinen talo jne löytyy myös.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Heili Karjalasta:
Tuli vaan mieleen tuosta avauksesta, joka minua koski.

Itse ennätin olla sinkkuelämässä kiinni, leskenä ja pienen lapsen yyhoona siis 22 vuotiaana n. 2,5 vuotta. Ilmeisesti se ei sitten ollut riittävä aika joidenkin mielestä. =)

Kaiken sen lisäksi olen tainnut mokata pahastikin kun olen löytänyt 2 v 1kk sitten uuden miehen ja saamassa hänelle toista lasta. Yhteinen talo jne löytyy myös.
Click to expand...


Höpöhöpö ja tiedät sen itsekin =)

Mitä ja ketä sinun pitäisi odottaa???


Lisään vielä, että ennenmuinoin taisivat vuoden surra puolisoaan ennen uusien suhteiden aloittamista, jos tuolla nyt on väliä??

Äitini jäi aikoinaan leskeksi (28v mahtoi olla) ja jos oikein muistan niin isä ei ollut vielä haudassa, kun uudet sulhot oli jo yötä - se oli |O |O |O |O |O
 
Eiköhän se ole jokaisesta ihmisestä itsestään kiinni ja siitä mitä elämä tuo eteen eli tuleeko uusi kumppani missä vaiheessa vastaan. Mikään laki ei sitä määrää kauanko pitää olla yksin eikä tuollaisiin asioihin ole kenelläkään ulkopuolisella mitään sanottavaa.

Itse tiedän parikin tapausta joissa on alettu seurustelemaan ihan muutaman kuukauden päästä puolison kuolemasta toisen kanssa, mutta eihän ne asiat mulle kuulu. Mulla on omakin elämä, jossa välillä riittää ihan tarpeeksi mietittävää.

Se, että jatkaa elämää ei tarkoita sitä, että se edesmennyt puoliso unohtuisi ja suru katoaisi. Kyllä se varmasti siellä taustalla on monella, joka on jatkanut elämäänsä ja löytänyt uuden puolison.
 
Enpä sattunut lukemaan alkuperäistä avausta MUTTA mitäköhän se kenellekään kuuluu (varsinkaan tuntemattomille) että milloin voi aloittaa seuraavan suhteen? Vai onko leskeys jotenkin niin pyhä asia että loppuelämä on oltava yksin ja leskenä??? Jos joku niin haluaa niin ei sekään kenellekään kuuluu. Tai jos joku löytää uuden puolison kuukauden päästä niin senkään ei pitäis olla kenenkään muun kun niiden kahden asia.
*ihmettelee suuresti miten toiset voi noin henk.koht. asiaan edes kommentoida*
 
ja mitä mieheni arvostamiseen tulee; Hän on täällä kanssamme joka päivä. Minä rakastan ja kunnioitan häntä ja hänen viimeistä toivomustaan, että antaisin mahdollisimman hyvän perheen hänen esikoispojalleen. Aviomiestäni en ole päiväksikään unohtanut mielestäni, hän tulee aina olemaan tavalla tai toisella arjessamme kiinni. Harvase päivä sanon, miten hän olisi asiasta tuumannut tai miten hänen aikaansa asia tehtiin.. Tai jos en muuta, niin etsimällä etsin esikoispojasta isänsä piirteitä ja kerron niistä hänelle itselleenkin...
 
Ihan niin kauan on hyvä olla yksinään kuin leskestä tuntuu. Mun mielestä on todella hienoa, että olet päässyt elämässäsi eteenpäin kuitenkaan unohtamatta ensimmäistä miestäsi. Ja varmasti miehesikin halusi sinun jatkavan elämäänsä. Tsemppiä!
 
Musta itsestä tuntuu et jos leskeksi jäisin niin en haluaisi elää elämääni enää kenenkään muunkaan miehen kanssa. uom, siis tältä tuntuu ja näin ajattelen nyt, voi olla että jos leskeksi jäisin niin ajatukset muuttuisi. Hyvähän se vaan on, jos voi mennä elämässä eteenpäin ja löytää uuden onnen, ei se paha asia ole :)

Sitä mä vaan oon miettiny, et kun ajatellaan kuoleman jälkeistä elämää, jonka mä ajattelen viettäväni mieheni kanssa, niin kenenkäs kanssa ne uudelleen pariutuneet lesket sen iäisyyden viettää? Molempien :) ?
Ja pystyykö "uutta" puolisoa rakastamaan yhtä kovaa kuin edesmennyttä, jos siis se ensimmäinen mies oli "se oikea!" Tämmöisiä oon pohtinu.


Ja se piti lisätä, et jos mä ajattelen et mun mies rakastais mun kuoleman jälkeen jotain yhtä paljon kuin mua niin mä kyllä kummittelisin sille :whistle: Kamala ajatella noin, et toinen ei sais olla onnellinen jos mua ei ole. Hyi mua.
 
Mun mielestä se on jokaisen oma asia, mutta mä oon vissiin outo... :whistle:

Siis sama mulle, vaikka joku leskeydyttyään tapais uuden seuraavana päivänä, jos se onnelliseksi tekee. :) Ihmiset on erilaisia ja niin on tilanteetkin. Mä en käsitä tätä ajatusta, että pitää olla vaikka tasan 3,5 vuotta sinkkuna puolison kuoleman jälkeen, jotta KUNNIOITTAA sitä kuollutta. Häh? Miten noi liittyy yhteen?

Varmasti sitä kuollutta rakastaa vielä pitkään tuon kolmen ja puolen vuoden jälkeenkin on sitä yksin tai ei. Samalla tavalla sitä rakastaa ja kunnioittaa, vaikka tapais sen uuden aikaisemminkin ja jatkaisi siltä osin elämäänsä (mitä se auttaa paikalleen jäädä junnaamaan?).

Mun appiukko jäi leskeksi pari vuotta sitten, mutta anopin kuolema oli tiedossa (toki ei tiedetty, että nyt jo kuolisi, mutta oli vakavasti sairas ihminen). He ehtivät valmistautua siihen asiaan jo monta kymmentä vuotta ja olivat keskenäänkin "sopineet", että appiukon pitää/tulee/saa jatkaa elämäänsä HETI, kun vaan itse tuntee, että nyt. Appiukko ei ole yksin elävää tyyppiä, vaan tarvitsee toista ihmistä lähelleen, ja löysi uuden kumppanin tasan vuoden päästä anopin kuolemasta. Nyt hänkin on taas onnellinen (toki puhuu anopista usein ja edelleen rakastaa sitä, mutta en usko, että se tulee koskaan muuttumaan, joten ei pidempi "odotusaika" olisi sitä muuttanut).
 
Minun suuri unelmani on ollut ISO perhe. Olen puhunut aina viidestä mukulasta, isosta talosta jne jne.. Jos minä olisin silloin odottanut vaikkapa 5-10 vuotta, olisin ollut ehkä jo liian vanha moisen unelman toteuttamiseen. Nytkin tuntuu jo, että alkaa ikä painaa ison perheen hankintaa ajatellen. Siinä myös yksi itsekäs syy, miksi olen halunnut jatkaa elämääni.
 
niin kauan kuin itsestä siltä tuntuu. mä olin tosi surullinen kuin ystäväni kuoli ja hänen avovaimonsa pelkäsi elää. pelkäsi rakastua, ihan siksi että pelkäsi muiden suhtautumista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Heili Karjalasta:
Minun suuri unelmani on ollut ISO perhe. Olen puhunut aina viidestä mukulasta, isosta talosta jne jne.. Jos minä olisin silloin odottanut vaikkapa 5-10 vuotta, olisin ollut ehkä jo liian vanha moisen unelman toteuttamiseen. Nytkin tuntuu jo, että alkaa ikä painaa ison perheen hankintaa ajatellen. Siinä myös yksi itsekäs syy, miksi olen halunnut jatkaa elämääni.
Click to expand...

Ihan oikein olet tehnyt, älä välitä muiden kommenteista. :)

Sun elämä on loppupelissä sun elämä ja sinäkin saat elää sen vaan kerran. :hug:
 
Ja jotenkin musta olis outoa olla lesken kanssa jostain syystä. Ajattelin varmaan olevani aina se "kakkonen", kun taas kuollut puoliso on eräänlainen pyhimys.
Ei pidä sit loukkaantua, mä vaan kerron mun ajatuksia :)
 
Musta on ihanaa, että et joudu olla yksin. Se, joka on kuollut, on kuopattu. Eli ei enää paikalla, ei olemassa. Senkö pitäisi riittää täyttämään rakkauden kaipuu?

Eikö se ole tarpeeksi hirveä asia, että mies kuolee? Pitääkö siitä vielä kärsiä yksin?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Heili Karjalasta:
Minun suuri unelmani on ollut ISO perhe. Olen puhunut aina viidestä mukulasta, isosta talosta jne jne.. Jos minä olisin silloin odottanut vaikkapa 5-10 vuotta, olisin ollut ehkä jo liian vanha moisen unelman toteuttamiseen. Nytkin tuntuu jo, että alkaa ikä painaa ison perheen hankintaa ajatellen. Siinä myös yksi itsekäs syy, miksi olen halunnut jatkaa elämääni.
Click to expand...

ei sun tarvitse perustella kenellekkään valintojasi. :hug: jokainen tekee niin kuin itselle hyvä on. olen iloinen sun puolesta kun olet löytänyt uuden rakkauden ja rakentanut uuden elämän, se kertoo paljon ihmisestä miten vahva on! :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ja taas sitten aloitit uuden ketjun tästä samasta aiheesta, Miksi!!!!???Aina jankutat tätä samaa, anna jo olla ja elä sitä elämääsi!!
Click to expand...

Mikä pakko sun oli avata tämä ketju jos kerran noin kovaa ärsyttää? Otsikossa lukee selvästi mistä on kyse.
 
Mie en ois ikinä voinut kuvitellakaan, että minun ensirakkauttani parempaa miestä olisikaan. Me mentiin vaikka läpi kiven yhdessä, jos sikseen tuli. En voinut ikinä kuvitellakaan, että vaikka mitä olisi tapahtunut, että oltaisiin erottu. Ja hyvin vaikeita aikoja välillä elettiinkin, vaan eipä sitten erottu ikinä. Kaikki se vahvisti aina vaan enemmän ja enemmän meidän liittoamme. Sekin, että aviomieheni jäi nuorena täysorvoksi ja minä olin siinä rinnalla. Rakastin ja rakastan edelleen häntä hyvin paljon.

Nyt minulla on aivan erilainen mies. Unelmieni mies. Tämä mies edustaa paljonkin eri asioista, mitä minun aviomiesvainaani edusti. Mutta on MAAILMAN IHANIN mies. Niin huomioon ottava, herkkä, ihana.. Ihan toisenlainen kuin se minun ensirakkauteni, joka oli kovapäinen, kovanaamainen ja suht tunteetonkin tapaus. Enkä sano sitä pahalla..Ihmiset vaan on erilaisia. Rakastan uutta miestäni ihan silmittömästi. Rakastan sitä, että hän voi olla _LÄHEINEN_ tämän minun esikoispoikani kanssa ja on hyväksynyt hänet kuin oman lapsensa elämäänsä. Meillä jopa on tuo testamentti, jonka mukaan esikoinen on samassa asemassa muiden yhteisten lasten kanssa. Nykyinen mieheni on ehkä sitten enemmän sitä, mitä minä olisin haaveillut, jos joskus vieraasta miehestä olisin mieheni kanssa ollessa haaveillut.. Siis sillä tapaa, kun on niin erilainen. Vaikea selvittää. Mutta siis rakkautemmekin on hieman erilaista kuin tuo "pakon omainen nuorena syttynyt ensirakkaus", joksi minä voisin kuvata sitä tilannetta, kun toisen kanssa kiintyy ja kasvaa yhteen, liiankin kovin. :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Niskalaukaus Varmistus:
Ja jotenkin musta olis outoa olla lesken kanssa jostain syystä. Ajattelin varmaan olevani aina se "kakkonen", kun taas kuollut puoliso on eräänlainen pyhimys.
Ei pidä sit loukkaantua, mä vaan kerron mun ajatuksia :)
Click to expand...

Tätä en kiellä: saattaa hyvinkin olla hiukan hankalampaa elää lesken kanssa kuin "ei-lesken", varmasti munkin appiukkoni höpinät entisen vaimon tekemisistä ja jutuista joskus "ärsyttää" uutta naisystävää.

Mutta toisaalta harva meistä tulee ilman menneisyyttä mihinkään suhteeseen. Kyllä eronneillakin tulee mukana omat muistonsa ja entisen tekemiset, jotkut saattavat verrata siihen, kuinka hänen lapsuuden kodissaan on aina tehty (ja totta kai niin pitää tehdä edelleen. :xmas: En tunnusta.)

Ja taas jos tolleen ajatellaan, helpompihan se leski on kuin eronnut: eronneella se exä useammin/helpommin ongelmia aiheuttaa... :snotty:
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa