Jos elämässänne on kriisejä, tai tuntuu kaiken

kaatuvan päälle, niin kuinka selviätte näistä? oletteko helposti masentuvaa tyyppiä, vai näettekö asiassa kun asiassa hyvät puolet?

Tuo hyvien puolien näkeminen vaatii varmaan elämänkoulua ja harjaantumista

 

Jos kaikki tuntuu romahtavan niin silloin olen paljon omissa oloissani, omissa ajatuksissani. Kärvistelen aikani, mutta poljen eteenpäin väkisellä kuin se pappa, joka veti mummoa lumessa. Joku päivä sitten aurinko lämmittää kasvoja ja haluaa taas hymyillä.

 

Välillä se onkin ihan vitun vaikeaa!

Pitää vaan etsiä ne hyvät puolet, vaikka väkisin. Ja oppia nauttimaan pikkuasioista.

Mutta, se mikä vaikuttaa eniten, ovat kai endorfiinit. Pitää tehdä jotain fyysisesti rasittavaa. Reilusti rasittavaa! Pilkkoa puita, juosta, liikkua muulla tavoin, ihan mitä vaan. Sen jälkeen olo on ainakin iltaan asti hyvä

 

Meillä on huolta tällä hetkellä. Minä saan voimaa miehestäni ja muista läheisistä. Jos minulle jää aikaa pohtia itse yksikseni asioita niin helposti sitten masistelen ja yöllä saattaa itkukin tulla kun ajatukset harhailee.

Mutta jos saan puhuttua tunteista ja pohdittua rankkojakin asioita ääneen, se helpottaa ja sitten tulee sellainen olo että mistä vain selviää kyllä ajan kanssa.

 

Always look on the bright side of life....

Itkeä tirautan ja kieriskelen hetken itsesäälissä, sitten otan itseäni niskasta kiinni, keskityn ajattelemaan kaikkia niitä asioita mitkä ON hyvin (kuten ihania lapsia, kaunista luontoa ympärillä, ei kärsitä nälkää ja on katto pään päällä jne...). Omien rakkaiden seura ja ryhmähalit sekä musta huumori on myös sellasia mitkä meillä toimii.

 

No mulla itselläni tulee jossain kohtaa se hetki kun on vaan pakko antaa asioiden olla, stressaan ja tuskailen tiettyyn pisteeseen asti jonka jälkeen totean et elämä on ja yritän ns. unohtaa asian..Tietty asioita viedään eteenpäin ja koitetaan saada homma rullaa, mut en enää siinä kohtaa yhtää ylimäärästä mieti.

 

Joo, se että PUHUU ne asiat auki, kertoo jollekulle (miehelle?) sen miltä tuntuu ja miten asia painaa, se auttaa. Vaikka se tuntuukin hassulta, ja että tietäähän se toinen yleensä jo muutenkin jos on yhteisistä ongelmista kyse, mutta silti se asian ulos tuominen ikäänkuin pienentää tuskaa.

 

Mulla ystävät on ollut se henkireikä vaikeina aikoina.
Aikansa kesti opetella pois lapsuudenkodin opeista ("omista asioista ei muille puhuta!"),
mutta kun olen siihen vuosia opetellut, niin olen huomannut pääseväni paljon helpommalla
Ystäviltä saa vertaistukea, apua, neuvoja, uutta perspektiiviä asioihin ja rehellisiä mielipiteitä. Ja tarkoitan nyt todella YSTÄVIÄ, niitä muutamaa jotka ovat mulle todella tärkeitä, en mä jokaiselle kaverille asioitani huutele :xmas:
(Ja tottakai vastavuoroisesti kuuntelen myös ystäviäni ja tuen heitä kriiseissään! )

 

Suomalaisella Sisulla. Pyrin ajattelemaan, että tämä on nyt tätä paskaa, mutta sisulla vaan eteenpäin ni kyllä se ajastaan paremmaksi muuttuu. En osaa hakea paskakasan alta mitään positiivista siitä olosta tai hetkestä, mutta pyrin ajattelemaan positiivisesti tulevasta.

 

Vetäydyn, ryven ja möyrin yksikseni. Naurankin siinä välissä.

Mä olen aika melankolinen ihminen ja oikeasti inhoan sellasta yltiöpositiivista ajattelua tyyliin "no mut onhan mulla ihana lapsi ja katto pään päällä!"...vitut auta tollanen siinä vaiheessa ku oikeesti on muut asiat mielessä ja kriisiä pukkaa.

Mä kuitenkin aina tiedän sen, että jossain vaiheessa helpottaa eikä mun elämä oikeasti tässä nyt palasiksi oo menossa, että siinä mielessä olen positiivinen tai voisko sanoa realistinen.
Ja näen ne hyvät puolet, mutta ei kiinnosta miettiä niitä just silloin.
Rypeminen, musikki ja yksinolo auttaa. Ja raskas liikunta.

 

Mä en ois mä, ellen etsisi kaikesta sitä positiivista puolta. Välillä ja isoissa kriiseissä (onneksi niitä ei ole ollut elämässäni kuin yksi) se saattaa kestää, eikä sitä aina löydy, mutta asian jonkinlainen selittäminen tai perusteleminen itselleni auttaa. Sekin vie aikansa, mutta kun tapahtumalle löytyy itselleni sopiva tai mieleinen tarkoitus, niin sitten helpottaa.

 

En masennu helposti, mutten myöskään näe mitään positiivista siinä, jos kaikki on päin helvettiä.

Mä vedän Hello Kitty-raivarit ja sitten pusken taas täysillä tuultapäin.

 

Mä vedän Hello Kitty-raivarit ja sitten pusken taas täysillä tuultapäin.

Takarivistä kysytään, mitä tarkoittaa Hello Kitty-raivarit?

 

Olen käynyt säännöllisesti elämäntaidon valmennuksessa. Sen myötä olen oppinut aivan uskomattoman paljon mieleni voimasta. Oikeasti kaikki on kiinni siitä, miten itse asennoidut asioihin ja mistä pahoitat mielesi jne. Tunteet ovat kaikki ihan omia aikaansaannoksiasi. Itse päätät, millainen päivästäsi ja elämästäsi tulee.

Saakohan täällä mainostaa.. No mainostan kuitenkin: Life Coaching - Yana - Espoo

 

Mä olen vain päättänyt,etten masennu,en anna itseni masentua ja hajota.

Mä olen lähes koko elämäni saanut/joutunut selviämään asiasta,kuin asiasta yksin ja käsittelenkin asiat mielummin nykyään ihan itsekseni.

En ole koskaan uskonut minkään masennuslääkkeiden jne voimaan ja luulen,että niihin täytyy uskoa tietyllä tavalla jotta ne toimivat.
En halua ikinä alkaa popsia pillereitä..haluan tuntea elämän hyvine ja huonoine fiiliksineen.

Kaikista pimeimmillä hetkillä sitä on tottunut etsimään elämästään niitä hyviä puolia,vaikka ihan pieniä.

 

Olen omissa oloissani,hoidan vakihommat koneen lailla..En puhu kelleen mitään,vaadin itseltäni tavanomaista enempi.Tavallaan sen paskan puran touhuiluun..Yksin ollessa itken-niin pehmee oon..