Jos ei ole ystäviä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "onneton"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

"onneton"

Vieras
Jos ei ole juurikaan ystäviä, onko ihmisessä silloin jotain pahasti vikana? Ajatteletko niin? Ja jos se yksikin ystävä lopulta paljastuu vain hyväksikäyttäjäksi, mitä se tarkoittaa? Jos tietää olevansa hyvä ihminen, hyvä ystävä, ei mikään kaheli, eikä itserakas, eikä siltikään ole ihmisiä, jotka olisivat kiinnostuneita, missä vika? Jos ei matkustele, tee kaikkea extremeä mielenkiintoista, vaan viettää ihan perus elämää, onko silloin nykymaailmassa vain automaattisesti niin tylsä, ettei ole mitään annettavaa?
 
no ei kai välttämättä ole tylsä. itse ainakin sairastan niin paljon ettei kukaan täysjärkinen ystävä kestä tätä kipukroonikon arkea. nytkin käsi paketissa. kai jokaisella joku syy miks ei ystävyys suhteet säily.
 
Ei se mitään ihmisestä kerro. Itsellä on moniakin ns. hyviä ystäviä mutta ne tosiystävät ovat kyllä aivan täysin eri asia, niitä ei ole kuin pari ja joskus niidenkin käytös pistää epäilemään tosin kerta toisensa jälkeen huomaan että ihan turhaan. Tosin niin voi ehkä omanikin heidän mielestään, kuka tietää. Tärkeintä on että on sinut itsensä kanssa, omaa elämää kun ei voi elää ystävien kautta vaikka sitä kovin moni tuntuu aivan väkisin yrittävän. Ne ns. perusystävät mitä on monesti tuntuvat käyttävän ystäviään oman elämänsä peilaamiseen kehujen kautta. Ystäviltä hankitaan kehuja omasta kodista, autosta, lapsista, ulkomaanmatkoista, kulutustavaroista, työstä sun muista eli käytetään muita ihmisiä oman egon boostaamiseen. Ei se mua haittaa mutta naurattaa joskus miten heikko itsetunto monilla ihmisillä on kun ystävät joillekin ovat kuin jonkinlainen fanilauma joiden kautta omaa ns. menestystä elämän konserttiareenalla mitataan.
 
Ei se mitään ihmisestä kerro. Itsellä on moniakin ns. hyviä ystäviä mutta ne tosiystävät ovat kyllä aivan täysin eri asia, niitä ei ole kuin pari ja joskus niidenkin käytös pistää epäilemään tosin kerta toisensa jälkeen huomaan että ihan turhaan. Tosin niin voi ehkä omanikin heidän mielestään, kuka tietää. Tärkeintä on että on sinut itsensä kanssa, omaa elämää kun ei voi elää ystävien kautta vaikka sitä kovin moni tuntuu aivan väkisin yrittävän. Ne ns. perusystävät mitä on monesti tuntuvat käyttävän ystäviään oman elämänsä peilaamiseen kehujen kautta. Ystäviltä hankitaan kehuja omasta kodista, autosta, lapsista, ulkomaanmatkoista, kulutustavaroista, työstä sun muista eli käytetään muita ihmisiä oman egon boostaamiseen. Ei se mua haittaa mutta naurattaa joskus miten heikko itsetunto monilla ihmisillä on kun ystävät joillekin ovat kuin jonkinlainen fanilauma joiden kautta omaa ns. menestystä elämän konserttiareenalla mitataan.

mulla on kyllä tuttuja ja hyviäkin kavereita, mutta kaipaisin kuitenkin arkeeni ystäviä jotka pitäisivät myös minuun päin yhteyttä, ihan omasta halustaan, ilman mitään hyötymistä minusta. en ole aina ollut järin avoin, oppinut sitä vasta iän karttuessa. aina kuitenkin ollut kiinnostunut muista ja ollut sellainen "hyväntekijä" ja auttaja. en kaipaa kehuja keltään, saan niitä ihan tarpeeksi mieheltäni, haluaisin vain ihmisiä joiden kanssa viettää aikaa ja kokea erilaisia asioita. tuntuu vain, että ketään ei kiinnosta mikään.
 
Syitä voi olla miljoonia. Minulla ei ole ystäviä. Olen vaikeasti lähestyttävä, minulla on paljon traumoja. Haluaisin ystäviä. haluaisin päästää ihmisiä lähelleni. haluaisin, että joku olisi oikeasti kiinnostunut. olen ilmeisestikin niin hiljainen aluksi, että kukaan ei jaksa yrittää.
 
Syitä voi olla miljoonia. Minulla ei ole ystäviä. Olen vaikeasti lähestyttävä, minulla on paljon traumoja. Haluaisin ystäviä. haluaisin päästää ihmisiä lähelleni. haluaisin, että joku olisi oikeasti kiinnostunut. olen ilmeisestikin niin hiljainen aluksi, että kukaan ei jaksa yrittää.

hiljaisuudesta voi tulla tunne, että tämä hiljainen ei halua tutustua tai jutella. siksi olen itse pyrkinyt siitä eroon.
 
Aikuisiällä löytää ystäviä huomattavasti huonommin, kuin mitä nuorempana. Ei ole kohtaamispaikkoja enää samassa määrin. Harrastuksista ja naapureista (vaikke yleensä olen naapureita karttanut) on löytynyt uusia ihmisiä elämääni...kenties joku heistä joskus muodostuu ihan ystäväksi saakka :)
 
Tiedän tunteen. Haluaisin kovasti tutustua ja saada ystäviä mutta:
-miehellä masennus,jota "häpeän"
-itse olen usein todella väsynyt ja pelkään etten hoida lapsiani tarpeeksi hyvin. Eli ostan kirpparilta vaatteita ja vietän aikaa paljon kotona kun mietin ettei kukaan edes halua tutustua kun ollaan "huonompia kuin muut"
-olen suht nuori 2 pienen äiti tytön. Pelkään että ne "aikuiset mammat" eivät ymmärrä mua,joten en en uskalla mennä Raision kerhoihin jne.

Kunpa vaan oltais tiedetty että mies saa potkut ja jää työttömäksi,ehkä sitten olis ollut helpompaa.
-
 
se on hyvin ikävä huomata, että on ollut vuosien ajan vain joku josta hyötyy hyvin. esimerkiksi ei tarvitse mennä bussilla, vaan pääsee auton kyydillä kun kaveraa kanssani. sitten kun itse pyytää jotain, joka oikeasti kuuluisikin itselle, ei viitsitä edes vastata puheluun/ viestiin. pistää niin vihaksi, miten olen antanut itseäni kohdella. jotenkin vain olen niin säälittävä, että olen halunnut hänet pitää lähelläni, koska muita ei enään oikein ole lähettyvillä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja surkeilija myös;24135735:
Tiedän tunteen. Haluaisin kovasti tutustua ja saada ystäviä mutta:
-miehellä masennus,jota "häpeän"
-itse olen usein todella väsynyt ja pelkään etten hoida lapsiani tarpeeksi hyvin. Eli ostan kirpparilta vaatteita ja vietän aikaa paljon kotona kun mietin ettei kukaan edes halua tutustua kun ollaan "huonompia kuin muut"
-olen suht nuori 2 pienen äiti tytön. Pelkään että ne "aikuiset mammat" eivät ymmärrä mua,joten en en uskalla mennä Raision kerhoihin jne.

Kunpa vaan oltais tiedetty että mies saa potkut ja jää työttömäksi,ehkä sitten olis ollut helpompaa.
-

Et satu olemaan Meidän Perhe-lehden lukijoita? Siellä on ollut juttua masentuneets miehestä. Uusimmassa numerossa oli joku pienen pieni tervehdys heiltä ja heidän voinnistaan. Itse juttu taisi olla josakin viimevuoden numerossa. Oli siis mun mielestäni hyvä juttu. Ei miehen masennusta tarvitse hävetä :)

Etkä ole kyllä tippaakaan huonosti hoitanut lapsiasi, jos olet ostanut heille vaatteita kirppikseltä. Mäkin ostan ja ihan hyvä äiti olen. Ja taidan jopa ostaa samalta kirppikseltä kuin sinä, jos asut Raisiossa :D Ja mäkin olen muilta osin pitkälti kotihiiri.

Esikoiseni sain 19v iässä ja aina on ymmärretty. Jopa silloin nuorena, Turun mammakeroissa :)
 
Olen huomannut että olen alussa aktiivinen ja haluan tutustua ja tehdä kaikkea mutta sitten toinen ei haluakaan vaan "keksii" tekosyitä tai oikeita syitä. En sitten viitsi tuppautua jos vaikka annan alussa huonon kuvan itsestäni. =(
Yhdelle uudelle ystävälle laitoin facebookissa viestiä ja ei vastannut??
Toisen uuden ystävän kutsuin lenkille mutta peruutti kun oli kipeä. Muistaakseni perui jopa 2 kertaa ja nyt en ole pyytänyt enään. Minulla myös masennus itsellä jota vähän häpeän.
Niin ja myös masentuneet ystävät ei halua olla kanssani tekemisissä. Eli jotain vikaa varmaan on minussakin. =( Nykyään en jaksa enään ystävystyä kun en jaksa sitä kilpailua ja kilpavarustelua ja mustasukkaisuutta toisista ystävistä!
 

Yhteistyössä