Nyt ensin pitäis määritellä sanat jumala ja rukous, ne kun voi eri maailmankatsomuksen omaavalle ihmiselle tarkottaa niin montaa eri asiaa.
Itse en usko ollenkaan ääneen lausutun rukouksen ylivertaisuuteen, vaan rukouksessa on kysymys ihmisen suhteesta korkeasmpaan voimaansa, mikä ikinä se hänelle onkaan. Rukouis on nöyrtymistä sen edessä, että en voi itse hallita elämääni. Rukous on tosiasioiden hyväksymistä ja niiden äärelle hiljentymistä. Rukous ei ole sanojen sanomista ääneen tietyssä ennalta opetellussa järjestyksessä.
Tarina rukouksesta:
Lapsi istuu kivellä ja luettelee kirjaimia. Aikuinen tulee ja kysyy "mitä teet" Lapsi kertoo rukoilevansa. Aikuinen alkaa nauramaan, että "sinähän vain luettelet kirjaimia" johon lapsi että "niin, minä en vielä tiedä kaikkia sanoja, mutta jumala tietää, joten minä annan hänelle kirjaimet, jotta hän voi tehdä niistä sanoja"
Jumala taas ei minun mielestäni ole persoona, joka voi antaa tai ottaa ihmiseltä jotain. Jumala ei ole mitään, mikä pelaa mielivaltaisesti shakkia ihmiskunnalla vaan jumala on kaikkialla läsnä oleva todellisuus joka ilmitulee jokaisen sisällä esimerkiksi omatuntona, luonnossa kauneutena jne.
Rukouksen voima hankalassa elämäntilanteesa on ennenmuuta siinä, että kun yrittää pysähtyä kertomaan sitä jumalalleen saa itse tolkkua siitä ja asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin.
