H
harmain
Vieras
"Saanko esitellä ongelman, mikä tieteellä on Jeesuksessa Kristuksessa." Ateisti filosofian professori pitää pienen tauon luokkansa edessä ja pyytää sitten erästä oppilaistaan nousemaan.
"Olet kristitty, eikö niin, poikaseni?"
"Kyllä herra," oppilas vastaa.
"Niinpä sinä siis uskot Jumalaan?"
"Ehdottomasti."
"Onko Jumala hyvä?"
"Tottakai! Jumala on hyvä."
"Onko Jumala kaikkivoipa? Voiko Jumala tehdä mitä tahansa?"
"Kyllä."
"Oletko sinä hyvä vai paha?"
"Raamattu sanoo, että minä olen paha."
Professori virnistää tietäen. "Ahaa! Raamattu!" Hän pohtii hetken.
"Tässäpä sinulle yksi juttu. Leikitään, että tässä on sairas ihminen ja sinä pystyisit parantamaan hänet. Sinä siis pystyt siihen. Auttaisitko häntä? Yrittäisitkö?"
"Kyllä herra, yrittäisin."
"Niinpä sinä olet siis hyvä...!"
"No en sanoisi niin."
"Mutta mikset sanoisi? Sinähän auttaisit sairasta ja raajarikkoista, jos voisit. Useimmat meistä tekisivät niin, jos voisimme. Mutta Jumala ei."
Koska oppilas ei vastaa, professori jatkaa. "Hän ei tee, eihän? Veljeni oli kristitty ja hän kuoli syöpään, vaikka hän rukoili Jeesusta parantamaan hänet. Miten tämä Jeesus siis on hyvä? Hmmm? Voisitko vastata tähän?"
Oppilas on sanaton.
"Ei, sinä et pysty, ethän?" professori sanoo. Hän hörppäisee vettä pöydällään olevasta lasista antaakseen oppilaalle aikaa rentoutua.
"Aloitetaanpa siis alusta, nuori mies - onko Jumala hyvä?"
"Öh... kyllä," oppilas sanoo.
"No onkos Saatana hyvä?"
Oppilas ei epäröi tässä kohtaa. "Ei."
"No mistäs Saatana sitten on syntyisin?"
Oppilas vastaa : "... Jumalasta."
"Aivan oikein. Jumala loi Saatanan, eikö niin? Kerropa minulle, poikaseni: onko tässä maailmassa pahaa?"
"Kyllä, herra."
"Pahaa on kaikkialla, eikö olekin? Ja Jumalahan loi kaiken, eikös niin?"
"Kyllä."
"No kukapa siis loi pahan?" Ja professori jatkoi, "Jos Jumala loi kaiken, siinä tapauksessa Jumala loi pahan - koska pahahan on olemassa - ja sen periaatteen mukaisesti, että tekomme tuovat ilmi mitä olemme, silloinhan Jumala on paha."
Antamatta oppilaan vastata, professori jatkaa: "Onko sairautta olemassa? Entäs moraalittomuutta? Vihaa? Rumuutta? Kaikkia näitä kauheita asioita - onko niitä maailmassa?"
Oppilas vastaa: "Kyllä."
"No kuka ne siis loi?"
Oppilas ei enää vastaa, joten professori uudistaa kysymyksensä. "Kuka ne loi?" Ei vastausta. Yhtäkkiä professori alkaa astelemaan luokan edessä. Luokka on ihmeissään.
"Kerro minulle," hän jatkaa ahdistellen toista oppilasta. "Uskotko sinä Jeesukseen Kristukseen, poika?"
Oppilaan ääni on varma: "Kyllä, professori, minä uskon."
Vanha mies lopettaa kävelynsä. "Tiede sanoo, että sinulla on viisi aistia, joilla tutkit ja havainnoit maailmaa ympärilläsi. Oletko koskaan nähnyt Jeesusta?"
"En, herra. En ole koskaan nähnyt Häntä"
"No kerropa sitten meille, oletko sinä koskaan kuullut Jeesustasi?"
"Ei, herra, en ole."
"Oletko todellisuudessa koskaan tuntenut Jeesustasi, maistanut Jeesustasi tai haistanut Jeesustasi? Onko sinulla koskaan ollut mitään aistihavaintoa Jeesuksesta Kristuksesta, tai Jumalasta?"
"Ei, herra, pelkäänpä ettei minulla ole sellaisia kokemuksia."
"Ja silti sinä uskot Häneen?"
"Kyllä."
"Empiiristen, testattavien ja todistettavien sääntöjen mukaan tiede kertoo, ettei sinun Jumalaasi ole olemassa. Mitäpä sanot siihen, poikaseni?"
"En mitään," oppilas vastaa. "Minulla on vain uskoni."
"Niinpä. Usko," professori toistaa. "Ja siinä juuri on se ongelma, mikä tieteellä on Jumalan osalta. Ei ole mitään todisteita, vain uskoa."
Oppilas seisoo hetken hiljaa, ja esittää sitten oman kysymyksensä. "Professori, onko olemassa sellaista kuin lämpö?"
"Kyllä," professori vastaa. "Lämpöä on olemassa."
"Ja on siis myös sellaista kuin kylmä?"
"Kyllä vaan, poika, kylmää on myös olemassa."
"Ei, herra, ei ole."
Professori kääntää kasvonsa oppilaaseen, ilmeisen kiinnostuneena. Yhtäkkiä huone hiljenee täysin. Oppilas alkaa selittää.
"Jossakin voi olla paljon lämpöä, vielä kuumempaakin, super-kuumaa, mega-kuumaa, rajoittamatonta kuumuutta, valkoista kuumuutta, vähän kuumuutta tai ei ollenkaan sitä, mutta meillä ei ole mitään sellaista, jota kutsutaan "kylmäksi". Voimme päästä 458 astetta nollan alle, jolloin ei ole minkäänlaista lämpöä, mutta emme pääse yhtään sen alemmaksi. Itse asiassa sellaista kuin "kylmä" ei ole olemassakaan; muutoin me voisimme päästä alemmas kuin alin -458 astetta. Jokainen kappale voidaan tunnistaa, kun sillä on tai se lähettää energiaa, ja lämpö on sitä mikä saa kappaleen lähettämään energiaa tai omaa sitä. Absoluuttinen nollapiste (-458 F) tarkoittaa lämmön täydellistä puuttumista. Kuten huomaatte, herra, "kylmä" on vain sana, jota käytämme ilmaistaksemme lämmön puuttumista. Emme voi mitata kylmää. Lämpöä voimme mitata lämpöasteikolla, koska lämpö on energiaa. Kylmä on lämmön vastakohta, herra, juuri sen puuttumista."
Hiljaisuus luokassa. Kynä putoaa jossain lattialle, kuulostaen lähes moukarilta.
"Entäpä sitten pimeys, professori. Onko sellaista kuin pimeys?"
"Kyllä," professori vastaa empimättä. "Mitäpä yö olisi ellei se olisi pimeyttä?"
"Olette jälleen väärässä, herra. Pimeys ei ole "jotain"; se on jonkin puuttumista. Voi olla vähän valoa, valoa, tavallista valoa, kirkasta valoa, loistavaa valoa, mutta jollei ole ollenkaan valoa, ei ole mitään, ja sitä kutsutaan pimeydeksi, eikö niin? Sillä tavoin me sen sanan määrittelemme. Mutta todellisuudessa, pimeyttä ei ole. Jos olisi, voisitte tehdä pimeyden pimeämmäksi, ettekö voisikin?"
Professori alkaa hymyillä oppilaalle edessään. Tästä tulee hyvä lukukausi. "No, mitäpäs yrität nyt sanoa, nuori mies?"
"Niin, professori. Pointtini on, että filosofinen lähtökohtanne on metsässä jo heti kättelyssä, ja niinpä myös johtopäätöksenne ovat harhassa."
Professori ei voi tässä kohtaa peitellä yllätystään. "Pielessä? Voitko selittää, miten?"
"Te perustatte kahtalaisuuden lähtökohtaan," oppilas selittää. "Väitätte, että on olemassa elämää ja sitten toisaalta kuolemaa; on hyvä Jumala ja paha Jumala. Te määrittelette Jumalan joksikin konkreettiseksi, joksikin mitattavaksi. Sir, tiedehän ei voi selittää edes sitä, miten ajatus toimii. Se käyttää sähköä ja magnetismia, mutta ei niitä koskaan näe, saati sitten että täysin ymmärtäisi edes toisen. Se, että käsittää kuoleman elämän vastakohdaksi on siitä piittaamattomuutta, ettei kuolemaa ole olemassa todellisena asiana. Kuolema ei ole elämän vastakohta, vaan vain sen puuttumista."
"No kertokaapas nyt, professori. Opetatteko oppilaillenne, että he ovat kehittyneet apinasta?"
"No jos viittaatte luonnolliseen evolutiiviseen prosessiin, nuori mies, niin kyllä, tottakai opetan"
"No oletteko koskaan havainneet evoluutiota omilla silmillänne, herra?"
Professori alkaa puistaa päätään, yhä hymyillen, kun hän ymmärtää, mihin tuo asia on johtamassa. Oikein hyvä lukukausi, kyllä kyllä.
"Koska kukaan ei koskaan ole havainnut evoluution prosessia "työssään" eikä voi edes todistaa, että tuo prosessi on todella jatkuva ponnistus, ettekö olekin opettamassa vain omaa mielipidettänne, sir? Ettekö nyt tosiasiassa olekin saarnaaja, ettekä tiedemies?"
Luokkahuone kuohuu. Oppilas vaikenee, kunnes luokka hiljenee.
"Jatkaakseni siitä, mihin jäitte aiemmin toisen oppilaan kanssa, sallinette että esitän teille esimerkin siitä, mitä tarkoitan."
Oppilas katselee ympäri huonetta. "Onko tässä luokassa ketään, joka on nähnyt professorimme aivot?" Luokka purskahtaa nauruun.
"Onko täällä ketään, joka on kuullut professorin aivoja, tuntenut professorin aivoja, koskenut tai haistanut professorin aivoja? Kukaan ei näytä niin tehneen. Niinpä, empiiristen, testattavien ja todistettavien sääntöjen mukaan tiede sanoo, ettei teillä ole aivoja ollenkaan, kaikella kunnioituksella, sir. Jos tiede siis sanoo, ettei teillä ole aivoja, kuinka voimme luottaa luentoihinne, herra?"
Nyt luokassa on täysi hiljaisuus. Professori vain tuijottaa oppilastaan, kivikasvoin.
Lopulta, ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen, vanha mies vastaa. "Arvaan, että heidän olisi vain uskottava niihin."
"Nyt, myönnätte että on olemassa uskoa, ja, todellisuudessa, uskoa on olemassa koska on elämääkin," oppilas jatkaa. "No niin, herra, onko sellaista olemassa kuin pahaa?"
Nyt epävarmana, professori vastaa, "Tottakai on. Näemme sitä joka päivä. Sitä nähdään päivittäisissä esimerkeissä, kun epähumaanisuus kohtaa ihmisiä. Se näkyy kaikessa maailman rikollisuudessa ja väkivallassa. Ne osoitukset eivät ole mitään muuta kuin pahaa."
Tähän oppilas vastaa, "Pahaa ei ole olemassa, herra, tai ainakaan sitä ei ole olemassa itsestään. Paha on yksinkertaisesti vain Jumalan puuttumista. Se on aivan samanlaista kuin pimeys ja kylmä - vain sana, jonka ihminen on keksinyt kuvaamaan Jumalan puuttumista."
"Jumala ei luonut pahaa. Paha on vain seurausta siitä, kun ihmisellä ei ole Jumalan rakkautta sydämessään. Se on aivan kuin kylmä joka tulee kun ei ole lämpöä tai pimeys joka tulee, kun valoa ei ole."
Professori istuutui vaieten. ?
"Olet kristitty, eikö niin, poikaseni?"
"Kyllä herra," oppilas vastaa.
"Niinpä sinä siis uskot Jumalaan?"
"Ehdottomasti."
"Onko Jumala hyvä?"
"Tottakai! Jumala on hyvä."
"Onko Jumala kaikkivoipa? Voiko Jumala tehdä mitä tahansa?"
"Kyllä."
"Oletko sinä hyvä vai paha?"
"Raamattu sanoo, että minä olen paha."
Professori virnistää tietäen. "Ahaa! Raamattu!" Hän pohtii hetken.
"Tässäpä sinulle yksi juttu. Leikitään, että tässä on sairas ihminen ja sinä pystyisit parantamaan hänet. Sinä siis pystyt siihen. Auttaisitko häntä? Yrittäisitkö?"
"Kyllä herra, yrittäisin."
"Niinpä sinä olet siis hyvä...!"
"No en sanoisi niin."
"Mutta mikset sanoisi? Sinähän auttaisit sairasta ja raajarikkoista, jos voisit. Useimmat meistä tekisivät niin, jos voisimme. Mutta Jumala ei."
Koska oppilas ei vastaa, professori jatkaa. "Hän ei tee, eihän? Veljeni oli kristitty ja hän kuoli syöpään, vaikka hän rukoili Jeesusta parantamaan hänet. Miten tämä Jeesus siis on hyvä? Hmmm? Voisitko vastata tähän?"
Oppilas on sanaton.
"Ei, sinä et pysty, ethän?" professori sanoo. Hän hörppäisee vettä pöydällään olevasta lasista antaakseen oppilaalle aikaa rentoutua.
"Aloitetaanpa siis alusta, nuori mies - onko Jumala hyvä?"
"Öh... kyllä," oppilas sanoo.
"No onkos Saatana hyvä?"
Oppilas ei epäröi tässä kohtaa. "Ei."
"No mistäs Saatana sitten on syntyisin?"
Oppilas vastaa : "... Jumalasta."
"Aivan oikein. Jumala loi Saatanan, eikö niin? Kerropa minulle, poikaseni: onko tässä maailmassa pahaa?"
"Kyllä, herra."
"Pahaa on kaikkialla, eikö olekin? Ja Jumalahan loi kaiken, eikös niin?"
"Kyllä."
"No kukapa siis loi pahan?" Ja professori jatkoi, "Jos Jumala loi kaiken, siinä tapauksessa Jumala loi pahan - koska pahahan on olemassa - ja sen periaatteen mukaisesti, että tekomme tuovat ilmi mitä olemme, silloinhan Jumala on paha."
Antamatta oppilaan vastata, professori jatkaa: "Onko sairautta olemassa? Entäs moraalittomuutta? Vihaa? Rumuutta? Kaikkia näitä kauheita asioita - onko niitä maailmassa?"
Oppilas vastaa: "Kyllä."
"No kuka ne siis loi?"
Oppilas ei enää vastaa, joten professori uudistaa kysymyksensä. "Kuka ne loi?" Ei vastausta. Yhtäkkiä professori alkaa astelemaan luokan edessä. Luokka on ihmeissään.
"Kerro minulle," hän jatkaa ahdistellen toista oppilasta. "Uskotko sinä Jeesukseen Kristukseen, poika?"
Oppilaan ääni on varma: "Kyllä, professori, minä uskon."
Vanha mies lopettaa kävelynsä. "Tiede sanoo, että sinulla on viisi aistia, joilla tutkit ja havainnoit maailmaa ympärilläsi. Oletko koskaan nähnyt Jeesusta?"
"En, herra. En ole koskaan nähnyt Häntä"
"No kerropa sitten meille, oletko sinä koskaan kuullut Jeesustasi?"
"Ei, herra, en ole."
"Oletko todellisuudessa koskaan tuntenut Jeesustasi, maistanut Jeesustasi tai haistanut Jeesustasi? Onko sinulla koskaan ollut mitään aistihavaintoa Jeesuksesta Kristuksesta, tai Jumalasta?"
"Ei, herra, pelkäänpä ettei minulla ole sellaisia kokemuksia."
"Ja silti sinä uskot Häneen?"
"Kyllä."
"Empiiristen, testattavien ja todistettavien sääntöjen mukaan tiede kertoo, ettei sinun Jumalaasi ole olemassa. Mitäpä sanot siihen, poikaseni?"
"En mitään," oppilas vastaa. "Minulla on vain uskoni."
"Niinpä. Usko," professori toistaa. "Ja siinä juuri on se ongelma, mikä tieteellä on Jumalan osalta. Ei ole mitään todisteita, vain uskoa."
Oppilas seisoo hetken hiljaa, ja esittää sitten oman kysymyksensä. "Professori, onko olemassa sellaista kuin lämpö?"
"Kyllä," professori vastaa. "Lämpöä on olemassa."
"Ja on siis myös sellaista kuin kylmä?"
"Kyllä vaan, poika, kylmää on myös olemassa."
"Ei, herra, ei ole."
Professori kääntää kasvonsa oppilaaseen, ilmeisen kiinnostuneena. Yhtäkkiä huone hiljenee täysin. Oppilas alkaa selittää.
"Jossakin voi olla paljon lämpöä, vielä kuumempaakin, super-kuumaa, mega-kuumaa, rajoittamatonta kuumuutta, valkoista kuumuutta, vähän kuumuutta tai ei ollenkaan sitä, mutta meillä ei ole mitään sellaista, jota kutsutaan "kylmäksi". Voimme päästä 458 astetta nollan alle, jolloin ei ole minkäänlaista lämpöä, mutta emme pääse yhtään sen alemmaksi. Itse asiassa sellaista kuin "kylmä" ei ole olemassakaan; muutoin me voisimme päästä alemmas kuin alin -458 astetta. Jokainen kappale voidaan tunnistaa, kun sillä on tai se lähettää energiaa, ja lämpö on sitä mikä saa kappaleen lähettämään energiaa tai omaa sitä. Absoluuttinen nollapiste (-458 F) tarkoittaa lämmön täydellistä puuttumista. Kuten huomaatte, herra, "kylmä" on vain sana, jota käytämme ilmaistaksemme lämmön puuttumista. Emme voi mitata kylmää. Lämpöä voimme mitata lämpöasteikolla, koska lämpö on energiaa. Kylmä on lämmön vastakohta, herra, juuri sen puuttumista."
Hiljaisuus luokassa. Kynä putoaa jossain lattialle, kuulostaen lähes moukarilta.
"Entäpä sitten pimeys, professori. Onko sellaista kuin pimeys?"
"Kyllä," professori vastaa empimättä. "Mitäpä yö olisi ellei se olisi pimeyttä?"
"Olette jälleen väärässä, herra. Pimeys ei ole "jotain"; se on jonkin puuttumista. Voi olla vähän valoa, valoa, tavallista valoa, kirkasta valoa, loistavaa valoa, mutta jollei ole ollenkaan valoa, ei ole mitään, ja sitä kutsutaan pimeydeksi, eikö niin? Sillä tavoin me sen sanan määrittelemme. Mutta todellisuudessa, pimeyttä ei ole. Jos olisi, voisitte tehdä pimeyden pimeämmäksi, ettekö voisikin?"
Professori alkaa hymyillä oppilaalle edessään. Tästä tulee hyvä lukukausi. "No, mitäpäs yrität nyt sanoa, nuori mies?"
"Niin, professori. Pointtini on, että filosofinen lähtökohtanne on metsässä jo heti kättelyssä, ja niinpä myös johtopäätöksenne ovat harhassa."
Professori ei voi tässä kohtaa peitellä yllätystään. "Pielessä? Voitko selittää, miten?"
"Te perustatte kahtalaisuuden lähtökohtaan," oppilas selittää. "Väitätte, että on olemassa elämää ja sitten toisaalta kuolemaa; on hyvä Jumala ja paha Jumala. Te määrittelette Jumalan joksikin konkreettiseksi, joksikin mitattavaksi. Sir, tiedehän ei voi selittää edes sitä, miten ajatus toimii. Se käyttää sähköä ja magnetismia, mutta ei niitä koskaan näe, saati sitten että täysin ymmärtäisi edes toisen. Se, että käsittää kuoleman elämän vastakohdaksi on siitä piittaamattomuutta, ettei kuolemaa ole olemassa todellisena asiana. Kuolema ei ole elämän vastakohta, vaan vain sen puuttumista."
"No kertokaapas nyt, professori. Opetatteko oppilaillenne, että he ovat kehittyneet apinasta?"
"No jos viittaatte luonnolliseen evolutiiviseen prosessiin, nuori mies, niin kyllä, tottakai opetan"
"No oletteko koskaan havainneet evoluutiota omilla silmillänne, herra?"
Professori alkaa puistaa päätään, yhä hymyillen, kun hän ymmärtää, mihin tuo asia on johtamassa. Oikein hyvä lukukausi, kyllä kyllä.
"Koska kukaan ei koskaan ole havainnut evoluution prosessia "työssään" eikä voi edes todistaa, että tuo prosessi on todella jatkuva ponnistus, ettekö olekin opettamassa vain omaa mielipidettänne, sir? Ettekö nyt tosiasiassa olekin saarnaaja, ettekä tiedemies?"
Luokkahuone kuohuu. Oppilas vaikenee, kunnes luokka hiljenee.
"Jatkaakseni siitä, mihin jäitte aiemmin toisen oppilaan kanssa, sallinette että esitän teille esimerkin siitä, mitä tarkoitan."
Oppilas katselee ympäri huonetta. "Onko tässä luokassa ketään, joka on nähnyt professorimme aivot?" Luokka purskahtaa nauruun.
"Onko täällä ketään, joka on kuullut professorin aivoja, tuntenut professorin aivoja, koskenut tai haistanut professorin aivoja? Kukaan ei näytä niin tehneen. Niinpä, empiiristen, testattavien ja todistettavien sääntöjen mukaan tiede sanoo, ettei teillä ole aivoja ollenkaan, kaikella kunnioituksella, sir. Jos tiede siis sanoo, ettei teillä ole aivoja, kuinka voimme luottaa luentoihinne, herra?"
Nyt luokassa on täysi hiljaisuus. Professori vain tuijottaa oppilastaan, kivikasvoin.
Lopulta, ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen, vanha mies vastaa. "Arvaan, että heidän olisi vain uskottava niihin."
"Nyt, myönnätte että on olemassa uskoa, ja, todellisuudessa, uskoa on olemassa koska on elämääkin," oppilas jatkaa. "No niin, herra, onko sellaista olemassa kuin pahaa?"
Nyt epävarmana, professori vastaa, "Tottakai on. Näemme sitä joka päivä. Sitä nähdään päivittäisissä esimerkeissä, kun epähumaanisuus kohtaa ihmisiä. Se näkyy kaikessa maailman rikollisuudessa ja väkivallassa. Ne osoitukset eivät ole mitään muuta kuin pahaa."
Tähän oppilas vastaa, "Pahaa ei ole olemassa, herra, tai ainakaan sitä ei ole olemassa itsestään. Paha on yksinkertaisesti vain Jumalan puuttumista. Se on aivan samanlaista kuin pimeys ja kylmä - vain sana, jonka ihminen on keksinyt kuvaamaan Jumalan puuttumista."
"Jumala ei luonut pahaa. Paha on vain seurausta siitä, kun ihmisellä ei ole Jumalan rakkautta sydämessään. Se on aivan kuin kylmä joka tulee kun ei ole lämpöä tai pimeys joka tulee, kun valoa ei ole."
Professori istuutui vaieten. ?
Ja keskimääräistä tyhmemmät ihmiset tutkitusti uskovat jumalaan, mitä se kertoo 
