P
PRKL
Vieras
Varoitus. pitkäveteinen tilitys tulossa.
ensinnäkin sen ohjelman jolla kuvia valitaan lataaminen koneelleni ei onnistunut. asiaa pitkään pahkäiltyäni tajusin että sinne sivuille pitää mennä explorerilla, ei firefoxilla ennen kuin onnistuu. olisi helpottanut asiaa kovasti jos tämän olisi voinut mainita jossakin.
no sitten kun olin heidän sivillaan valinnut kuvat jotka haluan tilata, niin ohjeissa luki: valitse kohta "tilaa kuvat" mutta sellaista kohtaa ei ollut olemassakaan. kun menin sitten kuvien tilaukseen toista kautta niin aiemmin tekemäni kuvavalinnat hävisivät.
lopulta sain kuvat siirrettyä ostoskoriin ja valitsin kohdan "jatka tilausta" kun halusin vielä lisätä kuvia eri albumista. kun olin lisäämässä näitä uusia kuvia ostoskoriin niin tuli ilmoitus että "odottamaton virhe" ja kaikki koriin aiemmin siirtämäni kuvat hävisivät sieltä.
voi helvetti kun pistää vihaksi, mulla on mennyt nyt yhteensä yli kolme tuntia näiden kuvien kanssa säätämiseen, kun se kuvien lataaminen koneeltakin on niin sakelin hidasta.
vikaa oli varmaan mussakin, mutta olisko liikaa vaadittu että ohjeet olis selkeät ja että sivuilta löytyisi se palkki jota käsketään klikata?