Lauantai 12.12.2009
Ulkomaat
USA varoittaa Iranin olevan väärällä tiellä
Washington
Julkaistu: 12.12. klo: 01:32
Yhdysvallat varoittaa Iranin vielä kärsivän seurauksista, jos maa toimii vastoin YK:n päätöslauselmia.
EU totesi jo aiemmin, että Iran on epäonnistunut noudattamaan kansainvälisiä sopimusvelvoitteitaan. Iranin epäillään kehittävän ydinasetta kielloista huolimatta. EU:n johtajat aikovat pohtia toimiaan Irania vastaan kokouksessaan tammikuussa.
Valkoinen talo ilmoitti perjantaina myös olevansa syvästi huolissaan Iranin huonontuneesta ihmisoikeustilanteesta. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin raportin mukaan Iranin ihmisoikeustilanne on synkin 20 vuoteen.