Mielestämme Huhmarissa oli myös se hyvä puoli, että majoitutaan mökeissä. Joissakin kohteissahan majoitus on hotellihuoneessa. Mökissä oli kuitenkin yksi erillinen makuuhuonekin, niin tila ei tuntunut ahtaalta.
Meillä oli lahjoja mukana. Tehtiin niin, että joulupukki vieraili siellä ravintolassa, niin kun oltiin nähty joulupukki, niin mies lähti edeltä mökkiin ja laittoi lahjat esille. Sanottiin lapsille, että pukki on tuonut ne ennen kuin tuli ravintolaan lapsia katsomaan.
Osa lahjoista (isoimmat) jätettiin kotiin ja kun palattiin lomalta, ni lapset oli innoissaan, että pukki on tuonut hänelle vielä kotiinkin muutaman paketin.