Joko puette talvihaalaria?

Ihmettelin tuossa eilen kun hain pojan tarhasta, että todella monella lapsella oli jo talvikengät ja -haalarit pihalla päällä! Meillä on pojalla vielä Reimatecin välikausihaalari, kylmenpinä päivinä on alla Reiman fleece-haalari. Kenkinä meillä on ollut gore-lenkkarit. Tänään kyllä vein valmiiksi noi talvi goret. Itse kun ajattelen, että suotta vielä totuttaa poikaa talvivaatteisiin, miten sitä sitten pakkasilla tarkenee? Täällä Etelä-Suomessa kun on vielä aikast lämmintä :| Täytyy sen vierta tietty mainita, että poika on kyllä aikast lämminverinen tapaus..
 
mä laitoin tänä aamuna toppapuvun täällä vantaalla koska pakkasta oli -8.aika viileeltä tuntuu vieläkin.Eilen olin tytön kanssa ulkona välikausihaalarissa+fleecessä ja tyttö valitti kylmyyttä vaikka yleensä lämminverinen.pakko se on uskoa että toppista jo tarvii.ja päiväkodissa muutenkin helpompi olla nyt toppiksessa ettei tarvi niin paljon kerroksia lapsen pukea koska itse joutuvat jo vähän pukea.
 
meidän toisen neidin hoitaja pyyteli paksumpia vaatteita sanoi perusteluksi että nyt aluksi kylmillä ilmoilla tarvii ennen kuin tottuu taas tähän kylmyyteen. sitten voi olla taas hieman vähemmän myöhemmin...
toppikset on siis molemmilla (2 v. ja 6 v.) ja talvi kengät ja rukkaset eikä ole ollut liikaa ensin yritin isommalla välikausi pukua mutta valitti kylmää annoin villa takin väliin mutta oli vieläkin kylmä kaivoin esiin sitten talvihaalarin ja sillä sitten mennään...
 
toppavaattet laitetaan vasta sitten kun on koko päivän pakkasta, täällä keski-suomessa sitä ihmettä ei vielä ole nähty. Jos laittaisin nyt pojalle talvivermeet niin raukka joutuisi olemaan vaatteissa jotka olisi hiestä märkänä.
 
on kyllä, mutta eipä tuo motion wearin toppis kovin paksu ole. alle riittääkin normaalit sisävaatteet (pelkät sukkahousut ja ohuempi paita). Mitä nopeammin ja vähemmällä vaivalla saadaan vaatteet päälle sen parempi!
 
on kyllä, mutta eipä tuo motion wearin toppis kovin paksu ole. alle riittääkin normaalit sisävaatteet (pelkät sukkahousut ja ohuempi paita). Mitä nopeammin ja vähemmällä vaivalla saadaan vaatteet päälle sen parempi!
 
On meilläkin tällä viikolla ollut jo käytössä ohut toppahaalari, koska tyttö ei halua käyttää välikausipukua !! Ostimme hänelle siis housut ja takin, koska ajattelimme, että se on kätevämpi, mutta neidin mielestä näin ei olekaan.. :( No katotaan miten mieli sitten keväällä on, jospa tämä puku vielä mahtuisi !
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hay-D:
toppavaattet laitetaan vasta sitten kun on koko päivän pakkasta, täällä keski-suomessa sitä ihmettä ei vielä ole nähty. Jos laittaisin nyt pojalle talvivermeet niin raukka joutuisi olemaan vaatteissa jotka olisi hiestä märkänä.
Sama juttu täällä.

Täällä etelässä oli viime viikolla (vai oliko edellisviikolla) ma ja ti pakkasta aamulla ja laitin esikoiselle tarhaan Lassietechin välikausihaalarin ja viime vuotiset pitkävartiset, lämpimät syyskengät. Muuten meillä mennään ohuemmassa takissa ja housuissa, alla kerrasto + collegepuku (josta poika ottaa housut veke, kun pukee ulkohousut puolipäiviksessä päälleen). Toppapukuun meillä siirrytään sitten, kun pakkaset on pysyviä. Esikoinen on kova hikoilemaan ja tällä pluskelillä en voi edes tuota välikausihaalaria pistää, poika kuolisi kuumuuteen.
 
Meillä on ollut ainakin pari viikkoa jo toppahaalarit käytössä lapsilla,tosin sellaiset vähän vanhemmat haalarit jotka ei ole enää niin "muhkeita".Alla ei ole ollut yleensä muuta kuin ohut trikoo paita ja sukkahousut/pitkikset.Jaloissa on olleet säästä riippuen joko kumisaappaat,vanhat kuomat tai coretex kengät.
 

Yhteistyössä