V
vieras
Vieras
Mammat sauhuttelevat salaa
Esimerkiksi Vauva-lehden keskustelupalstalla käydään vilkasta keskustelua tupakoinnista raskauden aikana. Useat naiset tunnustavat polttavansa salaa raskaana silloin tällöin. Moni kertoo vähentäneensä tupakointia, mutta ei ole pystynyt kokonaan lopettamaan.
- Raskauden aikana ei hirveäsi auta, että vähentää tupakointia, vaan se pitää lopettaa kokonaan. Tupakka ei ole annosriippuvainen asia, eli jos poltat kymmenen savuketta, niin aiheutat enemmän haittaa, kuin jos poltat viisi savuketta. Oikeat hyödyt tulee vasta, kun lopettaa kokonaan, Nuutilan sanoo.
Hän ei näe mitään perusteita sille, että nainen jatkaa tupakointia raskaana vain siksi, että pelkää vieroitusoireiden aiheuttavan vahinkoa sikiölle.
- Tällainen tieto on aivan hihasta vedetty. Raskaana saa käyttää vaikka nikotiinilaastareita ja purukumia, jos niistä on apua. Sekin on parempi kuin tupakka.
Naistenklinikalla työskentelevä Nuutila on tutkinut raskauden ja tupakoinnin yhteyttä. Hänen mukaansa tupakointi voi hidastaa sikiön kasvua, lisätä keskossynnytyksen ja istukan ennenaikaisen irtoamisen riskiä. Myös imeväiskuolleisuus ja kätkytkuolemat ovat yleisempiä tupakoivien äitien lapsilla.
Koko uutinen löytyy täältä
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/Joka+kymmenes+odottavista+%E4ideist%E4+sauhuttelee/120242