Johanna Tukiainen: Lööppijulkkis-lauluni loukkaa minua

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Johanna Tukiaisen laulussa lauletaan, että "julkisuus on mua varten".

Glamourtanssija Johanna Tukiainen lopettaa laulajanuransa ainakin tällä erää. Blogissaan hän kirjoittaa, ettei aio enää koskaan esittää Lööppijulkkis-lauluaan.

"Ajattelin jossain vaiheessa, että sehän on ihan hauska ja kevyt kesäkappale, mutta sanat ovat herjaavia minua kohtaan ja tekevät minusta typerän", Tukiainen kirjoittaa blogissaan 7 päivää -lehden sivuilla.

Lööppijulkkis-laulun oli tarkoitus aloittaa Tukiaisen laulajanura. Heinäkuussa julkaistu single on toistaiseksi ainoa hänen levyttämänsä kappale.

Johanna Tukiainen, 31, kirjoittaa blogissaan, että osasyy hänen tempauksiinsa on henkilökohtaisen managerin tai assistentin puute. Hän sanoo myös olevansa liian kiltti ihminen, ettei aina huomaa, mikä olisi parhaaksi hänelle itselleen.
Helsingin Sanomat
 
Eiköhän tuo vaan kerro siitä, että kuinka tyhmänä ihmiset pitävät häntä, kun kehdataan tarjota tollainen kappale esitettäväksi. Ja kai osittain oikeassa ovat..
 

Yhteistyössä