vierailija
Hiiret saavat jogurtista kiiltävän turkin ja tavallista suuremmat kivekset
Jogurtin syömisellä on yllättäviä sivuvaikutuksia. Yhdysvaltalaisen MIT-yliopiston tutkijat huomasivat hiirikokeissa, että jogurtti lisää maskuliinisuutta. Jogurttia syövät hiiret hedelmöittivät kumppaninsa nopeammin kuin muut hiiret ja saivat enemmän jälkeläisiä.
"Jogurtin syömisellä on yllättäviä sivuvaikutuksia. Yhdysvaltalaisen MIT-yliopiston tutkijat huomasivat hiirikokeissa, että jogurtti lisää maskuliinisuutta.
Tutkimus koski varsinaisesti jogurtin vaikutusta liikalihavuuteen. Harvardin yliopiston tutkijat ovat aiemmin havainneet, että jogurtti ehkäisee ikääntymiseen liittyvää lihomista paremmin kuin mikään muu ruoka.
Hiiristä paljastui kuitenkin yllätyksiä. Jogurttia syövät hiiret kasvattivat ylellisen kiiltävän turkin. Niiden karvatupet olivat kymmenen kertaa aktiivisempia kuin muilla hiirillä.
Lisäksi jogurttia syövien hiirten kivekset painoivat viisi prosenttia enemmän kuin tavallista ruokaa syövien hiirten ja 15 prosenttia enemmän kuin roskaruokaa syövien hiirten. Jogurttia syövät hiiret myös hedelmöittivät kumppaninsa nopeammin kuin muut hiiret ja saivat enemmän jälkeläisiä.
Toinen tutkimusryhmä Harvardista on alkanut tutkia jogurtin vaikutusta miesten hedelmällisyyteen. Alustavat tulokset ovat linjassa hiirikokeiden kanssa."
Olisikohan aika ottaa jogurtti mukaan miehiseen ruokavalioon?

www.hs.fi