Jessus että oli taas tyhmä riita miehen kanssa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja helle sekoittaa pään
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

helle sekoittaa pään

Vieras
Ihan vitsillä ensin juteltiin, en muista mistä lähti liikenteeseen mutta mies päätti että jos joskus erotaan niin hän haluaa "oman lapsensa" minä saan omani (ennestään minulla siis lapsi jonka isä ei pidä yhteyttä lapseen ja on miehelleni kuin oma lapsi), hetken kinasteltiin leikillämme kun minä sanoin että on kai kuopus myös minunkin lapseni, muistelisin ainakin itse sen synnyttäneeni!

No kinastelun jälkeen alkoi muuttua riidaksi, mies oli aivan tuohduksissaan siitä että minä aikoisin tehdä kaikkeni jotta saan pysyä kummankin lähivanhempana jne.. Kun hänestä olisi loogisempaa kummankin pitää "omansa", näin kummallekkin jäisi lapsi, minusta taas on väärin sisarukset erottaa jne..

Arg, koko ilta jaksettiin tästä jauhaa, ja ei siis olla eroamassa tai mitään meillä menee erittäin hyvin eilistä lukuunottamatta.
 
En tiedä mikä on oikein, mutta tulee vaan vastaavissa aina mieleen, et eikö lapsien mielipiteellä ole mitään merkitystä? Toki edellyttäen, että ovat riittävän vanhoja ilmaisemaan sen. Aikuiset ovat valmiita pitämään kiiinni omasta tahdostaan loppuun asti, vaikka lapsilla voi olla mielipide, että haluavat asua toisen luona mieluummin tai jopa niin, että toinen toisen luona.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jope:

Kuopus on nyt 2kk, joten hältä ei pitkään aikaan kysytä. Ja toinen jäisi "automaattisesti" minulle jolla on nytkin yksinhuoltajuus häneen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja helle sekoittaa pään:
ja ei siis olla eroamassa tai mitään meillä menee erittäin hyvin eilistä lukuunottamatta.

Oletko varma miehesikin puolesta? Outo riidan aihe...

Olen varma, ja tämä siis lähti kun yhdessä oltiin mattopyykillä ja siellä joidenkin muiden juttelusta lähti, ja ensin ihan vitsillä juteltiin ja naurettiin. Enpä usko että jos eroa harkitsisi niin olisi juuri eilen taas esitellyt mulle muutamaa mahdollista okt jotka meidän vaatimukset täyttäisi jne.. Ja yhteisen matkan varasi+kustansi mun synttäreille jne..
 
Ääh, ihan hyvähän se on tollaisistakin kauhuskenaarioista etukäteen spekuloida. Vaikka että ikävä olohan siitä tulee, kun ykskaks saa tietää, että jossain toisessa ulottuvuudessa ma rakas olisikin täys mäntti.
 
Mun mies on hyvin negatiivinen ajatusmaailmansa kanssa, ns pelkää aina pahinta mutta toivoo parasta. Kyllä sekin välistä miettii ääneen että jos meille tulee joskus ero niin mitäs sitten... Joskus alkuaikoina mua häiritsi mokomat jutut ja saimme muutaman kinan aikaiseksi, mutta nykyään spekuloimme ja analysoimme erilaisia tilanteita kimpassa ja usein keskustelu voi olla erittäin hedelmällinen :)
 
Me ollaan saatu pari riitaa aikaseks omaisuuden jakamisesta vaikkei oo pienintäkään aikomusta erota..:D Just ostettiin omakotitalo ja lapsi tulossa, mutta pakko se on ollut vähän spekuloida. Toivottavasti ei tarvi erota koskaan, ei taitais mennä kovin sopuisasti..
 
Alkuperäinen kirjoittaja e:
Me ollaan saatu pari riitaa aikaseks omaisuuden jakamisesta vaikkei oo pienintäkään aikomusta erota..:D Just ostettiin omakotitalo ja lapsi tulossa, mutta pakko se on ollut vähän spekuloida. Toivottavasti ei tarvi erota koskaan, ei taitais mennä kovin sopuisasti..

Joo, siis on meilläkin sellaista vitsiä että: Kun ostettiin tuo reilu 1200e sohva puoliksi, ja lapsi siihen divaaniosaan meni jogurtit sottaamaan niin mies heti että selvispä sitte kumpi on se sun puoles! Kun erotaan niin sä saat divaanin, hän sohvaosan. jne..

Alkuperäinen kirjoittaja helle sekoittaa pään:
No kinastelun jälkeen alkoi muuttua riidaksi, mies oli aivan tuohduksissaan siitä että minä aikoisin tehdä kaikkeni jotta saan pysyä kummankin lähivanhempana jne.. Kun hänestä olisi loogisempaa kummankin pitää "omansa", näin kummallekkin jäisi lapsi, minusta taas on väärin sisarukset erottaa jne..

Miksi sinä tekisit kaikkesi että pysyisit lähivanhempana? Ei sinulla edes ole sellaista oikeutta. Jos toinen ilmaisee halunsa olla lähivanhempi, niin siinähän ei sitten muuta vaihtoehtoa ole kuin järjestää lapsi "puoliksi" molemmille.

Lapsista ei saa tehdä riitakapuloita edes leikillään. Vaikuttaa aika hirveältä tuo, että jo etukäteen teette heistä sellaisia.

Enkä ymmärrä ollenkaan, että omisit lapsen itse. Ei synnyttäminen sinusta tee parempaa vanhempaa hänelle.
 
Tätä se on, kun te naiset ette suostu ymmärtämään, miten paljon miestä vituttaa jos naisella on lapsi toisen miehen kanssa. "Se nainen on MUN, miten se kehtaa tehdä lapsia jonkun muun kanssa vitunvittu!" näin ajattelee moni yh:n kanssa oleva mies, vaikkei sitä ääneen sanokaan.

Todella harva mies arvostaa sydämessään yh-äitejä. Tämä olisi naisten hyvä tajuta, ihan lastenkin kannalta. Miestä tulee aina vituttamaan, että lapsi ei ole MUN.
 
Yhteistyössä