Jeesuskeskeisen uskon inflaatio omassa elämässäni

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kastanja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ei mitään varsinaisesti tarvii vastata, mutta kiitos kun olette mukana kuiteskin :) Itse vain mietin lähinnä, kun uskovaiset sanoo että ihminen ei voi nähdä henkiä yms. Kuitenkin usein juuri nimenomaan lapset näkevät niitä. uskovaiset sanoo, että ne on pahat henget jotka tekeytyy vaikkapa tapauksesta riippuen isoäidiksi tai paapaksi, ja kertoo kaiken olevan hyvin. Huoh! Mulle tuo käsitys ei istu millään. Mielestäni lapsi on VIATON ja sitä kautta ei voi olla altis kommunikoimaan pahojen henkien kanssa. Toisaalta olen nähnyt kyllä niin paljon kaikenlaista myös kristittyjen piirissä että en enää ihmettele oikeastaan mitään.
Miksi välität siitä, mitä uskovaiset sanoo? Sitäpaitsi eri uskovaiset sanovat kuitenkin eri tavalla, vaikka samaan pyhään kirjaan uskonsa perustaisivatkin. Jos kuitenkin koet kristinuskon omaksesi, niin etkö voisi vain lukea Raamattua ja jättää muiden uskovaisten näkemykset omaan arvoonsa?
 
Vineyard liike? Karismaattinen, mutta normaali. Kukaan ei huuda sulle, painosta sua, manipuloi sua. Saat olla sinä. Silti kyse ei ole penseilystä eikä liberalistiteologiasta. Jeesus vaan ei tarvitse sitä, että ihmiset karjuu ja manipuloi.
 
  • Tykkää
Reactions: Dynamiitti
Alkuperäinen kirjoittaja Älä luovuta;25391853:
Vineyard liike? Karismaattinen, mutta normaali. Kukaan ei huuda sulle, painosta sua, manipuloi sua. Saat olla sinä. Silti kyse ei ole penseilystä eikä liberalistiteologiasta. Jeesus vaan ei tarvitse sitä, että ihmiset karjuu ja manipuloi.

Anteeksi vain mutta Vineyard liikkeessä ei ollut kokemani mukaan mitään normaalia. Samoin ei myöskään helluntalaisuudessa. Mutta se siitä. Olen mitä olen. Uskon miten uskon. Kiitos.
 
Tarkoitan tällä sitä, että jos inflaatio-käsitettä voisi käyttää oman itselle aiemmin rakkaan ehdottoman totuuden arvon menetyksenä, juuri niin tässä asiassa on minulle käynyt. Samoin ostovoimani on tätä myöten heikentynyt asian suhteen, eikä hinta-laatusuhde ole kohdillaan :( Se mitä tarjotaan, on kovin suppea ja ahdistava ja tuomitseva näkemys. Näin ollen olen laajentanut ostomarkkinoita vähäisillä varoillani ja saanut vähän näkemyksiä muualtakin, näkemyksiä jotka ovat arvollisempia ja armollisempia verrattuna siihen mikä minulle ennen oli kultaakin kalliimpaa. Olenko myynyt sieluni paholaiselle?:|

ei näy ainakaan kuittausta missään. :O
 
Kastanja, olitko siis elänyt lapsuutesi helluntailaisuuden piirissä?

Nämä tunnereaktiot on minulle niin tuttuja! Minulla ei ole lapsuudesta helluntailaista taustaa, mutta lestadiolais-adventisti-tausta, joka on vääristänyt uskonnäkemyksiäni. Itse koen tällä hetkellä vahvasti etten koskaan tule varmaan löytämään todellista hengellistä kotia, mutta ei se siltikään ole horjuttanut uskoani Jeesukseen. Uskoni on vaan vahvistunut mitä enemmän ole nähnyt kiistoja ja itse olen ollut vaarassa sortua samaan, mutta Jumala on avannut silmiäni. Kyllä opillisia riitoja ja näkemyksiä tulee olemaan aina (mistä Raamattukin selvästi mainitsee), mutta Jeesus on se ainoa johon turvaaminen riittää. Jeesuksen kanssa sydämen tasolla aidon uskon löytäminen on aarre.

Jumala haluaa puhua Sinulle juuri Sinun asioista! Ihan oman elämän ongelmista. Joskus tuntuu että Jumalaa etsitään liian etäältä ja liian jäykkien arvojen/kaavojen kautta.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Kastanja

Yhteistyössä