Jättäisitkö miehesi tässä tilanteessa?

[cc]

[QUOTE="minävain";24760145]Hänelle on tajottu hoitoa ja lääkkeitä viimeksi joulukuussa, mutta hän ei ottanut niitä vastaan. Hän on myöntänyt tarvitsevansa apua, mutta kuitenkin siitä aina kieltäytynyt.

Itseasiassa minullakin on ollut epäilynä tuo kaksisuuntainen mielialahäiriö, mutta mies ei ole halunnut apua, vaikka olen häntä luvannut auttaa avun hankkimisessa...[/QUOTE]

Maanisessa vaiheessa tämmöset ihmiset on tosi harvoin halukkaita hoitoon. sillon menee kovaa ja korkeelta, jaksaa ja pystyy. Ei tarvii unta, ei ruokaa, sata lasissa mennään. Toki tää on kärjistys, osalla kaksuuntaisita on vaan lievää maniaa. Mutta tosiaan siinä tilassa ihmiset ei koe tarvitsevansa apua. Masennusvaiheeseen enemmänkin haetaan sitä helpotusta.
Jos mies on myöntänyt apua tarvitsevansa niin olisko kovin radikaalia sanoa että sä pysyt miehen rinnalla ja tukemassa mutta vain sillä ehdolla että hän hakeutuu hoitoon. Nythän mies saattaa päätyäkin hoitoon, vaikea sanoa kun riippuu missä tilassa hän on, onko psykoottinen. Mutta jos ei hoito tästä muuten ala niin ilmaise että se on ehtona sille että sä voit jäädä hänen luokseen. Ehkä hän sitten uskoisi että hoito kannattaa ainakin aloittaa?

 

[..]

Mäkin jättäisin. En uskaltaisi vaarantaa omaa ja lapseni tulevaisuutta.

Toivottavasti mies löytyy ja hengissä. Voi sitten alkaa selvittämään omaa elämäänsä ja toivottavasti olla myös lapsen elämässä mukana. Suhdetta tuskin kannattaa enää jatkaa, itse en ainakaan pystyisi elämään niin, että saa jatkuvasti pelätä, mitä mies tekee mun selän takana ja minkälaisiin ongelmiin mut ajaa. Miehellä on joko tosi vakavia ongelmia tai sitten ei kertakaikkiaan oo välittänyt susta niin paljon, että ajattelis sun tulevaisuutta.

 

["Vieras"]

Katkaise se puhelinliittymä nyt heti ja soita pankkiin että peruvat tunnukset. Muutenkin juttelemaan velkaneuvojan ja pankin kanssa tilanteesta.

 

["minävain"]

Maanisessa vaiheessa tämmöset ihmiset on tosi harvoin halukkaita hoitoon. sillon menee kovaa ja korkeelta, jaksaa ja pystyy. Ei tarvii unta, ei ruokaa, sata lasissa mennään. Toki tää on kärjistys, osalla kaksuuntaisita on vaan lievää maniaa. Mutta tosiaan siinä tilassa ihmiset ei koe tarvitsevansa apua. Masennusvaiheeseen enemmänkin haetaan sitä helpotusta.
Jos mies on myöntänyt apua tarvitsevansa niin olisko kovin radikaalia sanoa että sä pysyt miehen rinnalla ja tukemassa mutta vain sillä ehdolla että hän hakeutuu hoitoon. Nythän mies saattaa päätyäkin hoitoon, vaikea sanoa kun riippuu missä tilassa hän on, onko psykoottinen. Mutta jos ei hoito tästä muuten ala niin ilmaise että se on ehtona sille että sä voit jäädä hänen luokseen. Ehkä hän sitten uskoisi että hoito kannattaa ainakin aloittaa?

Aivan uskomatontoa kuinka sitä on vaikeaa nähdä lähelleen, kaksisuuntaisen merkit ovat aivan päivän selvät. Koko siitä oireiden kirjoista löytyy vain yksi, mitä hän ei (ainakaan tällähetkellä) täytä. Olen itsekin hoitanut psykiatrisessa hoidossa olevia potilaita, miten ihmeessä en ole tajunnut että oma avomiehi on 99% varmuudella sairas.

Jos lääkäri tämän hänellä toteaa, olisi ehkä "reilua" miettiä uudelleen. Vaan miten voin enää luottaa?

 

[Anatolia]

Jättäisin.

Vaikka kuinka rakastaisin ja välittäisin, niin pakkohan mies olisi jättää, jo oman & vauvan turvallisuuden ja hyvinvoinnin takia. Asiat tärkeysjärjestykseen; miestäkin olisi mukava auttaa (jos hän siis suostuisi ottamaan apua vastaan), mutta arvoasteikossani ekana olisi oma hyvinvointini ja sitä myötä myös lapseni hyvinvointi.

Ei se helppoa varmasti ole, eikä kivutonta, mutta elämä ei aina ole helppoa eikä kivutonta, ja vaikeita päätöksiäkin pitää tehdä. Eikä rakkaudella loppupeleissä ole paljoakaan tekemistä sen asian suhteen, että jättääkö toisen vai ei.

 

["minävain"]

[QUOTE="Vieras";24760244]Katkaise se puhelinliittymä nyt heti ja soita pankkiin että peruvat tunnukset. Muutenkin juttelemaan velkaneuvojan ja pankin kanssa tilanteesta.[/QUOTE]


Puhelinliittymää en saa katkaista, sillä poliisit koittavat sitä jäljittää...

 

[ansarikukka]

Laita siihen puhelinliittymään sitten joku saldoraja tms. että mies ei saa sillä osteltua itselleen kamaa. Nykyään kun sekin on mahdollista.

Ja tosiaan tee se rikosilmoitus ihan senkin takia, että jos päätätte erota ja joudut etsimään itsellesi ja tulevalle lapsellesi uuden asunnon, niin luottotiedottomuus vaikeuttaa sitä huomattavasti. Onko tämänhetkisen asunnon vuokrat varmasti maksettu, jos ne ovat olleet miehen huolehdittavana?

 

[voivoi]

Mulla on vähän samanlainen kokemus. Mulla särähti korvaan tuo, että "miehellä oli vaikea lapsuus". Mä kanssa aloin 18-vuotiaana seurustelemaan vuotta vanhemman miehen kanssa, jolla oli vaikea lapsuus ja vaikeeta kaikki... Mun kävi niin sääliksi sitä ihmispoloista, ja olin itsekin niin poloinen, että luulin että jos en tuota miestä ota, en saa ketään.

Mä elätin sitä miestä, se joi mun kaikki rahat. Mitään velkoja ei mun nimissä ottanu, mutta olin niin tossukka, että vähän painostamalla/uhkaamalla/esittämällä säälittävää nallekarhua mun tili meni aina sen viinoihin. Karkean laskelman mukaan se summa oli jotain 10 000 euroa, mies laski itse sen tuossa ja "lupasi maksaa joskus takaisin". Fyysistä väkivaltaa oli vaan vähän, mutta henkistä sitäkin enemmän. Mä olin aivan nujerrettu.

Mä tulin raskaaksi ja aluksi päätin, että tää toimii ja meistä tulee perhe. Lopulta tajusin, että mä teen sille lapselle karhunpalveluksen, jos jään siihen suhteeseen. Kun päätin lähteä, alkoi se itsemurhalla uhkailu. Uhkasi myös tappaa mut ja vauvan, iskeä veitsen mun mahaani. Siitä huolimatta oli todella vaikeeta irrottautua siitä suhteesta. Lopulta tajusin, että se ei ole mun vikani, vaikka se päättäisi tappaa itsensä kun oon sen jättänyt.

Nyt olisi sullakin aika tarkastaa niitä motiiveja, miksi olet siinä suhteessa. Mä analysoin ton oman keissini kyllä perin juurin. Totesin, että ei se ollut mitään rakkautta. Mulla oli tarve hoivata toista, luulin, että saan pelastettua sen. Ja se toinen käytti hyväkseni sitä, että mulla ei ollut mitään itsekunnioitusta. Aidon rakkauden eteen kannattaa nähdä vaivaa ja tehdä töitä, mutta mun vinkkelistä katsottuna tuo ei siltä vaikuta. Mä en ikinä voisi kuvitellakaan, että mun nykyinen mieheni ottaisi mitään velkoja mun nimissä.

Loppukaneettina voisin vielä mainita, että kasvattakaa lapsistanne sellaisia, joilla on sen verta omanarvontuntoa, etteivät ota sitä ensimmäistä, joka huolii. Sellaisia ihmisiä, jotka tietävät oman arvonsa. Mulla meni vähän nuoruus hukkaan, kun olin niin varma, ettei mua kukaan huoli ja oon tuomittu elämään yksin.

 

["minävain"]

Laita siihen puhelinliittymään sitten joku saldoraja tms. että mies ei saa sillä osteltua itselleen kamaa. Nykyään kun sekin on mahdollista.

Ja tosiaan tee se rikosilmoitus ihan senkin takia, että jos päätätte erota ja joudut etsimään itsellesi ja tulevalle lapsellesi uuden asunnon, niin luottotiedottomuus vaikeuttaa sitä huomattavasti. Onko tämänhetkisen asunnon vuokrat varmasti maksettu, jos ne ovat olleet miehen huolehdittavana?

No tuo saldoraja oli kyllä hyvä idea... Hänhän saa myös niitä pikavippejä vain tekstiviestin lähettämällä.

No vuokrat on ollut hänen hoidettavanaan, mutta soitin tänään vuokraisännälle ja selitin vähän tilannetta. Hän sanoi että yksi vuokra + _kaikki_ vesimaksut maksamatta. Mutta hän oli erittäin mukava ja ymmärtäväinen ja aikoo odottaa kärsivällisesti että saan asiat selvitettyä ja maksettua!

 

["Sirkkeli"]

Laita viihde-estot sun muut siihen liittymään nyt heti, niin ei saa silloin vippejäkään tehtyä käsittääkseni.

 

[toimi, nainen!]

Valitettavasti (?) tässä sun tilanteessa ei nyt ole rakkaudesta kyse. Siis vaikka rakkautta olisikin. Kyse on sun luottotiedoista. Eli koskee myös syntymättömän lapsen taloudellista tilannetta.

Ellet tee rikosilmoitusta, sulla menee luottotiedot, etkä saa enää mistään mitään, missä tarvitaan luottotietoja. Lisäksi - koska jäät äitiyslomalle eikä tuloja ole - kaikki maksut keräävät korkoa ja maksupino senkun kasvaa.

Kyse ei nyt siis ole siitä jätätkö tämän miehen vai et, vaan kyse on paljon isommasta asiasta.

Plus, kai tajuat, että tuo suisidaalisuudella uhkailu on isointa toisen henkistä alistamista. Vaikka taustalla suisidaalisuutta, tai oikeastaan etenkin siksi. Mies yrittää, että olet niin helpottunut kun hän on hengissä, ettet viitsi enää "pienistä" urputtaa, kuten että saat tuomiot maksukyvyttömyydestä ja saat vuosien velkakierteen ja maksut jotka kasvaa vaan.

Jos nyt teet rikosilmoituksen, voit vielä selvitä ilman, että joudut kaikkia laskuja maksamaan. Miehen jättämistä voit miettiä myöhemminkin. LApsen isä hän on kuitenkin. Hoida nyt itsesi kuiville. Mies on tietoisesti, tahallaan käyttänyt sua hyväksi. Muista se.

 

[voivoi]

Mulla on vähän samanlainen kokemus. Mulla särähti korvaan tuo, että "miehellä oli vaikea lapsuus". Mä kanssa aloin 18-vuotiaana seurustelemaan vuotta vanhemman miehen kanssa, jolla oli vaikea lapsuus ja vaikeeta kaikki... Mun kävi niin sääliksi sitä ihmispoloista, ja olin itsekin niin poloinen, että luulin että jos en tuota miestä ota, en saa ketään.

Mä elätin sitä miestä, se joi mun kaikki rahat. Mitään velkoja ei mun nimissä ottanu, mutta olin niin tossukka, että vähän painostamalla/uhkaamalla/esittämällä säälittävää nallekarhua mun tili meni aina sen viinoihin. Karkean laskelman mukaan se summa oli jotain 10 000 euroa, mies laski itse sen tuossa ja "lupasi maksaa joskus takaisin". Fyysistä väkivaltaa oli vaan vähän, mutta henkistä sitäkin enemmän. Mä olin aivan nujerrettu.

Mä tulin raskaaksi ja aluksi päätin, että tää toimii ja meistä tulee perhe. Lopulta tajusin, että mä teen sille lapselle karhunpalveluksen, jos jään siihen suhteeseen. Kun päätin lähteä, alkoi se itsemurhalla uhkailu. Uhkasi myös tappaa mut ja vauvan, iskeä veitsen mun mahaani. Siitä huolimatta oli todella vaikeeta irrottautua siitä suhteesta. Lopulta tajusin, että se ei ole mun vikani, vaikka se päättäisi tappaa itsensä kun oon sen jättänyt.

Nyt olisi sullakin aika tarkastaa niitä motiiveja, miksi olet siinä suhteessa. Mä analysoin ton oman keissini kyllä perin juurin. Totesin, että ei se ollut mitään rakkautta. Mulla oli tarve hoivata toista, luulin, että saan pelastettua sen. Ja se toinen käytti hyväkseni sitä, että mulla ei ollut mitään itsekunnioitusta. Aidon rakkauden eteen kannattaa nähdä vaivaa ja tehdä töitä, mutta mun vinkkelistä katsottuna tuo ei siltä vaikuta. Mä en ikinä voisi kuvitellakaan, että mun nykyinen mieheni ottaisi mitään velkoja mun nimissä.

Loppukaneettina voisin vielä mainita, että kasvattakaa lapsistanne sellaisia, joilla on sen verta omanarvontuntoa, etteivät ota sitä ensimmäistä, joka huolii. Sellaisia ihmisiä, jotka tietävät oman arvonsa. Mulla meni vähän nuoruus hukkaan, kun olin niin varma, ettei mua kukaan huoli ja oon tuomittu elämään yksin.

Niin ja tämä mun ex taisi myös saada kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosin. Tosin se lääkäriin meno oli aivan mahdotonta, ei mennyt vaikka olisin tullut mukaan.

Mun mielestä se, että jollakin on diagnoosi, ei ole mikään syy olla jättämättä toista. Ehkä on eri asia, jos takana on vuosien yhteiselo ja joku silloin sairastuu. Mutta haluatko tässä vaiheessa ottaa riskin, että itsekin uuvut ja saitastut? Etenkin jos lääkärissäkäynnistä on puhuttu, mutta ei ole itseään hoitoon hommanut.

 

["vieras"]

Ole onnellinen että sait selville jo tässä vaiheessa tilanteen. Minä en saanut ja nyt ollaan luottotiedottomia tai ollut jo vähän aikaa mutta en tiennyt asiasta yhtään mitään. Eikä tilanteelle enää voi tehdä mitään

 

["piia"]

Kuulostaa niin täysin mun exältä, aivan presiis. Huijasitko ikää, kun se on ainoa joka ei ihan täsmää. Ei kuitenkaan montaa vuotta heittoa. Noin se teki myös mulle, pikkuhiljaa kuvioihin tuli myös sadistinen väkivalta. Nykyäänkin kuulema katoilee milloin minnekin, poliisit on jatkuvaan perässä. Ei taida olla sukunsakaan kanssa missään tekemisissä enää. Ainakin kolme jollei enemmänkin lasta sillä luuserilla on olemassa, tuskinpa on yhteydessä yhteenkään niistä.
Jos sä oot suhteessa mun exän kanssa, niin juokse pakoon ja lujaa. Ja kiitä onneasi jos se tällä kertaa toteuttaisi uhkauksensa ja todellakin tappaisi itsensä.

 

["minävain"]

Mulla on vähän samanlainen kokemus. Mulla särähti korvaan tuo, että "miehellä oli vaikea lapsuus". Mä kanssa aloin 18-vuotiaana seurustelemaan vuotta vanhemman miehen kanssa, jolla oli vaikea lapsuus ja vaikeeta kaikki... Mun kävi niin sääliksi sitä ihmispoloista, ja olin itsekin niin poloinen, että luulin että jos en tuota miestä ota, en saa ketään.

Mä elätin sitä miestä, se joi mun kaikki rahat. Mitään velkoja ei mun nimissä ottanu, mutta olin niin tossukka, että vähän painostamalla/uhkaamalla/esittämällä säälittävää nallekarhua mun tili meni aina sen viinoihin. Karkean laskelman mukaan se summa oli jotain 10 000 euroa, mies laski itse sen tuossa ja "lupasi maksaa joskus takaisin". Fyysistä väkivaltaa oli vaan vähän, mutta henkistä sitäkin enemmän. Mä olin aivan nujerrettu.

Mä tulin raskaaksi ja aluksi päätin, että tää toimii ja meistä tulee perhe. Lopulta tajusin, että mä teen sille lapselle karhunpalveluksen, jos jään siihen suhteeseen. Kun päätin lähteä, alkoi se itsemurhalla uhkailu. Uhkasi myös tappaa mut ja vauvan, iskeä veitsen mun mahaani. Siitä huolimatta oli todella vaikeeta irrottautua siitä suhteesta. Lopulta tajusin, että se ei ole mun vikani, vaikka se päättäisi tappaa itsensä kun oon sen jättänyt.

Nyt olisi sullakin aika tarkastaa niitä motiiveja, miksi olet siinä suhteessa. Mä analysoin ton oman keissini kyllä perin juurin. Totesin, että ei se ollut mitään rakkautta. Mulla oli tarve hoivata toista, luulin, että saan pelastettua sen. Ja se toinen käytti hyväkseni sitä, että mulla ei ollut mitään itsekunnioitusta. Aidon rakkauden eteen kannattaa nähdä vaivaa ja tehdä töitä, mutta mun vinkkelistä katsottuna tuo ei siltä vaikuta. Mä en ikinä voisi kuvitellakaan, että mun nykyinen mieheni ottaisi mitään velkoja mun nimissä.

Loppukaneettina voisin vielä mainita, että kasvattakaa lapsistanne sellaisia, joilla on sen verta omanarvontuntoa, etteivät ota sitä ensimmäistä, joka huolii. Sellaisia ihmisiä, jotka tietävät oman arvonsa. Mulla meni vähän nuoruus hukkaan, kun olin niin varma, ettei mua kukaan huoli ja oon tuomittu elämään yksin.

Voi eih.. Mitä enemmän luen tätä ketjua, sitä selkeämmin tajuan asiat. V*ttu että olen ollut TYHMÄ!

Tämä minun mieheni on myös "vitsillä heittänyt" että jos ero joskus tulee, lapset jäävät sitten hänelle ja siitä ei kuulemma sitten edes keskustella... Alkoi ihan pelottaa tuo sinun kertomuksesi!

Olen kai juuri langenut tuohon ansaan, että olen ottanut ensimmäisen joka minut huolii ja joka tuntuu olevan todella vakavissaan kanssani. Sormuksiakin on yhdessä katseltu...

Ja olen siis ammatiltani hoitaja, joten tottakai; elämään ilmestyy miesparka jolla on traumaattinen lapsuus -> hoitovietti..

 

["mä"]

Jos saisin abortin jollakin keinolla, pitäisin miehen kunnes löytäisin paremman.

 

["minävain"]

[QUOTE="piia";24760467]Kuulostaa niin täysin mun exältä, aivan presiis. Huijasitko ikää, kun se on ainoa joka ei ihan täsmää. Ei kuitenkaan montaa vuotta heittoa. Noin se teki myös mulle, pikkuhiljaa kuvioihin tuli myös sadistinen väkivalta. Nykyäänkin kuulema katoilee milloin minnekin, poliisit on jatkuvaan perässä. Ei taida olla sukunsakaan kanssa missään tekemisissä enää. Ainakin kolme jollei enemmänkin lasta sillä luuserilla on olemassa, tuskinpa on yhteydessä yhteenkään niistä.
Jos sä oot suhteessa mun exän kanssa, niin juokse pakoon ja lujaa. Ja kiitä onneasi jos se tällä kertaa toteuttaisi uhkauksensa ja todellakin tappaisi itsensä.[/QUOTE]

Toivon todella ettei ole kyseessä sama kaveri...


On tietysti väärin toivoa toisen kuolemaa, mutta en voi kieltääkään, ettenkö nyt toivoisi sitä. Huh. Kaduttaa vietävästi että oon raskaana tuollaiselle tyypille ;(

 

[Kais]

Jättäisin ja tekisin rikosilmoituksen.

 

[voivoi]

Kuulostaa aika hurjalta, jos mies on "vitsaillut" siitä, että eron tultua lapset jää hänelle. Eihän tuommoinen ole huumorin aihe! Mun ex oli joskus puoli vuotta eron jälkeen (kun vauva oli siis jo syntynyt) ihan varma, että kun puhuu sossuille muutaman valitun sanan, niin ne tulee hakemaan vauvan pois multa. Jännä juttu muuten, kesti monta kuukautta sen "eron" jälkeen, että pääsin eroon noista puheluista. Vaihdoin numeronikin, mutta soitin sille uudestaan. En halunnut häntä takaisin, mutta koska olin "ainoa, joka kuuntelee ja ymmärtää", mä koin velvollisuudekseni aina soittaa. Ja lopulta ne puhelut muuttu aina haukkumiseksi ja uhkailuksi. Joku riippuvuus kai sekin oli. Ehkä hyvä, että eron jälkeen me ollaan asuttu aina vähintään 200 kilsan päässä toisistamme.

Mä tosiaan jätin sen miehen raskauden loppuvaiheessa. Mä jyräsin itselleni yksinhuoltajuuden, eikä edes tapaamissopimusta tehty. Nyt tyttö on 6 ja isä näkee n. kerran vuodessa. Miehellä on siis sen verran pahoja arjen hallinnan ongelmia, että ei vaan kykene kantamaan sitä isän vastuuta. Nyt meillä on ihan asialliset keskusteluvälit, eikä ole uhkaillut mitään vuosiin. Ollaan yhteyksissä aina kun pitää elatussopparia uusia. Mies on ollu välillä suljetulla, välillä vierotuksessa, välillä putkassa... On paniikkihäiriötä ja monenlaista pääkoppaongelmaa, mitä mies on sitten lääkinnyt erilaisilla aineilla.

Edelleen mun käy sitä ihmistä sääliksi. Tuntuu tavallaan väärältä, että jollekin ihmiselle lähtökohdat ponnistaa on niin paljon huonommat. Toki aikuinen tekee omat ratkaisunsa, mutta ei noilla eväillä kovin hyvin voi pärjätä.

Niin. Ja mulla diagnosoitiin keskivaikea masennus ja posttraumaattinen stressireaktio tuon suhteen jälkeen. Se puhkesi silloin, mutta jotain vikaa oli kyllä sitä ennenkin. Aloin miettiä, että joku vika mussakin piti olla, että tohon soppaan jouduin. Sitten kävin 3 vuotta psykotearpiassa selvittelemässä päätäni ja nyt oon tasapainoisempi kun koskaan. Kesti aikaa, että tajusin, että mulla on omat rajat, joiden yli ei muut kävele.

Tsemppiä aloittajalle. Mä olin tosi masentunut silloin raskaana, tuon suhteen aikana ja loputtua. Mun pelastus oli ihana neuvolantäti ja ystävät ja sukulaiset. Kamalinta oli myöntää itselle ja muille, että mä olen tehnyt noin kamalan virhearvion suhteessa. Mä pelkäsin ihan tosissani, että jään vauvan kanssa ihan yksin, että kaikki rankaisee mua mun virheestä. No se oli ihan höpöä, mua ja mun lasta rakastetaan ihan älyttömästi.

 

[Gloria]

Minäkin olen tapaillut juuri samanlaisen tyypin kanssa. Vei mun rahat ja melkein mielenterveyden. Heivasin koko äijän, kun nämä valehtelut, asunnottomuus, peliongelma, viinan kanssa läträäminen yms. kävivät selväksi, mies muuttui todella uhkaavaksi niin minua kuin itseään kohtaan.
Ikää miehellä oli kyllä 28v, lapsi aikaisemmasta suhteesta, jota ei juuri ikinä tavannut.

 

["nuunuu"]

[QUOTE="minävain";24760611]Toivon todella ettei ole kyseessä sama kaveri...


On tietysti väärin toivoa toisen kuolemaa, mutta en voi kieltääkään, ettenkö nyt toivoisi sitä. Huh. Kaduttaa vietävästi että oon raskaana tuollaiselle tyypille ;([/QUOTE]

Nimittäin se, että et anna miehen tunnustaa isyyttään ja vaadit yksinhuoltajuuden. Pidä mies erossa lapsesta keinolla millä hyvänsä, ja tää ei oo ilkeilyä tai muutakaan, vaan ihan oikeasti eloonjäämisvinkki. En jaksa selittää nyt enempää, mutta usko mua.

Mun ja lasten elämän sai miehesi kaltainen mies pilattua lopullisesti. Älä anna sen saman tapahtua sulle saati täysin viattomalle lapsellesi.

Kaikki ihmiset ei vaan ole inhimillisiä.

 

["minävain"]

Kuulostaa aika hurjalta, jos mies on "vitsaillut" siitä, että eron tultua lapset jää hänelle. Eihän tuommoinen ole huumorin aihe! Mun ex oli joskus puoli vuotta eron jälkeen (kun vauva oli siis jo syntynyt) ihan varma, että kun puhuu sossuille muutaman valitun sanan, niin ne tulee hakemaan vauvan pois multa. Jännä juttu muuten, kesti monta kuukautta sen "eron" jälkeen, että pääsin eroon noista puheluista. Vaihdoin numeronikin, mutta soitin sille uudestaan. En halunnut häntä takaisin, mutta koska olin "ainoa, joka kuuntelee ja ymmärtää", mä koin velvollisuudekseni aina soittaa. Ja lopulta ne puhelut muuttu aina haukkumiseksi ja uhkailuksi. Joku riippuvuus kai sekin oli. Ehkä hyvä, että eron jälkeen me ollaan asuttu aina vähintään 200 kilsan päässä toisistamme.

Mä tosiaan jätin sen miehen raskauden loppuvaiheessa. Mä jyräsin itselleni yksinhuoltajuuden, eikä edes tapaamissopimusta tehty. Nyt tyttö on 6 ja isä näkee n. kerran vuodessa. Miehellä on siis sen verran pahoja arjen hallinnan ongelmia, että ei vaan kykene kantamaan sitä isän vastuuta. Nyt meillä on ihan asialliset keskusteluvälit, eikä ole uhkaillut mitään vuosiin. Ollaan yhteyksissä aina kun pitää elatussopparia uusia. Mies on ollu välillä suljetulla, välillä vierotuksessa, välillä putkassa... On paniikkihäiriötä ja monenlaista pääkoppaongelmaa, mitä mies on sitten lääkinnyt erilaisilla aineilla.

Edelleen mun käy sitä ihmistä sääliksi. Tuntuu tavallaan väärältä, että jollekin ihmiselle lähtökohdat ponnistaa on niin paljon huonommat. Toki aikuinen tekee omat ratkaisunsa, mutta ei noilla eväillä kovin hyvin voi pärjätä.

Niin. Ja mulla diagnosoitiin keskivaikea masennus ja posttraumaattinen stressireaktio tuon suhteen jälkeen. Se puhkesi silloin, mutta jotain vikaa oli kyllä sitä ennenkin. Aloin miettiä, että joku vika mussakin piti olla, että tohon soppaan jouduin. Sitten kävin 3 vuotta psykotearpiassa selvittelemässä päätäni ja nyt oon tasapainoisempi kun koskaan. Kesti aikaa, että tajusin, että mulla on omat rajat, joiden yli ei muut kävele.

Tsemppiä aloittajalle. Mä olin tosi masentunut silloin raskaana, tuon suhteen aikana ja loputtua. Mun pelastus oli ihana neuvolantäti ja ystävät ja sukulaiset. Kamalinta oli myöntää itselle ja muille, että mä olen tehnyt noin kamalan virhearvion suhteessa. Mä pelkäsin ihan tosissani, että jään vauvan kanssa ihan yksin, että kaikki rankaisee mua mun virheestä. No se oli ihan höpöä, mua ja mun lasta rakastetaan ihan älyttömästi.

Helpottavaa kuulla että kohtalotovereita löytyy. Tuntui aluksi että olen varmaan ainoa kenellä on asiat näin...

Olen myös miettenyt että kun tästä kaikki on selvinnyt, toivoisin itselleni keskustelua apua. Ihan vaan, jotta saan omassa päässä asiat järjestykseen, jotta lapsi voi syntyä niin hyvään ympäristöön, kun se näillä lähtökohdilla on mahdollista. Jotta osaisin iloita loppuraskaudesta ja rakastaa lastani täydestä sydämestä.

Haluaisin vaan mahdollisimman pian asiat kuntoon, miehen tavarat ulos kämpästä, elämä uuteen alkuun. Uusi työkin alkamassa tämän kuun lopussa.

Omat vanhempani eivät edes tiedä vielä että olen raskaana. Tarkoitus oli mennä miehen kanssa yhdessä kertomaan tällä viikolla. Nyt tuntuu että häpeän sitä, että olen ollut niin sokea ja tyhmä. Tuntuu hirveän vaikealta myöntää, että olenpas muuten kaikenlisäksi raskaana tälle miehelle ;(

 

[Gloria]

Niin oliko sen miehen oikea ikä 25v? Kuulostaa niin samalta kun tää minun tuntema tyyppi.

 

["piia"]

Niin oliko sen miehen oikea ikä 25v? Kuulostaa niin samalta kun tää minun tuntema tyyppi.

ja samasta tyypistä.. kaikki täsmäis niin täydellisesti..

 

["minävain"]

Niin oliko sen miehen oikea ikä 25v? Kuulostaa niin samalta kun tää minun tuntema tyyppi.

No täytyypä nyt myöntää että huijasin pikkuisen ettei niin helposti tunnistettaisi.

Mies täyttää joulukuussa 24.v... Onko sama?