Jatkuva sairauden pelko, läheiseni eivät enää jaksa minua. Mitä teen?

["surullinen"]

Olen koko ikäni kärsinyt sairauden pelosta. Lievimmillään tämä ei ole haitannut kauheasti elämää, eikä perhesuhteita. Nyt kuitenkin eräs asia laukaisi tämän vaivan äärimmilleen ja joka päivä löydän uuden jutun jota pelätä. Ymmärrän ihan tasan tarkkaan, että tämä ei ole normaalia ja näin ei voi elää elämäänsä, mutta en saa kierrettä katkaistua.

Nyt sain kuulla mm. mieheltäni, että hän "ei jaksa" enää minua. Myös vanhempani (lähinnä isäni) on puhunut samaan tyyliin, että hän sairastuu, kun minä valitan ja pelkään tyhjänpäiväisyyksiä jatkuvasti. Toki vanhempani myös lohduttavat ja yrittävät takoa päähäni järkeä, mutta kun en vain saa katkaistua tätä ajatusketjua.

Olen joskus käynyt lievän masennuksen vuoksi terapiassa ja nytkin tämän luulotaudin vuoksi pari kertaa, mutta eihän parista tapaamisesta kai vielä mitään hyötyä ole. Tai hyöty on vain hetkellinen... Terapiakäynnit jatkuvat psykiatrisen sairaanhoitajan luona, lääkärille pääsystä on varmaan turha haaveilla kun kyseessä on pieni kunta ja lääkäripula.

Pelkään sairastuttavani läheiseni ja että olen pian ihan yksin. Mitä jos mieheni jättää minut? Sitten kyllä olen ihan varmasti muutaman hetken päästä valkotakkisten hoidettavana jossain pehmustetussa huoneessa. Olen yli kolmekymppinen, että en enää mikään lapsi. Onko kellään muulla tätä luulotautia riesanaan ja oletteko päässeet siitä eroon? Onkohan aiheesta kirjallisuutta ja omahoito-oppaita? Kaikki vinkit ovat tervetulleita!!

 

["juups"]

Mä sain SSRI-lääkityksen ja luulotauteilu hävisi

 

["vieras"]

Kyllä löytyy jonkinasteinen hypokondria eli sairauden pelko. Ja tuo vaiva todella vie ilon elämästä. Mutta minulla on siihen kyllä aihettakin kun minulla on jatkuvasti oireileva refluksitauti, allergia ja astma.

Aina kun päätän että kaikki on hyvin, niin sitä kestää niin kauan kuin taas jokin oire tulee vaikka en olisi tarkkaillutkaan itseäni. Lääkärissä käynti helpotta hetkeksi oloa.

Varaa aika lääkärille ja vaadi tutkimuksia niin saat mielenrauhan. Kirjastoon etsiskelemään vaan alan kirjoja, en myt muista äkkiseltään yhtään. Jaksuja!

 

["vieras"]

No onko sun pakko puhua sairaudenpelosta läheisillesi? Mieti omassa mielessäsi niitä asioita, äläkä rasita muita. Ei kai kukaan jaksa määräänsä enempää kuunnella harhaista valitusta...

 

["vieras"]

Minkälaisessa terapiassa olet käynyt? Kognitiivisesta psykoterapiasta voisi olla enemmän apua tuollaiseen vaivaan ja siellä ei tarvitse edes montaa kertaa käydä, taitaa olla keskimäärin 5-15 kertaa. Jos on rahaa niin mene yksityiselle.

 

[Littledeath]

Mun ystävällä on tollasta, ja sitä on todellakin välillä rasittavaa kuunnella. Varsinkin kun itellä ja läheisillä on ollut oikeasti vakavia sairauksia. Turhauttavaa kun aina on niitä sairaudenpelkoja, vaikka kuinka kuuntelen ja puhun ns. järkeä.

 

["mira"]

mulla on myös kova pelko siitä että sairastun vakavasti. Tämä korostuu eritoten jos mulla on vaikka pohje kipeä niin olen sata varma että mulla on veritulppa ja eikun lääkäriin (suvussa on veritulppia, esim. äidillä oli alle 40 vee veritulppa jalassa). Pelkään myös ottaa vitamiineja, lääkkeitä jne koska jostain syystä mulla menee niistä suu rikki (limakalvot) ja tulee järjettömät vatsakivut. Tietyt ruoat aiheuttaa samanlaisia oireita joten olo on aika tuskainen. Lääkäri meinasi että mulla on ahdistusta, mikä aiheuttaa näitä oireita. Varmaan osittain totta mutta limakalvojen rikkimeno/ärsytys ei johdu ahdistuksesta. Kyseessä on varmasti myös jonkin asteista allergiaa, ruoka-aineet ja lääkkeet. Oireisiin aloitettiin ssri lääkitys mutta niistä menin täysin toimintakyvyttömäksi joten lääkitys on poissuljettu vaihtoehto. Sain myös tästä lääkityksestä suuoireita. Nyt käyn kerran viikossa terapiassa joka tuntuu auttavan. Jopa sairaudenpelko on hieman vähentynyt. Mutta tiedän, todella rankkaa itselle. Ja varmasti myös läheisille.

 

["mira"]

niin tuohon kommenttiini vielä lisäten! jos vaan löydät hyvän terapeutin niin uskon että pääset eroon "luuloistasi" Mulla tuota luuloilua sanottiin ahdistukseksi. Sitä se kait sitten on, ainakin mun kohdalla. Olen saanut myös paniikkikohtauksia mutta ne ovat selkeästi vähentyneet terapian avulla ja toki uskon että myös omalla asenteellani on ollut merkitystä. Aloitin joogan ja kävelyn. Nukun säännöllisesti ja syön parin tunnin välein. Laitoin siis uusiksi vääristyneen ruokailuni (olen hoikka mutta ennensöin miten sattuu ja mitä vain eli suklaata, pullaa, valmisruokia jne) sekä aloitin jo unohtuneen liikunnan. Mitään reipasta liikuntaa en harrasta, tämä hidas käynnistys sopii minulle parhaiten. Joogasta olen saanut hyviä apuja hengitystekniikkaan (auttaa eritoten tilanteisiin jossa meinaan saada paniikin). Olen ihan varma että saat luulosi hallintaan sillä minulla on ollut myös todella hankalia oireita jotka todellakin vaikuttavat paljon elämänlaatuun. Vieläkään en ole ns "luulovapaa" mutta menossa pienin askelin sinne suuntaan. Itsekään en ole enää nuori tyttönen, liki 40 vuotta.

 

["vieras"]

Älä huoli / Leahy, Robert L. oli ihan hyvä kirja vaikka siinä puhutaan paljon muunlaisestakin huolehtimisesta ja pelkäämisestä kuin sairauden peloista. Minulle tästä kirjasta oli apua. Se voisi hyvin toimia esim. terapian tukena. Saa kirjastostakin.

http://www.suomalainen.com/fi/%C3%84l%C3%A4-huoli-sku-P9789513136772

 

["surullinen"]

Kiitos viesteistä ja tsempeistä! Olen menossa keskiviikkona lääkäriin ja toivon et saan sieltä jonkinlaista apua tilanteeseeni. En minä edes oikein tiedä mitä se terapia on nimeltään, jossa olen käynyt. Ihan kunnallisessa terapiakeskuksessa, juttelukaverina psykiatrinen tjsp. hoitaja.

Päätin nyt, että pyrin olemaan puhumatta näistä jutuista läheisilleni, vaikka vaikeaa se on. Jotenkin sitä kaipaa tukea ja turvaa ja että joku kuitenkin yrittäisi takoa järkeä päähän. Mutta kun se apu on vain hetkellinen ja kohta olen jaakaamassa taas samasta asiasta. Ehkäpä se on itsekkyyttä, että yrittää saada itselleen paremman olon, eikä tajua aiheuttavansa toiselle paskamaisen fiiliksen. Odotan nyt sitten taas seuraavaa terapiakertaa ja säästän valitukseni sinne... Kyllä mullakin on ihan oikeitakin vaivoja, mut niiden lisäksi tulee sit liuta "kuviteltuja" vaivoja ja onhan tää yhtä hel*vettiä tää elämä, lopettaisin tämän pähkäilyn kyllä heti jos pysyisin.

Mira: aika jännä homma, mulla on myös suuoireita. Jotenkin ihan järkyttävän herkät limakalvot suussa ja kieli on nyt pitkään ollut kirvelevä ja inhottavan tuntuinen. Kävin hammaslääkärin vuositarkastuksessa ja samalla kerroin tästä, niin limakalvoilla ei kuulemma näy mitään pahaa, mut kieli on selvästi ärtyneen näköinen. Sain määräyksen vaihtaa normaalin Pepsodentin johonkin hellempään hammastahnaan, esim. Salutem tai joku joka ei sisällä natriumlauryylisulfaattia. Jotain kuivan suun hoitoaineitakin voisi kuulemma kokeilla ja jos suuvettä käyttää niin siinä ei missään nimessä saa olla alkoholia. Kamomillateen juominen ja purskuttelukin kuulemma auttaa joillekin. Minäpä otan ohjeistasi vaarin, ja aloitan myös terveellisemmän elämän! Jooga kuulostaa siltä, et se voisi sopia minullekin. Pilatesta olen joskus kokeillut ja se on myös hyvä "mielen rauhoittaja".

 

["vilijonkka"]

tuota mitä sä siinä sairastumisessa sitte pelkäät?jokainen sairastuu joskus.. jokainen kuolee joskus ja turhalla stressaamisella molemmat käy aimmin!

 

[halit sinulle]

Onko sulla tietyn sairauden pelko vai yleisesti ottaen useiden sairauksien pelko?
Nimittäin, tiedän niiiin tuon tunteen ja se on läheisistä raskasta... mutta kaikista raskainta se on sille kuka sitä miettii.
Itse kärsin tässä vuosia yhden sairauden pelosta ja löysin itsestäni kokoajan oireita uusia ja uusia. Nyt testautin itseni vihdoin ja odottaminen oli tuskaa, mutta selvisin ja olen TERVE- kuten JÄRKENI sanoikin.

Sinä jaksat, sinä pystyt!!! Kun saat asian selville niin voit huokaista helpotuksesta. Lääkärin kanssa keskustele PELKÄSTÄÄN (ei nettiä ollenkaan!!!!! ja tutkimista!!! - oikeasti olen tästä tosissani) ja tietysti se että voiko sitä sairautta tutkia mitä pelkäät niin saat myös rauhan ja hoito henkiseen hyvinvointiisi siihen päälle mitä lääkäri voi antaa.

oikeasti tässä maailmassa pystytään hoitamaan sairaus kuin sairaus ja mitään ei tarvitse hävetä.
Oma sisäinen rauha on tärkein ja sen saavuttaa kun ymmärtää tän pointin ettei ole mitään hätää!!

Voin kertoa oman kokemukseni jos haluat / uskallat lukea? Nimittäin... oli aikamoista ja ne oireet pystyy luomaan itse ja siihen tarvitaan vielä hieman "huonoa tuuria" mukaan että näyttää siltä että on selkeästi sairas ja alkaa muutes löytämään läheisistä myös niitä piirteitä kun oikein pitkälle menee.

Minulla tämä PELKO kesti muutaman vuoden, nyt olen siitä vapaa ja kokoajan tämän pelon ajan olen ollut terve, eli hukkaan heitettyä huolehtimisaikaa ollut vaan.

VOIMIA!!! Ei anneta pelon hallita elämää vaan tehdään asialle jotain!!!

 

["surullinen"]

Pelkään tietysti kuihtuvani karmaisevalla tavalla pois, jos sairastun vakavasti. Kuolemisessa pelkään ja suren sitä että "kaikki jää kesken". Tiedän et nää on tyhmiä ajatuksia, mut en vaan saa niitä pois päästäni. EN KESTÄ ENÄÄ ITSEÄNI!! *itkee*

Yleensä pelkään kaikkein pahimpia sairauksia ja etenkin sitä s-kirjaimella alkavaa. En halua edes kirjoittaa sitä sanaa tähän, se on niin inhottava. Joka ikisestä oireesta, pikkuvaivasta saan päähäni et mulla on joku. Viime viikon pelkäsin rintas... ja loppuviikosta kun kurkku on ollut ihmeellisen tuntoinen, olen pelännyt keuhkos... ja kurkkus... AHDISTAA, PELOTTAA!!

En ymmärrä enää mitä teen itseni kanssa, ei tämä ole elämää. Jatkuva pelko ja ahdistus, jotka lamaavat niin että en pysty nauttimaan mistään. Päivittäiset askareetkin ovat alkaneet tuntua ylitsepääsemättömiltä. Kohta varmaan vaan nukun 24/7. Kesä on tullut, mutta minä katselen sitä jonkin sumuverhon lävitse.

 

["surullinen"]

Mitä terapiaa se kunnallinen mielenterveystomisto sitten antaa? (Sellaisessa olen siis käynyt.) Miten se eroaa tuosta kognitiivisesta psykoterapiasta? Osaatteko valaista?

 

["surullinen"]

Minkä nimistä lääkettä "juups" syö ja millä annoksella?

 

["juups"]

[QUOTE="surullinen";28497284]Minkä nimistä lääkettä "juups" syö ja millä annoksella?[/QUOTE]

Escitalopram actavis 5mg eli pieni annos riittää minulle

 

["surullinen"]

up

 

["vieras"]

Olen sinua vanhempi, mutta luulosairaus oli paras kaverini samassa ikävaiheessa. Ja se pelko johtui suurimmalta osin siitä, etten tiennyt mitä haluan tehdä elämässäni. Siis olen kyllä päättäväinen ja aikaansaapa, mutta aina puuttui jotakin. Myös sanonta, että mitä enemmän pelkää kuolemaa(sairauksia) sen enemmän kyse on elämän pelosta.

Peloilleen voi tehdä jotakin. Niitä ei kannata väkisin ajaa mielestään,mutta mitä enemmän saat kokemusta kuinka elämä sujuu ja näet, mitä sairaudet tekevät ihmisille sen enemmän alat tajuamaan, miten moni myös selviää syövästä, veritulpista, siis mitä hurjimmista jutuista ja elämä jatkuu. Omat pelkonsa kannattaa kohdata niinkin, että juttelee sellaisten kanssa jotka ovat sen pahimman helvetin joutuneet kestämään.

On myös sanonta, mikä on oikein hyvä, että se mitä eniten pelkäät ei ikinä tapahdu,mutta se mitä sinulle tulee tapahtumaan et älyä edes olla huolissasi. Minulle kävi juuri niin. Kaikista maailman sairauksista en olisi ikinä uskonut saavani sitä ja naureskelin diagnoosille n. kaksi vuotta ennen kuin suostuin alistumaan. Ja yhä hengissä, entistä ehompana, enkä edes ollut kuoleman lähelläkään. Se kuitenkin vaikutti koko elämääni ja erittäin myönteisellä tavalla.

Ja olen alkanut elämään. En ehdi pohtimaan joka pattia ja kolotusta, sillä haluan tehdä työtäni saaden siitä paljon irti. Olen vahvistunut ihmisenä ja näen mahdollisuuksia monessakin asiassa. Takkiin tulee välillä ja se kaamea luulotauti iskee ollessani tosi väsynyt ja surullinen, mutta nyt tiedän miksi pelkään ja silloin se pelko ei kiipeä niskani päälle.

Olen satavarma, että ap:n kannattaisi prosessoida pelkoaan. Se voi johtua hyvinkin varhaisista asioista tai jostakin tilanteesta, joka on haavoittanut henkisesi. Siis se voi olla ihan viatonkin juttu, että olet jäänyt hetkeksi yksin ja kokenut sen uhkaavana ilman mitään syytä.

Mutta se, mitä voit tehdä, niin vaihtele kuulijoita. Kun olet kiusannut isääsi anna hänelle lomaa jutuiltasi ja puhu jollekin toiselle. Kirjoita, jos et muuta keksi.

 

["kohtalotoveri"]

Ihan kun mä olisin kirjottanut tän. Tällekkin palstalle olen kirjotellut monista sairauksista mitä pelkään.

Ikävä kyllä en tiedä mikä auttaa, mulla on Cipralex 15mg ja tarvittaessa Xanor..välillä auttaa tai ainakin lieventää paniikkia. Mulle tulee totaalinen toimintakyvyttömyys kun oikein pelkään, en pysty syömään enkä mitään jne.

Kamalaa eikä tosiaan läheisten vakuuttelut ja "järkipuhe" auta. Lääkäri käynnin jälkeen olen rauhallinen ehkä viikon ja sitten taas!

 

["Noona"]

Kun luin tuon aloituksen, niin jäin oikein miettimään, että olenko minä tämän joskus vuosia sitten kirjoittanut, mutta en vain muista. Mutta sitten huomasin päivämäärän, että olikin ihan tuore.

Mulla pelkoihin on auttanut Cipralex. Suosittelen kokeilemaan ja kokeilun kannattaa kestää vähintään kolme kuukautta, koska siihen menee aikaa ennen kuin alkaa auttaa. Terapiassa käyn myös, se auttaa jonkin verran, mutta ei se mua kyllä paranna. Joskus ajattelen, että terapia auttaa enemmän läheisiäni jaksamaan minua, kun puhun pelot terapeutille enkä heille.

Kannattaa tiedostaa, että kun pelkäät jotain oikein paljon, niin voit saada myös hyvin fyysisiäkin oireita aikaan, kun alat tarkkailemaan ja pelkäämään jotain oiretta. Tiedän, että joku on saanut jopa ihottuman pelätessään erästä sairautta, jonka yhtenä oireena oli ihottuma. Ko. sairautta henkilöllä ei kuitenkaan ollut ja ihottumallekaan ei löytynyt mitään selitystä, se sitten katosi itsestään, kun pelko hellitti.

Semmoinen kirja kun Edmund J. Bournen Vapaaksi ahdistuksesta voisi olla hyvä.

 

[määvaa]

Ihan kuin puhuisitte mun elämästä täällä..
Mä en enää jaksa itsekään, alkanu taas lääkärissä ja päivystyksessä ravaamiset. Pakko vaan mennä lopulta kun ei saa rauhaa (ja lopulta tulee hengenahdistusta sun muuta). Eikä musta mitään vakavaa vikaa löydy (muutama perussairaus on). En jaksa, kunpa tää pelko loppuis jo

 

[Mollie]

[QUOTE="vilijonkka";28487176]tuota mitä sä siinä sairastumisessa sitte pelkäät?jokainen sairastuu joskus.. jokainen kuolee joskus ja turhalla stressaamisella molemmat käy aimmin![/QUOTE]

Itsekin sairauksien ja kuoleman (sekä oman että läheisten) pelosta kärsivänä voin kertoa, että tuollainen "kaikkihan kuolevat joskus" -juttu vain pahentaa asiaa. Me kuolemanpelosta kärsivät tiedetään ihan liian hyvin että kaikki kuolevat, sitähän me juuri pelkäämme!

Lisäksi pelkojen vähättely saa pelkääjän mielen vieläkin matalammaksi.