En tiedä mistä tämä taas johtuu, mutta tiistai-iltana alkoi aivan yhtäkkiä tehdä pahaa. Nyt sitä on sitten jatkunut tähän hetkeen asti eikä näytä menevän ohi. Eilen en uskaltanut enää pistää suuhuni mitään lääkkeitä.
Uusia tällä viikolla olivat Tramal ja Imovane, joita ehdin ottaa molempia kaksi. Mulla on aiemminkin ollut pientä kuvotusta silloin tällöin, mutta se on aina mennyt ohi.
Nyt pitäisi aloittaa solunsalpaajat niin kuin heti. Niistä voi tulla myös paha olo. Millä mahalla mä pystyn tähän, kysyn vaan
Onko olemassa jotain käsikauppatavaraa, joka auttaa pahoinvointiin? Juuri ehdin käydä maanantaina lääkärissä eikä tässä kuussa ole enää uutta aikaa tulossa.