Jatkuva kitinä

Haluaisin saada muilta äideiltä hyväksi havaittuja konsteja tukea jatkuvasti valittavaa 7 kuista vauvaamme.

Vauvamme on ollut syntymästään lähtien kovin temperamenttinen ja valittava. Hän on syntynyt keskosena ja on kovasti allerginen erilaisille ruuille. Tämä on varmasti yksi syy jatkuvaan "väninään" ja itkuun, mutta tällä hetkellä ravitsemusasioiden pitäisi olla kunnossa. Tyttö vaatii jatkuvaa huomiota, ei mielellään viihdy yksin hetkeäkään ja reagoi voimakkaasti esim. hampaiden puhkeamiseen tai flunssaan. Hän ei vielä liiku eteenpäin, mutta hoksanee kyvyn ihan lähiaikoina. Jonkin verran hän tulee fyysisesti jäljessä ikätovereihinsa nähden. Tyttömme on todella utelias, viihtyy kyläilemässä ja nauttii ulkoilusta. Rattaissa viihtyy tosin yleensä vain, jos ne liikkuvat. Jos vauvamme ei kitise, hän on yleensä todella aurinkoinen ja nauravainen pelleilijä. Pilkettä silmäkulmasta löytyy! <3

Olen alkanut pikku hiljaa uupua jatkuvaan itkuun. Olen pohtinut, että osaanko oikealla tavalla reagoida lapseni pahaan oloon. En ole luonteeltani heikkohermoinen, enkä "vouhota" jatkuvasti vauvani ympärillä. Mieheni osallistuu vauvan hoitoon ja saan omaa aikaa silloin kuin sitä tunnen tarvitsevani.

Haluaisin nyt saada rakentavia kommentteja muiden temperamenttisten vauvojen vanhemmilta siitä kuinka helpotitte vauvan oloa ja samalla itsenne . En kaipaa "lapsethan itkevät, oisit miettinyt ennen hankkimista"-kommentteja.

 

Meillä on 10 kk tyttö ja hän harrastaa kitinää aika usein. Hän on myös temperamenttinen eikä todellekaan sellainen vauva, jolle kaikki käy. Hänellä ei pitäisi olla allergioita, mutta on tehnyt hampaita melkein syntymästään asti, vaikka niitä onkin ilmaantunut vasta 2 kpl.

No, joka tapauksessa hänkin kitisee aika paljon. Ei suoranaisesti itke, mutta vitisee. Saattaa olla monta päivää peräkkäin, ettei mikään ole hyvin. Ei viihdytä hetkeäkään yksin, halutaan syliin ja pois sylistä. Ainoa mikä auttaa on, että häntä pitäisi kanniskella ympäri taloa ja näyttää esineitä. Mutta tuo 10 kg tuntuu aika raskaalta taakalta kantaa koko ajan. Hänkin on muuten tosi hymyileväinen tyttö ja juuri sitä pilkettä silmäkulmassakin on paljon, mutta silloin, kun kitinäkausi iskee, tuntuu että pää hajoaa.

Tuohon oman olon helpottamiseen onkin vaikeampi vastata. Minua helpottaa suunnattomasti ne päivät, jolloin tyttö on hyvällä tuulella. Kitinäpäivät unohtuvat tosi nopeasti. Minua auttaa myös, kun pääsen salille, kaupungille tai viettämään tyttöjen iltaa. Nyt kun mies on ollut lomalla, arki on tuntunut helpommalta.

 

Viime viikonloppuna tuli totaalinen väsymys. Nyt ymmärrän hyvin, kuinka helposti moni äiti masentuu. Ilman mieheni tukea kuuluisin varmasti masentuneiden äitien joukkoon. Mieheni käski minun irrottautua täysin vauvan hoidosta viikonloppuna. Teimme myös niin että nukuin eri huoneessa kuin tunnin välein heräilevä tyttömme. Isä hoiti öiset heräilyt. Tytölle tuli lisää hampaita, joten hän on ollut todella itkuinen ja selvästi kipeä.

Tämä viikko on alkanut mukavasti ja tyttö on ollut vähemmän valittava. Pieni maaseutumatkailu kahdestaan mieheni kanssa teki myös aika terää. Ehkä tämä tästä. Pieni hymy rakkaalta tytöltämme tosiaan auttaa unohtamaan kaikki kiljumiset ja kitinät, siinä olet oikeassa Lillemi. Helpottiko teillä kitinä, kun tyttö rupesi liikkumaan? Meillä ei vieläkään ryömitä, kun huutamalla saa lelut lähelle paljon nopeammin.

 

Täältähän löytyikin muitakin kitinävauvoja. Olen jo miettinyt että onkohan pojallamme (6kk) kaikki hyvin, kun kitisee ja vänisee, tuntuu nyt ihan jatkuvasti. Lattialle ei suostu jäämään hetkeksikään yksin, huuto alkaa heti, sylissä ei ole hyvä, jos ei koko ajan liikuta, kaikki tuntuu olevan kovin hankalaa. Varmaan kyllä nämä ilmatkin vaikuttaa. Mutta samoin kuin teilläkin, meidänkin poika on välillä semmoinen ilopilleri, velikulta, hymyilee ja juttelee, varsinkin väkijoukossa, liikkeella ollessa on vallottavin vauva ikinä. Ei vaan ilmeisesti viihdy mun kanssa kahdestaan kotona, näyttää tylsistyvän todella helposti? Ja kun ei itse liiku vielä mihinkään, niin turhautuu heti. Olen jo miettinyt että miten tuo ikinä oppiikaan liikkumaan kun ei jaksa edes yrittää ?

 

minä kantelin poikaa kans ensimmäiset 7kk, kun ei tahtonut oikein viihtyä lattialla. 3kk kohdalla viihtyi,mut alkoi sekin kai tympäseen siinä 5kk ikäisenä.. 8kk iässä oppi vasta ryömiin, mut sen jälkeen on ollu helpompaa kun vauvalla on ollut jotain tekemistä. jonkun verran sai pyöritellä lattialla mut sitten se hokas miten sitä eteenpäin pääsee. meillä on kans aika tempperamenttinen vauva. hermostuu helposti. x)
Niiz: mullakin oli kauan semmoinen tunne et vauva tylsistyy mun kans kotona. onhan se varmasti vauvalle jännää jos joku tulee kylään ja tulee vähän enemmän "elämää" ja porinaa taloon. mut osa siitä on varmasti sitä jotain tarvetta purkaa sitä "ahdistunutta" oloa ja kiukutella äidille. eihän vauva oikein muille kiukuttele kuin rakkaimmalle ihmiselle ja kylässä ei ehkä kehtaa. vauvat osaa olla aika vieraanvaraisia varsinki jos meidän vauva on ollu kylässä tai hoidossa, niin kyllä illalla/seuraavana päivänä äiti saa kuulla kaikki huolet kiukutteluna. x)
mut jos vauva viihtyy sylissä, niin en osaa oikein muuta sanoa kuin vain lähettää telepaattisia voimia kaikille!! =) uskon et elämä vähän helpottuu sitten kun vauva hoksaa liikkeelle lähdön. ja muistakaa pyytää apua jos meinaa väsähtää! =)

 

Kovin tutulta kuulostaa. Meilläkin melkoisen temperamenttinen ja paljon viihdykettä vaativa nuoriherra. Ja juurikin näin, että kotona näyttää temppunsa, mutta kyläillessä on kuin itse enkeli. Kyläilimme siis vauva-aikana paljon =) Minulle korvaamaton tuki on ystävä, jonka samanikäinen poika on vastaavanlainen tapaus. Kahden hengen vertaistukiryhmämme aina kokoontuukin, kun alkaa oma jaksaminen hiipumaan . Itse koen raskaaksi sen ristiriitaisuuden tunteen, kun oma lapsi, jota kuitenkin maailman tappiin rakastaa, alkaa tuntumaan rasitteelta. Mieheni on reissutyössä, joten olen paljon lapsen kanssa omillani. Isovanhemmat asuvat vähän etempänä, mutta auttavat kyllä aina pyydettäessä. Kun poika oppi kävelemään ja tutkiskelemaan paikkoja, elämä hieman helpottui, mutta sitten tulikin uuden kitinät kun ei joka paikkaa saakaan mennä tonkimaan. Huoh, ei ole aina ruusuilla tanssimista tämä äitiys, mutta toivotan jaksamista ja jos se yhtään helpottaa, niin et varmasti ole ainoa näiden asioiden kanssa tuskailija :hug:

 

Täällä yksi kitisijä lisää!
Luulin että kaikilla muilla vauva-arki on helpottanut tähän ikään mennessä, onneksi on vertaistukena näköjään muitakin joilla ei niin ruusuista aina ole

Tyttömme on nyt 7 kk ja tuntuu että kitinä ja väninä pahenee päivä päivältä |O
Lattialla ei viihdytä myöskään täällä, virkeänä ehkä muutama minuutti, sitten alkaa kiukuttelu ja kitinä joka pian yltyy kamalaksi huudoksi. Lelut ei kiinnosta, mikään ei kelpaa.. Sylissä viihtyy jos vaan jaksaan kokoajan kannella ja näyttää kaikkea kiinnostavaa. Rattaissa ulkona myös tykkää olla jos ne liikkuu, kun pysähtyy niin menee hermot

Liikkelle tyttö ei vielä pääse, varmaan sekin turhauttaa. Ikinä ei ole viihtynyt mahallaan, sekin hidastaa liikkumisen opettelua.
Niiz, mulla täysin samat mietteet, mites siinä treenaa liikkeelle lähtöä, kun ei suostu lattialla olemaan eikä edes yrittämään liikkumista Pää punaisena huutaa niin kauan kuin pääsee syliin..

Yötkin on nykyään raskaita, tai oikeastaan aamut! Tyttö nimittäin herää klo 5-6!! Yritäppä siinä itse sitten olla virkeä ja kärsivällinen koko pitkän päivän, kun on kukonlaulun aikaan saanut nousta ylös.

Toki mukaan mahtuu iloisia ja aurinkoisiakin hetkiä, tyttö osaa olla halutessaan todella hurmaava ja hymyilevä!

 

Voimahalaukset koko pinolle :hug: Täällä tismalleen samanlaista, mutta valitettavasti olen todenut, että taitaa olla tämän ikäisissä (poika nyt 8kk ja 1pv) enemmän yleistä kuin tavatonta. Meillä poika muuttuu kokoaika tempperamenttisemmaksi ja jos jokin ei herraa miellytä siitä kyllä kuullaan tasan tarkkaan ja heti. Kylässä ollaan täälläkin niin ihania, että kaikki ihmettelee, miten on niin suloinen ja kiltti lapsi, mutta anna olla, kun kotona yrität jotakin tehdä ja poikaa viihdyttää 24/7 niin on äidillä kyllä jaksamista. Sitten on niin iloinen aurinkoinen kun sille päälle sattuu. Meillä opetellaan nyt konttaamaan ja pystyyn nousemaan, mutta varmaan johtuu tästä tempperamentista, että kun ei lähdekään liikkeelle tai ei pääsekään pystyyn niin alkaa kauhea huuto. Mutta odotan innolla, että toi alkaa juosta, vaikka on enemmän vahtimista, niin mieluumin vahdin kuin kiikutan sylissä yrittäe tehdä omia hommia toisella kädellä.

Mun vinkit on, että jos alkaa pinna mennä (jos mies on kotona) niin ojennan lapsen suoraan isälleen ja menen vaikka suihkuun tai parvekkeelle, tai laittamaan pyykit, jos en sen kauemmaksi pysty siltä seisomalta lähteä. Kantoliina on edelleen kova sana. Ja uudet ympäristöt. Suihkussa käyn yksin pojan kanssa ollessani niin, että poika läiskyttää vettä mahallaan suihkun lattialla, kun peseydyn ja sitten pesen lopuksi pojankin. Mielikuvitusta vaan vaatii. Pojalle riittä toistaiseksi virikkeeksi myös, että seisotaan parvekkeella ja hän katselee autoja. Tai syö sormiruokaa. Tai että mä leikin hänen kanssaan lattialla tai että kuunnellaan musiikkia. Yleensä aamulla on on lähdettävä aina ulos, koska koko päivää en mitenkään keksi ja jaksa viihdytää poitsua kotona. Illalla lähdetään usein vielä koko perhe vaunuttelemaan.

Joten voimia, kai se tästä joskus helpottaa

 

takhisis: meilläki on semmoisia kausia et poika herää 5-6 aikaan. etenkin näin kuumalla. teen sit niin et koitan ottaa päikkärit kun poika nukkuu ekat päikkärit. nykyisin toiset onkin oikeestaan jo jääneet pois. ekat ottaa siinä 11aikaan. 7kk ikäisenä otti n.8-9aikaan. 12jälkeen en enää osaa nukkua päikkäreitä mut oon niin aamupöhnässä monta tuntia et sitä ennen onnistuu xD
opetin pojan nukahtamaan itse 6kk iässä omaan sänkyyn ja sen jälkeen on nukkunut yöt putkeen 12h. se helpotti elämää suunnattomasti ja auttoi jaksamaan. =)