Jatkuva bakteerivaginoosi, neuvoja kaivataan!

  • Viestiketjun aloittaja hajuherne
  • Ensimmäinen viesti
hajuherne
Hei!

Olen reilu parikymppinen nainen. Olen kärsinyt toistuvasta/jatkuvasta bakteerivaginoosista yli puoli vuotta. Olen aivan lopen uupunut tähän vaivaan ja kaipaisinkin vinkkejä/kokemuksia, miten olette päässeet vaivasta eroon.

Nuorempana käytin ehkäisyillereitä, enkä kärsinyt tästä vaivasta. Pillerit lopetettuani heitteli alapään ph ajoittain kuukautisten yhteydessä, mutta korjaantui pian kuukautisten loputtua. Kuluneena keväänä muutamien kuukautisten jälkeen kärsin pahanhajuisesta vuodosta, joka kuitenkin normalisoitui pian. Toukokuussa oireet pamahtivat päälle, eikä loppua ole näkynyt. Aluksi koitin käyttää vain ph:ta tasoittavaa pesunestettä, tuloksetta. Otin rinnalle Vagi-C-kapselit, Vagimoistit sekä Lactal Balans-geelin. Nämäkään eivät sen kummemmin tehonneet, joskin Lactal Balans neutraloi hajua. Lopulta kävin yksityisellä gynellä. Sisätutkimuksessa gyne epäili trikomonasta, sanoi että selkeä tulehdus on, punoitusta. Otettiin labrassa vti-näyte, klamydia, tippuri, trikomonasis, sekä papa-näyte. Kaikki sukupuolitaudit negat. ja löytönä gram-negatiivisia bakteereita, kuten E.coli sekä leukosyytteja. Diagnoosina bakteerivaginoosi. Alapään PH oli kuitenkin 2,8 eli hapan, kun käsitin, että sen kuuluisi olla emäksinen tulehduksen yhteydessä? Sain kaksi Dalacin-kuuria paikallisena voiteena. Kumpikaan kuureista ei tehonnut, tuntui hillitsevän hajua, mutta ei poistanut sitä. Tämän jälkeen tyydyin käyttämään itsehoitolääkkeitä, joilla vaivan sai osin peitettyä.

Vaiva on todella nöyryyttävä ja kiusallinen. Itselläni haju on sen verran voimakas, että ulkopuolisetkin sen huomaavat. Olen alkanut vältellä kotoa lähtemistä vaivani takia ja olen aivan uupunut tähän. Hiljattain vaiva räjähti niin pahasti käsiin, ettei itsehoitolääkkeetkään enää peittäneet hajua. Sain lääkäriltä Flagyl 250mg kuurin, 2 tablettia 2 kertaa päivässä suun kautta, viiden päivän ajan. Tämä kuuri vihdoin tehosi jo ensimmäisistä tableteista lähtien ja kuurin lopussa haju oli täysin poissa ja vuoto täysin normaalia. Tästä eteenpäin käytin Lactal Balansia ja Vagi-C:tä, mutta vuoto alkoi "muuttua" taas haiskahtaa jo muutamassa päivässä ja vaiva paheni vielä lisää, kunnes kuukautiset alkoivat. Yleensäkin tulehdus/haju voimistuu juuri muutama päivä ennen kuukautisia.

Olen koittanut olla syömättä sokeria, maitotuotteita, viljoja, syöden vihanneksia, hedelmiä, jne. Käyttää maitohappobakteereja, vitamiineja, Valmarinia, itsehoitotuotteita, luontaistuotteita, kuukuppia, puuvillaisia alushousuja, kotona olen/nukun aina alasti, pelkkä vesipesu, pesu vessakäynnin jälkeen, pyyhin edestä taakse, seksiä en enää edes harrasta, eipä tulisi mieleenkään näiden vaivojen kanssa. Edelleämainittuihin käsikauppalääkkeisiin, superfoodeihin, antibiootteihin, tutkimuksiin jne jne on palanut rahaa satoja satoja euroja, mikä on opiskelijabudjetissa PALJON.
Haluaisinkin kysyä, olisiko kellään antaa neuvoja/omia kokemuksia? Voiko kyseessä olla jokin hormoniepätasapaino vai onko diagnoosi väärä? Voiko Flagylia (antibioottia) käyttää ennaltaehkäisynä, vai syökö se tehon pois? Vai oliko viiden päivän kuuri liian lyhyt?
Vie ilon pois elämästä, kun joutuu jatkuvasti häpeämään ja jännittämään, eikä uskaltaisi syödä oikein mitään, ettei tulehdus uusi/pahene.

Erikoislääkärille olen menossa heti kun on rahaa maksaa taas se muutama satanen siitä. Kiitos kaikille jotka viitsivät vastata, olisin hyvin kiitollinen.
 
Sama täällä
kuulostaa aivan indettisiltä mun kanssa. Erona se, että lopetin ehkäisyrenkaan käytön ja vaihdoin takaisin pillereihin, kuulemma rengas altistaa bakteerivaginoosille. Tämä on todella ahdistava ja elämänlaatua huonontava vaiva:( olen siis syönyt kolme antibioottikuuria ja sain estolääkityksenä flaygyl comp-puikkoja, mutta nekään eivät auta. Olen kokeillut jo kaikkea! Todella kaivataan hyviä neuvoja!!!!
 
Sunshine
Hei, jotenkin edes hieman lohduttavaa että kohtalotovereita löytyy... :/ Oon jotenkin kuvitellut, että eihän kenelläkään muulla voi olla tällaista! Tää on sellanen asia, mistä en ole puhunut kenenkään tyttökaverin kanssa... Seksin harrastaminen ei todella ole ollut päällimmäisenä mielessä! Omat oireet alkoivat lievinä kahden loop-hoidon jälkeen viisi-kuusi vuotta sitten. Viime syksyyn saakka käytin apteekin itsehoitovalmisteita, jotka todellakin ovat syöneet lompakkoon suuren loven tänä aikana. Viime syksynä papa-kokeessa kuitenkin vasta näkyi bv. (Se on kuitenkin vuosittain otettu, aikaisemmin ei ole sitä todettu) Sain viikon kuurin Flagyliä emätinpuikkoina. Joo, oireet lievittyivät hetkeksi. Ja taas jatkui sama meno. Oireisiin jotenkin vaan "alistuu" ja tottuu... Kunnes tänään sain tarpeekseni ja varasin lääkärille ajan, koska täytyyhän mun saada tietää, mistä johtuu alati toistuvat oireet! Parisuhde on kohta ihan riekaleina, kun seksi ei maistu...
 
gynekologi
Bakteerivaginoosin taustalla voi toisinaan olla visvasyylä altistaen erilaisille toistuville emätintulehduksille. Ureaplasma taas on emättimen normaali bakteeri, erään käsityksen mukaan se voi aiheuttaa BV kaltaisen infektion, hoitava antibiootti kuitenkin on eri kuin mitä perinteisessä bakteerivaginoosissa käytetään. Kannattaa käydä gynekologilla kolposkopiatutkimuksessa, ja ellei löydy kondyloomaa, voisiko syy olla ureplasma? Ks. linkki http://jezebel.com/the-vaginal-infection-that-lasted-for-a-year-it-was-ur-1665396569, englannin kielellä.
 
Kyllästynyt
Täällä kans yksi epätoivoinen (22v.). Bakteerivaginoosi todettiin ja sitä on kestänyt puoli vuotta, mutta nyt viime aikoina huomattavasti lievempänä, kuin sillon kun se alkoi. Oireena on ollut ainoastaan pahan hajuinen valkovuoto. Parin kuukauden ajan myös kipua yhdynnässä.

Olen käyttänyt myöskin Flagyliä sen seitsemän päivän kuurin ja se ei auttanut yhtään. Sen jälkeen määrättiin Metronidazol Actavista, suun kautta otettavia tabletteja kerta-annoksena kaks tablettia. Ei auttanut. Sen jälkeen käytin viikon itsehoitolääkkeenä jotain apteekista saatavia emätinpuikkoja, mutta eivät auttaneet nekään. Olen kokeillut syödä maitohappobakteerilvamisteita, uusinut alushousuja, ostanut erillisiä alapään pesuaineita ja pyyhkeitä, kotona oleilen iltaisin hame päällä ilman alushousuja. Lääkärit ovat sanoneet, ettei tämä vaarallista ole, mutta hieman alkaa epäilyttää, kun näin pitkään jatkunut. Tuntuu, ettei mikään auta, ja nyt kuukautisetkin jäivät pois. Todella, todella vähän on tullut vaaleanpunaista vuotoa, ihan kuin kuukautiset alkaisivatkin, mutta ei näy.

En tiedä voisiko ruokavaliolla olla asian kanssa tekemistä, mutta kun en vilja/maitotuotteita edes käytä juuri yhtään. Toki täysin gluteeniton ja maidoton ei ruokavalioni ole. Ruoansulatuksen kanssa on ollut ongelmia ja on vaikka mitä oireita, keliakiakin pitäisi varmaan testata. En tiedä voisivatko oireet liittyä johonkin samaan "sairauteen"..

Toivon kyllä niin hartaasti, että mä jo loppuisi, kun pitää stressata terveydestä ja haaskata rahaa lääkkeisiin ja lääkärissä käynteihin, eikä vaivaan edes löydy kunnon hoitoa.
 
Ihanaaollanainen
Hei, jotenkin edes hieman lohduttavaa että kohtalotovereita löytyy... :/ Oon jotenkin kuvitellut, että eihän kenelläkään muulla voi olla tällaista! Tää on sellanen asia, mistä en ole puhunut kenenkään tyttökaverin kanssa... Seksin harrastaminen ei todella ole ollut päällimmäisenä mielessä! Omat oireet alkoivat lievinä kahden loop-hoidon jälkeen viisi-kuusi vuotta sitten. Viime syksyyn saakka käytin apteekin itsehoitovalmisteita, jotka todellakin ovat syöneet lompakkoon suuren loven tänä aikana. Viime syksynä papa-kokeessa kuitenkin vasta näkyi bv. (Se on kuitenkin vuosittain otettu, aikaisemmin ei ole sitä todettu) Sain viikon kuurin Flagyliä emätinpuikkoina. Joo, oireet lievittyivät hetkeksi. Ja taas jatkui sama meno. Oireisiin jotenkin vaan "alistuu" ja tottuu... Kunnes tänään sain tarpeekseni ja varasin lääkärille ajan, koska täytyyhän mun saada tietää, mistä johtuu alati toistuvat oireet! Parisuhde on kohta ihan riekaleina, kun seksi ei maistu...
 
Viimeksi muokattu:
nipsu
En tiedä onko tästä mitään apua teille, mutta itse olin vuoden suhteessa, jossa sain tietää myöhemmin miehen panneen paljaalla myös toista naista. Mulla bakteerivaginoosikierre alkoi tuolloin, sain joka ikisen yhdynnän jälkeen hiivan ja usein myös bakteerivaginoosin ja siitä vielä vajaat 10 kertaa PID:in.

Lääkäri totesi, ettei bakteerivaginoosi ole sukupuolitauti, eikä PID ollut mun tapauksessa klamydian aiheuttamaa, mutta mun immuunipuolustus oli sen verran heikompi, että vieraitten naisten emätin- ja peräsuolen bakteerit eli vielä miehen suihkussa käytyäkin miehessä sen verran vahvoina, että siirtyivät muhun ja aiheuttivat hiivan, bakteerivaginoosin ja PID:in.

En tiedä mikä teidän tilanne on, käytättekö kondomia (me ei käytetty, kun piti olla testattu ja luottamuksellinen suhde), mut ennen kuin tilanne selvisi, söin kans rajut antibioottikuurit, mulle aloitettiin hiivan estolääkitys ja aloin käyttää bakteerivaginoosin ehkäisyyn seuraavia tuotteita:

- ellen probioottinen voide
- vagibalance ratiofarm
- multigyn actigel

Noista eniten käytin multigyniä, heti yhdynnän loputtua alapääpesu vedellä ja kaivelin spermat ulos ja sit sisään tota geeliä tukemaan emättinen omaa bakteerikantaa ja tilanne helpottu.

Vagibalancea käytän vaan silloin tällöin enää, koska muuttuu emättimessä vedeksi ja sotkee pikkarit ja pedin, aivan kuin ois pissiny alleen yöllä, ehdottomasti pakko käyttää sidettä yöllä jos meinaa käyttää tuota tuotetta. Se kuitenkin tepsii kans tosi hyvin.

Elleniä laitan sit jos tilanne etenee hiivaan saakka ja limakalvot on arat hiivahoitojen jälkeen, muutoin en käytä.

Toivottavasti näistä nyt on jotain apua.. Mulla tulehdukset loppu kun suhde mieheen loppui. Kondomia käytettäessä tilanne ei ole palannut, nyt kun ekan kerran harrastin seksiä ilman kumia uuden miesystävän kanssa, sain jälleen hiivan alun, joka tosin meni estolääkityksen ansiosta ohitse. Molemmat testattu, eikä vielä ole ilmi tullut pettämistä, mutta mistäs sitä tietää.. tai sitten oon vaan "allerginen" spermalle. Itseäni ei haittaisi jatkuva kumin käyttö suhteessa pätkääkään, koska sit voisin luopua lääkkeistä ja rahanmenosta, mutta kun miehet sanoo ettei se tunto vaan oo sama kumin kanssa.. joten kai sitä sitten tungetaan rahaa kaivoon tavalla tai toisella, ja naisen on vaan nieltävä se että tulehduksia pukkaa jos meinaa seksiä harrastaa.

Mene ja tiedä. Ite harkitsin pahimmas vaiheessa jo seksin pannaan pistämistä. Ja pidän sitä edelleen vaihtoehtona, mikäli tilanne niin pahaksi etenee..
 
jaapatijaaa
Kierre siitä syntyy, kun antibiottia määrätään. Tulee hiiva antibiootin jälkeen ja alapään luonnollinen bakteerimäärä vähenee, pitää syödä maitohappobakteereja. Hiivan saa pois apteekin tuotteella. Yällä pitää nukkua ilamn pöksyjä, että tuulettuu ja suuseksi pois. Tulehduksia tulee jos pitää täysin karvattomana, siksi ne karvat on Luojaantanut, että se suojaa.
 
Mama 87
Joo ei tod kannata koko kuuria syoda tahan vaivaan! Ei auta vaan tulee pahempana takasin ite en enaa yhtaan kuuria suostu hakemaan tahan. Antibiotit tan aiheutti ja oli 2kk pois ja uusi taas kokeilkaa kaikki kotikeinot ja voiteet luin netist et sooda auttaa ja samoin c vitamin sinne laitettuna.
 
Vierailija2948392028
kuulostaa aivan indettisiltä mun kanssa. Erona se, että lopetin ehkäisyrenkaan käytön ja vaihdoin takaisin pillereihin, kuulemma rengas altistaa bakteerivaginoosille. Tämä on todella ahdistava ja elämänlaatua huonontava vaiva:( olen siis syönyt kolme antibioottikuuria ja sain estolääkityksenä flaygyl comp-puikkoja, mutta nekään eivät auta. Olen kokeillut jo kaikkea! Todella kaivataan hyviä neuvoja!!!!
 
Viimeksi muokattu:
Vierailija2948392028
kuulostaa aivan indettisiltä mun kanssa. Erona se, että lopetin ehkäisyrenkaan käytön ja vaihdoin takaisin pillereihin, kuulemma rengas altistaa bakteerivaginoosille. Tämä on todella ahdistava ja elämänlaatua huonontava vaiva:( olen siis syönyt kolme antibioottikuuria ja sain estolääkityksenä flaygyl comp-puikkoja, mutta nekään eivät auta. Olen kokeillut jo kaikkea! Todella kaivataan hyviä neuvoja!!!!
oon 16 vuotias tyttö ja mä kärsin bakteerivagioosista, mulla on kokeilussa nyt tää lactal balans mut näyttää siltä ettei se toimi.. Entiedä mitä pitäisi tehdä oisko jotain vinkkejä ?
 
Viimeksi muokattu:
Kuppikakku
Moi kaikki!
Eksyin tähän viestiketjuun hakusanalla kuukuppi. Olen ite huomannu, että tuo bv on alkanu muutama päivä menkkojen alkamisen jälkeen, kun kuukuppia ei ole pystyny olosuhteiden pakosta tyhjentämään/poistamaan pitkään aikaan. Oon ite biologin koulutuksella päätelly, että kun tietyt hyvät bakteerit ei saa ilmaa, huonot ottaa vallan ja tasapaino emättimessä järkkyy = tulehdus puhkeaa. Puolestaan, kun alapäätä on tuuletellu säännöllisesti, ei tulehdusta ole tullu. Itellä hoitona on toiminu menkkojen jälkeen maustamattomassa jogurtissa (sis. maitohappobakteereja!) uitettu tamponi, jonka oon yöks laittanu sisään. Parissa yössä oireet on hävinny ja valkovuodon tuoksu taas normalisoitunu. Ite välttelen viimeseen asti kaikkia antibiootteja, vaikka virtsatietulehdukseen toisinaan on ollu pakko syödä kuuri. Silläkin on omien tulehdusten (bv) kanssa voinu olla tekemistä, koska ne myrkyt laittaa sekasin koko kehon bakteerikannan... Hyvät bakteerit ja terveet elämäntavat kunniaan!
 
Nainen 86

Kuulin jugurtilla baktreerivaginoosin hoitamisesta meidän mummulta. Ole nkäyttänyt maustamatonta jugurttia,bulgarian jugurttia. Se on auttanut silloinkin kun apteekin lääkkeistä ei ole ollut apua. Ja lompakollekin parempi vaihtoehto. Rahaa saa kyllä näihin lääkkeisiin uppoamaan enemmän kuin sitä on. Nyt kaikki naiset vaan jugurttia ostamaan
 
Jaana
Myös miesten iho hygienia on tärkeä. Miten usein he pese omi sukuelimiä ja peseekö he esinahan alta myös. Aika monella esinahka ei edes liiku kunnolla pois. Se teke hygieniasta huolehtimisesta mahdottomaan. Sinne alle kerääntyy kunnolla pöpöjä. Mikä sitten aiheuta jatkuvia tulehduskiertoja myös naiselle kenen kanssa ollaan seksisuhteessa. Ja myös miehellä itsellä on kutina ja epämiellyttävä haju sukuelinissa. Pieni kirurginen toimenpide sai sen loppumaan.
 
Jaana
Myös miesten ihohygienia on tärkeä. Miten usein he pese omi sukuelimiä ja peseekö he esinahan alta myös. Aika monella esinahka ei edes liiku kunnolla pois. Se teke hygieniasta huolehtimisesta mahdottomaan. Sinne alle kerääntyy kunnolla pöpöjä. Mikä sitten aiheuta jatkuvia tulehduskiertoja myös naiselle kenen kanssa ollaan seksisuhteessa. Ja myös miehellä itsellä on kutina ja epämiellyttävä haju sukuelinissa. Pieni kirurginen toimenpide sai sen loppumaan.
 
Heinä
Te jotka käytätte bulgarian jugurttia, kuinka käytännössä sen teette? Jugurttihan on aika paksua, imeytyykö se tamponiin? Olen lukenut myös ruiskuttamisesta, mutta tuntuu ikävältä ajatukselta työntää emättimeen karkeatekoinen ruisku.
 
Joku
Mulla vaivasi monta vuotta, mutta auttoivat:
1. kaikki alusvaatteet ja PÄÄLIVAATTEET luonnokuiduiksi. Viskoosi on paras, uusi puuvilla ok (kuluessaan kovettuu), lyocell ehkä kans (viskoosinkaltainen). Eli ei mitään sukkahousuja, legginsejä, "farkkuja" tms., jotka ei oo luonnonkuituja. Eikä mitään pitsireunuksia sinne alas! Terveyskirjasto (lääkäreiden luoma, kannattaa katsoa aina ekana sieltä!) sanoo et merseroitu puuvilla ja silkki ois parhaat. Mut en tiiä mistä niitä saa kohtuuhintaan. Lyocellia ja puuvillaa ainakin Lindexiltä.

2. Monta kertaa päivässä alapään ihon rasvaus. Ite käytän Aqualania. Farmaseutti suositteli kun maksaa miljoona kertaa vähemmän kun täsmävoiteet mut on ihan samaa kamaa.

3. Ennaltaehkäsyyn tai alkavien oireiden kuriin saamiseen sillon tällöin Vagibalance-emätintabletti. Toimii ainakin mulla, monet muut ei.

4. Itse oon harrastanut seksiä aina kondomin kanssa, gyne sanoi että ei spermaa, koska emäksistä. Mut en tiiä kuinka pahasti vaikuttaa.

5. Nyt kun oon pidemmässä parisuhteessa, aion kysyä poikaystävältäni oisko ok, jos en ajelis karvoja. Koska nehän suojaa. Vois vaan vähän saksilla trimmailla (siinäkin tärkeetä desinfioida eka välineet) ja ite siistin bikinirajat pinseteillä, sheivausta ei kestä.

Vaiva oli mulla tosi paha mut nyt ei ooo ollu pahaa hajua vuosiin kun vaan satunnaisesti! Eli ehottomasti vaan kaikki tekokuidut pannaan ja rasvaus.
 
Looppi
Venuspray toimii. Tosiaan tekokuitualushousut on pahimpia, mutta puuvillaankin haju jämähtää joskus. On tärkeää aina saada alushousut kunnolla puhtaaksi, bakteerit jää muuten muhimaan siihenkin.
 
vierailija
Nyyh. Ihanaa ja kamalaa, että meitä on muitakin. Itsellä alun perin oireet oli 3kk, jonka jälkeen antibiootilla lähti. Sen jälkeen sääännöllisesti palaa aina menkkojen jälkeen. I say kapselikuurilla saanut oireet lievittämään. Itsellä ongelmana menkkojen jälkeen jäätävä kutina, joka rajoittaa elämää surullisen paljon. Yöllä ei nukuta, kun kutittaa ja päivällä joutuu venkoilemaan. Kauhulla saa aina odottaa menkkojen päättymistä. Partneri on puhdas kun pulmunen ja sukupuolitaudit kaikki negat. En tiedä mitä tässä tekisi.
 
Yhteistyössä